Vielä kerran, vw lt sähvöt
Lähetetty: 21 Syys 2012 19:29
Päättelin että nyt voisi olla sopiva hetki tarkistaa olenko riittävän kaheli liittyäkseni seurueeseen. Monta vuotta ollut kyllin hullu ollakseen liittymättä muttas nyt liittymmättömyyden tuska kävi sietorajani yli. Autoa allani vw lt -84 ja sähjöt on hukassa...
Auton historia pikaisesti. Ajettu 350000km. Hihna ja vesipumppu vaihdettu kesällä. Reijät paikattu. Releistä ainakin hehkujen rele tuntuu olevan finaalissa. Edellisten omistajien jäljiltä siivottu väliaikaisia sähkövirityksiä ja älyttömiä toteutuksia, kuten taka äärivalot liimattu massalla kattoon samalla tukkien sadevesikourun aukot, seurauksena lamppujen uiminen.
Kaikki sellainen minkä neuvokas restaurointipuuseppä pystyi tekemään oli tehty. Sitten auto vietiin paikalliselle veronsa maksavalle korjaajalle hihnan ja pumpun vaihtoa varten. Samalla sovittiin että huoltoukko tekisi sellaisen yleis-silmäyksen mitä maallikolle ei tule mieleen että siinä olisi joku vika. Myös sähköjä oli tarkoitus katsoa. Aikanaan sitten haettiin auto kotiin. Neuvokkaana puuseppänä sitten asensin mankan johtoihin jossa aiemmin oli mankka ollut kiinni. Kaikki toimi moitteettomasti, valot vilkut lämppäri, jarruvalot. No. Sitten vaimo lähti katsastamaan autoa Kaarinaan ja ryhtyi kuuntelemaan musiikkia matkalla. Lisää volumea ja poks. Mankka hiljeni. Vaimo ajatteli sen polttaneen sulakkeensa. Konttorilla sitten puolessavälissä inspektiota inssi tuli sanomaan:
"Sulla ei takavalot toimi. Eikä jarruvalot. Eikä puhallin. Eikä..." Siinä vaiheessa taisi vaimon huulilta lipsahtaa: "Voihan jalkoväli!"
Palattuaan kotiin ryhdyin etsimään syitä.
Herra korjaamoihminen täältä pöytyältä oli hiukan tarkistellut sulaketaulua ja päätellyt että kahdeksan(8)amppeerin sulakkeet on hyvä korvata kahdenkymmenenviiden(25)amppeerin sulakkeilla.. Niitä oli tauluun vaihdettu kolme kappaletta.
Sen jälkeen kiehumispiste saavutettiin melko nopsaan. Kurkistus sulaketaulun taakse paljasti kaksi kärähtänyttä hyppylankaa joista toinen vie virran ainakin takavaloille ja toinen jarruvaloille ja lämppärille ja pissapojalle ja pyyhkimille ja ja ja. "Harmistukseni" oli kohtuullisen syvää. nyt olen korjannut sen ja todistettavasti singnaali kulki kaikkialle minne pitikin. Kerran. Nyt on taas ihan mustaa.
Kysyisin siis tietävämmiltä mistä pitäisi etsiä vikaa? Minkälaisia vikoja tiensä päässä olevat releet aiheuttavat? Auton vieminen takaisin korjaamoon ei onnistu koska tyyppi lopetti yrityksensä. Sitäpaitsi enhän tiedä millaista sutta se uudella kerralla tekee.
Valistuneet tiedonmurikat auttaisivat neuvokasta pikkujättiä kerrassaan eteenpäin haasteellisessa ja ruskeassa tehtävässään. Eihän kulkineeni kovin kummoinen ole verrattuna teidän iisoihin vehkeisiin mutta se on kuitenkin ainoani.
Kiitokset etukäteen