Saunavolvo leimattu tänään puhtain paperein eka yrittämällä, jarruja kehuttiin eikä missään mitään vikaa
Sen verran poikkesin normaalista kevätrytmistä ettei Volvoa käytetty etukäteen katsastushuollossa ollenkaan enkä tarkistanut mitään ennen leimalle menoa, ajattelin että kai sitä jotain vikalappua tulee jolla saa ajaa maaliskuun hiihtoloma-ajot mutta ylläri tuli ja leimasi samantien. No tää on vasta neljännellä kymmenellä eikö ne vaivat ala vasta viiskymppisten jälkeen en tiedä
Otin puheeksi tämän vuosikatsastuksen ajankohdan voiko sitä muuttaa. On hieman huono kun leimausaika on syyskuusta helmikuun loppuun. Tulee vietyä viimeisenä mahdollisena päivänä ja saattaa olla kolmenkympin pakkanen kun autoa revitään väkisin hangesta. Katsuri ehdotti että vaihdetaan alkuperäiset kilvet jotka päättyy kasiin, niin voidaan leimata kesäaikaan.
Rölli tuli revittyä käyntiin leimaa varten tuollaisessa pirteässä pakkaskelissä. No inssiä kävi hieman sääliksi, kun hän sovitti mittalaitteita avokatoksessa auton jarruihin.
Olisihan sen voinut viedä leimalle jo syksyllä, mutta ei niin ei.
Ei saa nykyään ajokuukautta vikalistalla. Pitää olla leimattuna otteeseen merkittynä päivänä. Päivä määräytyy rekisteroinnin mukaan tai tiedon puuttuessa kilven numeron mukaan.
En mä näistä mitään tiedä, mutta kantapääni on kasvattanut laajahkon mutun
En muista tarkalleen. 5-6 vuotta sitten poliisi minut pysäytti pilliratsian yhteydessä ja tiesi kertoa, että LT-volkkarini ei ole leimassa. Olin saanut leimassa vikalistan otteen viimeisenä päivänä. Käsijarru oli tehoton. antoi armon käydä oikeudessa ja toivotti hyvää matkaa. Eivät silloin huomanneet kertoa konttorilla asiaa. sen verran uusi sääntö oli.
En mä näistä mitään tiedä, mutta kantapääni on kasvattanut laajahkon mutun
Lahti32 kirjoitti:epäilen tuota. Kyllä vuosi sitten vielä sai vikalapulla ajella kuukauden.
Juu jos ajallaan käy, mutta jos on yliajalla ja tulee jälkitarkastus, niin ajokieltoon pamahtaa. Toki saa inssiltä ajoluvan kotio, jos ei tuu punasta tarraa tuulilasiin. Takasi konttorillekkin saa ajaa kun on varattu aika jonka sheriffit voi tarkistaa...
Niin eihän sillä vikalapulla sais ajaa, vaan viat ois korjattava viipymättä ja käytävä näyttämässä uusinnassa...
Tammikuun lopussa 2011 menin käyttämään autoa leimalla, hylsy tuli, mutta katsuri sanoi että kuukausi ajoaikaa ja siihen mennessä uusinta näyttö.
Leima olisi päättynyt kahden päivän kuluttua. Kyseessä henkilöauto.
Eli ainakin Ylivieskassa tuo kuukauden sääntö on voimissaan!
Voin olla väärässä. Ei se LT ollut ajokiellossa ja ajallaan kävin leimalla, mutta hylky tuli ja kuukauden korjausaika. Ylileimalla olin liikenteessä.
En tiedä halusiko poliisi kyykyttää vai mitä. Tämän kokemuksen perusteella olen aina pyrkinyt leimaamaan ja korjaamaan mahdolliset puutteet katsastusajan puitteissa.
Liimaan tuohon hieman Trafin sivuilta lakitekstiä. Siinä puhutaan kahdesta kuukaudesta...
Valtioneuvoston asetus liikenteessä käytettävien ajoneuvojen liikennekelpoisuuden valvonnasta muuttuu 1.8.2003 lähtien. Täsmennys koskee katsastuksessa hylätyn ajoneuvon sallittua käyttöaikaa katsastusajan jälkeen.
Ajoneuvon käyttö hylätyn katsastuksen jälkeen
Ajoneuvoa voidaan käyttää korjattuna enintään kahden kuukauden ajan katsastuksessa hylkäämisen jälkeen, mikäli katsastus on tehty ajoneuvon katsastusaikana. Ajoaikaa on kuitenkin aina katsastusajan päättymiseen asti, mikäli kahden kuukauden ajoaika päättyy aikaisemmin kuin ajoneuvon katsastusaika, eikä ajoneuvoa ole määrätty ajokieltoon. Ajoneuvossa todetut hylkäämisen aiheuttaneet viat ja puutteellisuudet tulee kuitenkin korjata mahdollisimman pian, jos ajoneuvoa käytetään liikenteessä.
Jos ajoneuvo varsinaisen katsastusajan jälkeen hylätään jälkitarkastuksessa tai määräaikaiskatsastuksessa, kahden kuukauden aika lasketaan viimeisestä varsinaisena katsastusaikana tehdystä määräaikaiskatsastuksesta tai jälkitarkastuksesta lähtien. Niinpä esimerkiksi 15.7.2000 käyttöönotetun henkilöauton hylätty katsastus tehtynä 2.7.2003 oikeuttaa ajamaan autolla enintään 2.9.2003 saakka.
Mikäli katsastus aloitetaan vasta varsinaisen katsastusajan päätyttyä, katsastuksessa hylättyä ajoneuvoa saa käyttää liikenteessä vain sen kuljettamiseksi joko katsastajan luvalla korjattavaksi tai viat korjattuna sille varattuna aikana katsastukseen. Tällaisessa tapauksessa ajoneuvolla ei ole kahden kuukauden ajoaikaa hylätyn katsastuksen jälkeen. Esimerkiksi samaisen 15.7.2000 käyttöönotetun henkilöauton hylätty katsastus tehtynä 24.7.2003 ei oikeuta käyttämään autoa liikenteessä ennen kuin auto on hyväksytty katsastuksessa.
Jälkitarkastuksessa noudatetaan edelleen yhden kuukauden sääntöä, joten yli kuukauden jälkeen hylätystä katsastuksesta ajoneuvo tarkastetaan kaikilta osin uudelleen.
En mä näistä mitään tiedä, mutta kantapääni on kasvattanut laajahkon mutun
Scania sai leiman tänään ilman mitään moitetta Vaasan K1-katsastusasemalla ,vuosikatsastus hintaan 85,5e caravaanari alennuksella.
työmaalla tosin tehty jarrusovitus ,rajoitintarkastus ja pakokaasupäästöt. lisäksi tietenkin piirturi piti plommata.
katsastusmies ihmetteli että miksei vanhassakaan rekisteriotteessa ole mainintaa keitto,nukkumis ja muista autossa olevista varusteista ,mutta selvitettyään asiaa niin totesi etteihän niitä tuohon linja-autoon kuulu merkitäkkään ,sekoitti matkailuautoon.
Lahti32 kirjoitti:piirturi plommata? Onko sulla enemmän ku 17 paikkaa?
eipä ole kuin 14 paikkaa ,mutta kun nuo lakipykäläthän sanovat että jos ajoneuvossa on ajopiirturi niin se myös pitää olla plommattuna ,vaikka sitä ei tässä käytössä tarvitse käyttääkään.
osaltaan tuohon saattaa tietenkin vaikuttaa myös tuo nopeudenrajoitin jokaa saa näin vanhoissa tuon nopeustiedon tuolta piirturilta ,joten senkin oikean toiminnan kannalta tuo plommaus on aika oleellinen asia.
lisäksi mun tapauksessa siitä ei aiheutunut e-menetystä koska itse teen niitä työkseni.
kevättä tännekin! Käytiin kulkuri leimaamassa tällä viikolla ja nyt olikin sitten muuttunut käytäntö myös hämeen autokatsastuksessa. Eli nykyään tarvii tehdä myöskin henkilö/matkailuautolle tuo jarrutestaus. 100 euroa lisää kulua katsastukseen.
Mutta pääasia on että taas on tuore leima ilman mitään huomautuksia.
Uusi projekti: Volvo vanhool -85
EX: scania wiima -89
Jaahans! Auto kirjoihin ja kansiin. Noin suuret erot, taitaa jampura käydä kans naapurissa leimalla, mutta nyt lomille lomps! Viikoksi etelään ja sitten viimeistellään mese kun tullaan.
Kiimingin K1-katsuri sanoi että kuorma-auton jarrutesti on paljon kalliimpi, hän katsoo linja-auton taksalla/tavalla? sen niin sitten katsastus+ jarrutestaus+päästömittaus teki 160e. Päästömittaus 0e tässä tarjoushinnassa, samalla taksalla katsastuksen saa myös muut kulkurit edelleen...
Ex-Volvo B 10 M, Wiima 353 -85 M1
ex- MAN Ajokki -66 Fordson Super Major -61
Juu läpi meni että pätkähti, huomautuksitta. Pientä jännitystä aiheutti matkalla kadonneet jarruvalot. Pyysin saada kurkistaa, ja montussa kävin vaihtamassa abicoliittimen, oli paineanturista hapettunu poikki, mutta pieni tökö oli ja uudella abicolla tuli toimiva! =)