Väliaika tietoja...Kolari Puolassa.
-
- Kokenut kuljettaja
- Viestit: 102
- Liittynyt: 27 Joulu 2013 21:01
- Truck: Ford Transit tdci
- Location: Estonia
Väliaika tietoja...Kolari Puolassa.
Tällä hetkellä kolarin selvittely on seuraavassa vaiheessa. Puolalainen vakuutusyhtiö on saanut lopultakin kolarin aiheuttajan omakohtaisen lausunnon tapahtuneesta.
( asian käsittelyn jatkuminenhan oli kiinni siitä kun kolarin aiheuttaja ei tehnyt tapahtuneesta omaa lausuntoaan, vaan ilmeisesti "pakoili" velvoitettaan)
Antamassaan lausunnossa (kirjallinen) hän oli toteaa saamieni tietojen mukaan minun ajaneen ylinopeutta. Väite ei luonnollisesti pidä paikkaansa. Vakuutusyhtiön (minun) edustajan mukaan tarkoituksena lienee saada minut syylliseksi, jonka kautta hänellä lienee tarkoitus saada korvaus / korjauttaa oma autonsa Kaskovakuutuksestani. Antamassani vastineessa vakuutusyhtiöni edustajalle totesin että olemme valmiit vaimoni kanssa menemään oikeuteen Puolaan, ja tulemme todistamaan hänen väitteensä ylinopeudestani perättömäksi.
Vakuutusyhtiöni edustaja totesi myös seuraavaa:" Voi olla että joudumme korvaamaan kolarin sinun Kaskosta." Mielestäni näin asia ei voi olla? Jos näin tapahtuu, tehdään syyttömästä syyllinen. Kaikki viralliset asiapaperit (poliisien lausunnot, selonteot, yms,) ovat tehty ja ovat ajantasalla, mukaan lukien päälle ajajan saamat sakot poliisien kirjoittamana paikan päällä kolaripaikalla.
Edellä olevan ja perättömän väitteen takia asia siirtyy eteenpäin siten että Puolalainen vakuutusyhtiö tulee ottamaan yhteyttä niihin poliiseihin(2) jotka saapuivat kolaripaikalle tapahtuneen jälkeen. He käsittelevät ilmeisesti asiaa uudelleen "livenä." Näin ymmärsin vakuutusyhtiöni edustajan "sanoman."
Oma mielipiteeni tapahtuneesta: Tapahtuneessa kolarissa ja sen "jälkipyykissä" ei ole yhtään epäselvää kohtaa. Kolarin aiheuttajalla ei ole kaikki "matot vintillä ojennuksessa."
Kirjoittelen lisää infoa kun sitä varmaan tulee ilmenemään, ilmeisesti vuosiksi eteenpäin...
Vakuutusyhtiöni edustaja teki selväksi jo Puolassa ollessamme että Puola on hankala valtio tällaisissa asioissa. Toisti saman viimeksi seuraavin sanoin. "Jos kyseinen kolari olisi tapahtunut Suomessa tai Virossa, ei asiassa olisi mitään epäselvää, mutta kun / jos se tapahtuu Puolassa tai Venäjällä, on tilanne yleensä tällainen..."
Tässä on vielä seuraavanlaiset asiat kyseessä. Minun Kasko-,ja liikennevakuutus on voimassa lunastuskuntoon menneessä autossa niin kauan ennen kuin koko prosessi on käyty läpi.
( vakuutusyhtiön lausunto)
Pahimmassa skenaariossa ( ajatuksissa) tulee mieleen että joudun maksamaan uusia vakuutuslaskuja vuosia eteenpäin, niin kauan kunnes asia on loppuunkäsitelty...
viewtopic.php?f=1&t=4874

- Addiktio -
- wiima63
- Kansleri
- Viestit: 1167
- Liittynyt: 21 Elo 2011 22:56
- Truck: wiima ja Van Hool
- Location: Somero & Karkkila
- Member id: 155
Re: Väliaika tietoja...Kolari Puolassa.
Maalla missä hoidetaan noin asioita ei pitäisi olla yhtään mitään asiaa EU:n. Näitä sinne vaan on kuitenkin otettu. Kyllä EU:n jo pitäs olla itsessään niin vahva että tämmöselle keplottelulle ja käytännöille ei enään pitäisi olla mahdollisuutta mutta näin tää näköjään vaan menee =(
voimia taisteluun.
voimia taisteluun.
-
- Ajoneuvos
- Viestit: 993
- Liittynyt: 25 Touko 2011 18:10
- Truck: 1968 Vanaja Ajokki
- Location: Uusimaa
Re: Väliaika tietoja...Kolari Puolassa.
Onhan se niin, että vakuutusmaksu pienenee kun auton laittaa liikennekäytöstä poistoon, onhan?
Lahti32 kirjoitti:Piirikortit poistuvat alle 1980 malleissa ja ajo-ominaisuudet alle 1970 mallisissa.
-
- Kansleri
- Viestit: 1052
- Liittynyt: 19 Huhti 2013 16:33
- Truck: Scania Lahti 10
- Location: Jokioinen
- Member id: 473
Re: Väliaika tietoja...Kolari Puolassa.
Käsittääkseni pitäisi maksu katketa kokonaanmikko kirjoitti:Onhan se niin, että vakuutusmaksu pienenee kun auton laittaa liikennekäytöstä poistoon, onhan?

Scania BF86S Lahti 10 -78
- B9M
- Kansleri
- Viestit: 1481
- Liittynyt: 05 Helmi 2005 15:35
- Truck: Volvo FH12 380 XL
- Location: Kokkola
- Member id: 048
- Paikkakunta: Kokkola
Re: Väliaika tietoja...Kolari Puolassa.
Pakollinen liikennevakutuus katkee kokonaan joo. Täyskaskossa omassa jää virta päälle noihin palo, varkaus/ilkivalta ja hirvi puoleen aina kun liikennekäytöstä pois. T. Arileemu kirjoitti:Käsittääkseni pitäisi maksu katketa kokonaanmikko kirjoitti:Onhan se niin, että vakuutusmaksu pienenee kun auton laittaa liikennekäytöstä poistoon, onhan?
#048
- only4pro
- Vapaaherra
- Viestit: 1859
- Liittynyt: 01 Heinä 2007 19:03
- Truck: Volvo B58 Falcon 430
- Location: Loviisa
Re: Väliaika tietoja...Kolari Puolassa.
paitsi esim. Folksam jossa on joka vuosi joku "perusmaksu 13,50" vaikka auto on seisonnassa...B9M kirjoitti: Pakollinen liikennevakutuus katkee kokonaan joo. Täyskaskossa omassa jää virta päälle noihin palo, varkaus/ilkivalta ja hirvi puoleen aina kun liikennekäytöstä pois. T. Ari
-
- Kokenut kuljettaja
- Viestit: 102
- Liittynyt: 27 Joulu 2013 21:01
- Truck: Ford Transit tdci
- Location: Estonia
Re: Väliaika tietoja...Kolari Puolassa.
Väliaikatietoja... osa 3.Addiktio kirjoitti:Tällä hetkellä kolarin selvittely on seuraavassa vaiheessa. Puolalainen vakuutusyhtiö on saanut lopultakin kolarin aiheuttajan omakohtaisen lausunnon tapahtuneesta.
( asian käsittelyn jatkuminenhan oli kiinni siitä kun kolarin aiheuttaja ei tehnyt tapahtuneesta omaa lausuntoaan, vaan ilmeisesti "pakoili" velvoitettaan)
Antamassaan lausunnossa (kirjallinen) hän oli toteaa saamieni tietojen mukaan minun ajaneen ylinopeutta. Väite ei luonnollisesti pidä paikkaansa. Vakuutusyhtiön (minun) edustajan mukaan tarkoituksena lienee saada minut syylliseksi, jonka kautta hänellä lienee tarkoitus saada korvaus / korjauttaa oma autonsa Kaskovakuutuksestani. Antamassani vastineessa vakuutusyhtiöni edustajalle totesin että olemme valmiit vaimoni kanssa menemään oikeuteen Puolaan, ja tulemme todistamaan hänen väitteensä ylinopeudestani perättömäksi.
Vakuutusyhtiöni edustaja totesi myös seuraavaa:" Voi olla että joudumme korvaamaan kolarin sinun Kaskosta." Mielestäni näin asia ei voi olla? Jos näin tapahtuu, tehdään syyttömästä syyllinen. Kaikki viralliset asiapaperit (poliisien lausunnot, selonteot, yms,) ovat tehty ja ovat ajantasalla, mukaan lukien päälle ajajan saamat sakot poliisien kirjoittamana paikan päällä kolaripaikalla.
Edellä olevan ja perättömän väitteen takia asia siirtyy eteenpäin siten että Puolalainen vakuutusyhtiö tulee ottamaan yhteyttä niihin poliiseihin(2) jotka saapuivat kolaripaikalle tapahtuneen jälkeen. He käsittelevät ilmeisesti asiaa uudelleen "livenä." Näin ymmärsin vakuutusyhtiöni edustajan "sanoman."
Oma mielipiteeni tapahtuneesta: Tapahtuneessa kolarissa ja sen "jälkipyykissä" ei ole yhtään epäselvää kohtaa. Kolarin aiheuttajalla ei ole kaikki "matot vintillä ojennuksessa."
Kirjoittelen lisää infoa kun sitä varmaan tulee ilmenemään, ilmeisesti vuosiksi eteenpäin...
Vakuutusyhtiöni edustaja teki selväksi jo Puolassa ollessamme että Puola on hankala valtio tällaisissa asioissa. Toisti saman viimeksi seuraavin sanoin. "Jos kyseinen kolari olisi tapahtunut Suomessa tai Virossa, ei asiassa olisi mitään epäselvää, mutta kun / jos se tapahtuu Puolassa tai Venäjällä, on tilanne yleensä tällainen..."
Tässä on vielä seuraavanlaiset asiat kyseessä. Minun Kasko-,ja liikennevakuutus on voimassa lunastuskuntoon menneessä autossa niin kauan ennen kuin koko prosessi on käyty läpi.
( vakuutusyhtiön lausunto)
Pahimmassa skenaariossa ( ajatuksissa) tulee mieleen että joudun maksamaan uusia vakuutuslaskuja vuosia eteenpäin, niin kauan kunnes asia on loppuunkäsitelty...
viewtopic.php?f=1&t=4874
Kyselin tasan kaksiviikkoa sitten "omasta" vakuutusyhtiöstä mikä tässä hommassa maksaa??
Edelleen kyse on puolalaisesta ( MTU) vakuutusyhtiöstä jonka takia homma seisoo. Kyseinen vakuutusyhtiö ei ole saanut poliiseilta raporttia, näin totesi "oma" vakuutusyhtiö.
Jos olisin varustettu Eistein'in aivoilla, olisin ehkä saanut tämän kolaritapauksen selvitettyä.
"Omassa" vakuutusyhtiössä selvisi seuraavaa: Minulla / meillä on liikennevakuutus ko.yhtiössä. Kasko taas on eri yhtiössä. Okei, jos kasko olisi ollut "omassa," siis SAMASSA yhtiössä, olisi yhtiö maksanut kaikki korvaukset vähennettynä omavastuu osuudelle siihen saakka kunnes asia olisi selvä!! No, hyvä tämä on tietää tulevaisuutta ajatellen...
Olen ollut yhteydessä kolarin johdosta Euroopan Union'iin ja http://europa.eu/index_fi.htm
SOLVIT'iin. http://ec.europa.eu/solvit/what-is-solvit/index_fi.htm
Tähän saakka olen saanut aina apua molemmista yhteisöistä tarvittaessa, nyt en saa ole kuin linkkejä eteenpäin...
Tämä asia kuuluisi mielestäni SOLVIT'ille koska kolaritapauksen selvittäminen seisoo Puolan poliisien puuttuvasta raportista / selonteosta.
SOLVIT selvittää juuri EU:n virkamiesten laiminlyöntejä / väärinkäytöksiä / yms.
Puolan poliisit ovat virkamiehiä. Onko Puola sellainen valtio jonka hierarkiaan / pyrokratiaan ei edes EU halua puuttua? Tällaisia ajatuksia tässä on hiljalleen alkanut päässäni liikkua.
Jos teillä on linkkejä kuinka olisi mahdollista "ajaa" tämä kolariasia "finaaliin" olisin tosi kiitollinen.
Nyt iloisempaan asiaan. En ole lannistunut edellisen johdosta. Matkailuauto on rakenteilla kuten ai'emmin lupailin, tosin merkki ei ole se josta haaveilimme, vaan
Ford Transit TDCI vuosimalli 2009. ( "uitettu" Italiasta)
Lattia / seinät / katto, eli ympäri lämpöeristetty, parivuode takana, verhoilu 90 % valmis, sähkökaapelit vedetty, kaapistot alkavat hahmottua, jääkaappi paikoillaan, wc, laminaattilattia, jne...
Hyvää kesää edelleen kaikille Kylähulluille ja paljon turvallisia kilometrejä!!
Ps. Eilen muuten ostin tuulilasiin asennettavan autokameran. Jos seuraava mahdollinen kolari olisi helpompi selvittää, oli sitten syyllinen kumpi osapuoli tahansa.
- Addiktio -
- Lahti32
- Vapaaherra
- Viestit: 4280
- Liittynyt: 03 Helmi 2005 09:05
- Truck: Jäämeri Express
- Location: Lumijoki
Re: Väliaika tietoja...Kolari Puolassa.
Tällaisten saikkausten opetus on ainakin Se että vakuutusyhtiöille ei kannata maksaa yhtään vapaaehtoista senttiä. Pelkät pakolliset ja nekin toisella maksumuistutuksella vasta. Jotenkin tuntuu että niihin on pesiytynyt kieroin porukka mitä maa päällään kantaa.
Tulevaisuus on sähköinen
- kulkuri
- Kansleri
- Viestit: 1280
- Liittynyt: 06 Maalis 2011 02:46
- Location: etelästä lähtenyt ...matkalla pohjoiseen
Re: Väliaika tietoja...Kolari Puolassa.

-
- Kokenut kuljettaja
- Viestit: 102
- Liittynyt: 27 Joulu 2013 21:01
- Truck: Ford Transit tdci
- Location: Estonia
Re: Väliaika tietoja...Kolari Puolassa.
Virossa on tällainen valinta mahdollisuus. ( Asumme Virossa vakituisesti)kulkuri kirjoitti:miksi liikenne ja kasko eri yhtiöissä ??
Toisin sanoen on mahdollisuus valita omasta mielestään "parhaat vakuutukset." Mutta kuten kokemukseni kertoo, olen tehnyt erittäin huonon valinnan.
Kolaroitu auto oli ja on edelleen Viron rekisterissä. ( lunastuskunnossa Puolassa) Ja vakuutukset ovat "päällä" (liikenne-,ja kaskovakuutus) siihen saakka kunnes asia on loppuun käsitelty. Koska tämä prosessi on saatettu loppuun, sen vain Luoja tietää, näin olen alkanut itse asiaa ymmärtää. Pääasia kuitenkin että itse selvisimme ilman ruumiillisia vammoja.
Ensiviikolla tulemme muuten nauttimaan Suomen kesästä ja kierrämme Suomea.
Lämpimiä päiviä ja hyvää kesää edelleen kaikille Kylähulluille

- Addiktio -
-
- Kokenut kuljettaja
- Viestit: 102
- Liittynyt: 27 Joulu 2013 21:01
- Truck: Ford Transit tdci
- Location: Estonia
Re: Väliaika tietoja...Kolari Puolassa.
Päivitys kuinka asian käsittely etenee:
Puolan vakuutusyhtiö MTU "venkoilee" päivänselvän asian takia edelleen. MTU on selitellyt jatkuvasti etteivät saa yhteyttä poliiseihin lisätietojen saamiseksi.( asia oli livenä esillä viimeksi 08.08.2014)
Meidän vakuutusyhtiön edustajan ( konsultti) mukaan asia voi mennä siten että korvausten saaminen voi olla niin ettei sieltä saa mitään.
Vakuutusyhtiömme edustaja ehdotti että "tilataanko vakuutusyhtiöltä auton arvon mukainen korvaus?" Eli se mitä on auton arvo. Kaikki kolariin liittyvät välilliset kustannukset eivät kuuluisi korvauksen piiriin.
Ajattelimme että nyt täytyy "pelastaa" kaikki mitä pelastettavissa on, eli pyysimme häntä laittamaan hakemuksen vakuutusyhtiöön. Olemme antaneet omakohtaisen arvion kolarin hetkisestä hinnasta.
Juuri saamamme tiedon mukaan, vakuutusyhtiö IF, jossa kaskomme on ja jolle vakuutusyhtiömme ( konsultti) on laittanut hakemuksen auton korvaamisen osalta, odottaa asiantuntijan lausunto auton arvosta.
Tällaista tämä on, Puolan puoleinen toiminta. Nostamme hattua virolaisen vakuutusyhtiön edustajajjille ja konsultillemme, he ovat hoitaneet omat "leiviskänsä" kiitettävästi meitä kohtaan.
Palaillaan...

Re: Kolari Puolassa on nyt selvitetty.
Virolaiset (2) vakuutusyhtiöt korvasivat kaikki kustannukset, vähennettynä omavastuulla.(kasko)Addiktio kirjoitti:Päivitys kuinka asian käsittely etenee:
Puolan vakuutusyhtiö MTU "venkoilee" päivänselvän asian takia edelleen. MTU on selitellyt jatkuvasti etteivät saa yhteyttä poliiseihin lisätietojen saamiseksi.( asia oli livenä esillä viimeksi 08.08.2014)
Meidän vakuutusyhtiön edustajan ( konsultti) mukaan asia voi mennä siten että korvausten saaminen voi olla niin ettei sieltä saa mitään.
Vakuutusyhtiömme edustaja ehdotti että "tilataanko vakuutusyhtiöltä auton arvon mukainen korvaus?" Eli se mitä on auton arvo. Kaikki kolariin liittyvät välilliset kustannukset eivät kuuluisi korvauksen piiriin.
Ajattelimme että nyt täytyy "pelastaa" kaikki mitä pelastettavissa on, eli pyysimme häntä laittamaan hakemuksen vakuutusyhtiöön. Olemme antaneet omakohtaisen arvion kolarin hetkisestä hinnasta.
Juuri saamamme tiedon mukaan, vakuutusyhtiö IF, jossa kaskomme on ja jolle vakuutusyhtiömme ( konsultti) on laittanut hakemuksen auton korvaamisen osalta, odottaa asiantuntijan lausunto auton arvosta.
Tällaista tämä on, Puolan puoleinen toiminta. Nostamme hattua virolaisen vakuutusyhtiön edustajajjille ja konsultillemme, he ovat hoitaneet omat "leiviskänsä" kiitettävästi meitä kohtaan.
Palaillaan...
Kiitän ja kumarran yhtiöitä. Sitä en tiedä kuinka saavat rahansa puolalaiselta yhtiöltä, mutta luulen heidän ai'emminkin olleen tekemisissä puolalaisten kanssa.
Kuusi ja puolikuukautta meni tähän prosessiin. Viimeiset allekirjoitukset viime viikon alussa.
Kolaroidun auton olivat hommanneet Puolasta tänne Viroon, jonka "myin" vakuutusyhtiölle.
Viimeinen maksusuoritus oli saapuneet tilille 29.09.2014
Tästä on jälleen hyvä lähteä Baltian, Puolan, Saksan, Ranskan kautta Espanjaan ja aikanaan
Portugaliin. Ajankohta lienee tämän kuukauden puolivälin jälkeen.
Nyt muuten on autokamera vastaavan tilanteen varalle, oli syy sitten kumman osapuolen tahansa, niin luulen asian olevan helpompi selittää.(?) Toivon totisesti kaikille turvallista matkaa.
Kaikille Kylähulluille turvallisia "kruisailua" ja nautinnollisia elämyksiä.
-addiktio-
- Addiktio -
Re: Väliaika tietoja...Kolari Puolassa.
Luin hiljattain TM lehteä ,vertailusssa em.autovideot.Artikkelissa mainittiin kyseisten vehkeitten olevan hyvin yleisiä näissä maissa."Totuuksia" tapahtumien kulusta kun on niin monta.Eli usein ainut mahdollisuus syyttömälle todistaa tapahtumien kulku.Erityisesti ulkomaan rekkarissa olevalle osapuolelle.