Surullinen tapahtuma tuo Malagan onnettomuus.
Miksi siitä kuitenkin mielestäni pitää mainita tällä foorumilla on se, että siinä oli osallisena linja-auto.
Ei ole mielestäni epäilystäkään, etteikö onnettomuuden aiheuttaja olisi ollut se rattijuoppo, joka törmäsi linja-autoon.
Kuitenkin Iltasanomien piirroksen perusteella voisin väittää että linja-auton kaatuminen johtui mahdollisesti kuljettajan liian voimakkaasta korjausliikkeestä. Bussihan lähti ensin kiertämään myötäpäivään, jonka jokin (oletettavasti kuljettajan korjausliike, mahdollinen myös esim. taka-akselin vaurio jne.) sai muuttumaan vastapäiväiseksi liikkeeksi, jolloin linja-auto kaatui. Jos tätä liikkeen muuttumista vastapäiväiseksi ei olisi tapahtunut, vaan kuljettaja olisi saanut sen vakautettua, olisi linja-auto kenties ajautunut ulos tieltä, mutta silti pysynyt pystyssä.
En nyt siis syytä todellakaan linja-auton kuljettajaa mistään. Haluan vain muistuttaa muita, että yllättävissä tilanteissa usein tehdään liian suuri korjausliike, jonka takia auton "pyörimissuunta" vaihtuu, eikä kuljettaja ehdi tehdä tähän suuntaan enää korjausliikettä, jolloin auto ajautuu ulos.
Veljeni onnistui saamaan perheen auton lunastuskuntoon juuri liian suuren ohjausliikkeen takia. Hän väisti kuoppaa -->perä irti-->korjausliike -->liike toiseen suuntaan --> törmäys ojan penkkaan niin että keula, vasen kylki ja perä rusinana. Veljelle ei onneksi käynyt mitään.
Malagan turma
Re: Malagan turma
Auto oli Man-alustainen Irizar PB. Varusteista on paha sanoa.Hene kirjoitti:En tiedä mikä bussi tuossa valitettavassa turmassa on ollut mutta yllä kuvattuihin ylisuuriin korjausliikkeisiin on ESP hyvä keksintö...
Youtubessa on muutama Volvon ESP-puffivideo. Niistä näkyy, miten bussi ilman ESP:tä huojuu ja polttaa kumia hirvikokeessa. Ei tekisi mieli kokeilla oikeasti.