


Lainaus pikavuoron sivulta:"
Australian tulee selvitä ilman uljasta pikavuorobussia – Ajokki Royalilla ei ainakaan toistaiseksi ole asiaa tien päälle kengurumaassa.
Reilut kolme viikkoa ehti Laineen Jani käydä ratkaisematonta taistoa aussiviranomaisten jokseenkin mielivaltaista säädöskokoelmaa vastaan. Vastapuolella vuorottelivat sekä tulli-, karanteeni- että liikennevirastot, jotka saivat tulitukea täysin tähtitieteellisiä summia laskuttaneelta pesulafirmalta, jonka oma henkilökunta ei juuri töitä raaskinut tehdä.
Kippari, tukenaan eräs jo aivan Aasian-etapin alkumetreillä Ajokin huoltotoimenpiteissä ansioitunut pikavuoromatkustaja, teki kaikkensa saadakseen 24-vuotiaan bussin kiiltämään. Viikon verran kestäneestä pesurupeamasta huolimatta Ajokki ei kuitenkaan onnistunut läpäisemään terveystarkastusta. Lompakko puhdistus kuitenkin rokotti: käytännössä monopoliasemassa oleva pesufirma laskutti yhdestä puhdistuspäivästä reilut 1000 euroa, vaikka henkilökunnan työpanos oli käytännössä olematon.
Kaiken lisäksi viime metreillä tehtävien asioiden listaan merkittiin vielä auton katsastaminen, vaikka maahan saapumisen yhteydessä tullista osattiin kertoa täysin päinvastaista. Pesupaikalle yllätyshyökkäyksen tehneet liikenneviraston miehet olivatkin asiasta eri mieltä. Ruostevaurioita tutkailleet tarkastajat uumoilivat ainakin peltitöiden käyvän hyvinkin pian ajankohtaisiksi.
Lopulta vaihtoehdot kävivät vähiin ja sydäntäraastavan vaikea ratkaisu oli tehtävä. Pitkällisten pohdintojen jälkeen kippari ilmoitti matkan jatkuvan huomenna sunnuntaina. Ajokin sijaan alle otetaan paikallinen vuokrabussi.
Harmittaa suunnattomasti, tottakai. Mutta kaikki tämä kuuluu Pikavuoroon, mitään ei ole kirkossa kuulutettu. Nyt yritetään karistaa pettymys mielestä ja kääntää katseet eteenpäin. Porukan tietäen edessä on varmasti jännittävä ja vaiherikas matka ja tulevien kilometrien varrella löytyy varmasti mutka, jos toinenkin, vaikka Ajokkia ei mukaan saadakaan.
Päätöstä helpotti huomattavasti se, ettei aikaa yksinkertaisesti ole enää hukattavaksi. Melbournen F1-osakilpailu häämöttää melkeinpä kulman takana – tosin sillä erotuksella, että matkaa on yhä jäljellä pyöreästi 11 000 kilometriä. Liikkeelle on pakko päästä jo siitäkin syystä, ettei pikavuorolaisen psyyke kestä liian pitkää pysähdystä. Darwinissa vietetty viikko lienee kaikille vähintään tarpeeksi.
Vaikka liikkeelle vihdoin päästään, jää kipparille vielä paljon hampaankoloon.
– Tulen vielä tänne takaisin. Ajokin kanssa. Se on aivan varmaa, toteaa Jani salamyhkäisesti päättäväinen pilke silmäkulmassaan.
Pikavuoron Australian-etapin lähtölaukaus ammutaan siis vastoinkäymisistä huolimatta huomenna! Aamulla Ajokkia sijaistavaan bussiin viritellään vielä karanteenialueelta evakuoitu GPS-paikannin, joten matkan kulkua on totuttuun tapaan helppo seurata."
Ei suomalainen hevillä periksi anna

