"ValLu" Volvo B10M, Carrus Star 502
"ValLu" Volvo B10M, Carrus Star 502
No niin, useiden unettomien öiden haaveilujen jälkeen meille kulkeutui kotiin tällainen, Pohjolan Matkan ajossa ollut kulkine. Auto perussiisti mahuri, josta nyt alkoi muovautumaan jotain muuta kuin tehtaalta 1999 lähtiessä on kukaan varmaan kuvitellutkaan.
Ensimmäinen viikonloppu puuhastelua ja sisusta alkaa olla repaleena. Takaa olisi tarkoitus eristää 3:n ikkunan verran kokonaan umpeen, kattokanavat jäävät sellaisenaan paikalleen. Taakse tulee parisänky ja 2 kerrossänkyä käytävän varrelle. Etuosaan matkustuspenkit, joiden välissä tulee olemaan pöydät. Välille keittiö ja sohva oleskelua varten, myöhemmin akustot, lataukset yms, nyt kuitenkin täytyy saada reissukuntoon, eli sängyt ja keittiö ensin.
Ensimmäinen viikonloppu puuhastelua ja sisusta alkaa olla repaleena. Takaa olisi tarkoitus eristää 3:n ikkunan verran kokonaan umpeen, kattokanavat jäävät sellaisenaan paikalleen. Taakse tulee parisänky ja 2 kerrossänkyä käytävän varrelle. Etuosaan matkustuspenkit, joiden välissä tulee olemaan pöydät. Välille keittiö ja sohva oleskelua varten, myöhemmin akustot, lataukset yms, nyt kuitenkin täytyy saada reissukuntoon, eli sängyt ja keittiö ensin.
- seepra
- Ajoneuvos
- Viestit: 533
- Liittynyt: 17 Heinä 2010 01:06
- Truck: Carrus 502
- Location: Liminka
- Member id: 418
- Paikkakunta: Liminka
Re: "ValLu" Volvo B10M, Carrus Star 502
Hieno kuin mikä, tervetuloa porukkaan. 
________________________________________________
Linjuriauto on maantien ässä
Carrus 502 B10M-C700
Linjuriauto on maantien ässä
Carrus 502 B10M-C700
Re: "ValLu" Volvo B10M, Carrus Star 502
Me hommattiin kans viikonloppuna tommonen 95 vuodelta. Me alettiin purkamaan ylhäältäpäin ja nyt heräsikin kysymys, että saitko kohtuudella nuo matot lattioiden päältä pois? Mie vähän suunnittelin urakkaa jo mutta liiman määrä hirvittää 
Re: "ValLu" Volvo B10M, Carrus Star 502
Nuo lähti ihan kohtuudella, olivat jo osittain irti ja kupruilleet... Vaatii penkin kiinnityskiskon irrotuksen, on teräsniiteillä sivulta ja päältä kiinni.
Re: "ValLu" Volvo B10M, Carrus Star 502
No hyvä
ehkäpä sitä sitten itsekin rohkenee tarttua toimeen 
Onnea projektille. Komea peli teilläkin
Onnea projektille. Komea peli teilläkin
Re: "ValLu" Volvo B10M, Carrus Star 502
Noissa liimoissa on kyllä eroja.. Mä en esim. saanut omastani takaseinästä revittyä kangasta irti siitä vanerista, joten annoin sen jäädä sinne.
Re: "ValLu" Volvo B10M, Carrus Star 502
Pari päivää tullut autossa huiskittua, pattereiden takaa muovimattoa pois, verhoilua etuosasta pois ja takaosan eristystä aloteltu. Eristeeksi tulee joustava uretaani, pullotavara pistoolilla ruutattuna. Tällä pyritään saamaan seinän sisältä kaikki kondensiovettä mahollisesti keräävät ilmataskut pois. Aika näyttää ratkaisun toimivuuden. Sisäpuolelle vaneri joka verhoillaan huovalla.
- Iski
- Kansleri
- Viestit: 1261
- Liittynyt: 01 Elo 2012 11:33
- Truck: Carrus 502 B10M
- Location: Nurmijärvi Rajamäki
- Member id: 149
Re: "ValLu" Volvo B10M, Carrus Star 502
Onnittelut hankinnasta ja voimia projektiin.
Bussi on pop.
Volvo B10M Carrus star 502 -95 "Shakki"
Volvo B10M Carrus star 502 -95 "Shakki"
-
- Kokenut kuljettaja
- Viestit: 84
- Liittynyt: 19 Marras 2020 17:35
- Location: Finland
Re: "ValLu" Volvo B10M, Carrus Star 502
Saatiin auto lähemmäs kotia niin saa enemmän aikaan. Pari päivää taas rakenneltu, alkaa takaosan eristys olla hyvällä mallilla. Etuosassa pattereiden taakse laitettiin sileää rännipeltiä, joka oli sellaisenaan sopivan korkuista tuohon. Verhoilut myös aloitettu edessä.
Viimeksi muokannut KatSam, 27 Huhti 2021 18:47. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Re: "ValLu" Volvo B10M, Carrus Star 502
Tohina päällä, eikä meinaa muistaa kuvia edes ottaa, eristyshommat valmistui lauantaina ja päästiin jo takaosaa verhoilemaan. Ensimmäinen lattiamattokin jo liimattu paikallen. Kai se kesäksi saadaan reissukuntoon. Parisängyn runkoa aloiteltu kans...
Kuvia ei taas suostu lataamaan, pitää varmaan tietokoneella pienentää ja lisäillä kunhan jaksaa...
Kuvia ei taas suostu lataamaan, pitää varmaan tietokoneella pienentää ja lisäillä kunhan jaksaa...
Re: "ValLu" Volvo B10M, Carrus Star 502
Pari viikonloppua ja muutama ilta rakenneltu, parisängyn runko liimattu kasaan, kerrossänkyjen rungot alkaa olla valmiina käsittelyyn. Etuosaan jo toiselle puolelle penkit nosteltu mallintamaan paikkoja, keittiötä suunniteltu ja sohvan lopullista paikkaa arvotaan. Kuvien lisäys ei taas onnistu.
- seepra
- Ajoneuvos
- Viestit: 533
- Liittynyt: 17 Heinä 2010 01:06
- Truck: Carrus 502
- Location: Liminka
- Member id: 418
- Paikkakunta: Liminka
Re: "ValLu" Volvo B10M, Carrus Star 502
Tuossa yhdessä kuvassa sulla on tuossa auton takaseinässä tuollainen iso pelti pystyssä samaan suuntaan kuin lasikuituinen perä. Oliko tuon pelti-profiilihässäkän "sisällä" villaa? Mulla on tuo samanlainen kikkare omassa autossani, mutta se on toisin päin, en pääse näkemään sinne taakse kun pelti on edessä
________________________________________________
Linjuriauto on maantien ässä
Carrus 502 B10M-C700
Linjuriauto on maantien ässä
Carrus 502 B10M-C700
Re: "ValLu" Volvo B10M, Carrus Star 502
Tuon koko perän levyisen pellin taakse en kattonu, ylempää vanerin takaa löyty villaa ja suoraan lasikuitu. Nurkissa olevaan peltiin porasin 3mm reijän ja terään tarttu villaa, oletettavasti sieltä siis eristetty.
Re: "ValLu" Volvo B10M, Carrus Star 502
Tuo pelti todennäköisesti liittyy bussin turvakori varusteisiin ( ainakin ennen oli korin piti kierää matkustajien suojaksi pelti kokokorin ympäri, määritelty leveys/ ainevahvuus,, nykyään sivuissa riittää korin verhoilupelti?) mahd itsekantavasa tukirakenteen osa myös , villa varmaan helpompi tuonne tehtaalla sovittaa, ja takamoottorissa liittyy moottoritilan palon eristämiseen matkustamosta..
- seepra
- Ajoneuvos
- Viestit: 533
- Liittynyt: 17 Heinä 2010 01:06
- Truck: Carrus 502
- Location: Liminka
- Member id: 418
- Paikkakunta: Liminka
Re: "ValLu" Volvo B10M, Carrus Star 502
Tuo pelti on ilmeisesti hitsattu aika monesta kohtaa tuohon koriin. Pitänee ottaa laikkakoneella koko vehje pois ja vaihtaa urtsua tilalle.
________________________________________________
Linjuriauto on maantien ässä
Carrus 502 B10M-C700
Linjuriauto on maantien ässä
Carrus 502 B10M-C700
Re: "ValLu" Volvo B10M, Carrus Star 502
Me annettiin noiden peltien olla paikallaan, uretaania ja vaneria vaan niiden päälle.
Re: "ValLu" Volvo B10M, Carrus Star 502
Hidasta ja aikaa vievää näpertelyä noiden puuosien teko... Takana on sängyt paria sälepohjaa vaille valmiit ja keittiön pöydät käsittelyä vaille valmiit. Uudet verhotkin ovat jo paikallaan. Loppuja kiinnittelyjä, sähköt jääkaapille ja mikrolle vielä tehtävä, muutoskatsastus varattu perjantaille. Invertteri tulee myöhemmin kunhan saa akut ja muut vermeet hommattua, laitetaan nyt defan pistokkeella, ei tarvi sähkötodistustakaan olla...
Instan puolella kuvia, tänne ei jostain syystä anna lisätä. Viimein sain nuita kuvia pienemmäksi...
Instan puolella kuvia, tänne ei jostain syystä anna lisätä. Viimein sain nuita kuvia pienemmäksi...
Re: "ValLu" Volvo B10M, Carrus Star 502
No niin. Ensireissulla ja auto samalla muutoskatastettu kehujen kanssa 1+8 matkailuautoksi.
Re: "ValLu" Volvo B10M, Carrus Star 502
Ohhoh, onpas mennyt aikaa edellisestä... Autolla lähinnä ajeltu pieniä viikonloppureissuja lähialueella. Kesäloman alkajaisiksi viikonloppuna laiteltiin hupiakut ja invertteri paikalleen, lopulliset sähköt sisälle pitää suunnitella reissun aikana valmiiksi, tällä hetkellä mennään vielä Defan sisähaaran kautta...
Re: "ValLu" Volvo B10M, Carrus Star 502
Mistä olet hommannut nuo hupiakut?
Re: "ValLu" Volvo B10M, Carrus Star 502
Kaverin kautta, vanhoja maston ups-akkuja...
Re: "ValLu" Volvo B10M, Carrus Star 502
No niin, ensimmäinen pitempi reissu autolla tehty, matkaa kertyi vajaa 1700 km. Ainut murhe oli invertterin laturi, joka sano sopimuksen irti. Alkureissun pelas normaalisti, kunnes sunnuntaina töpselin seinään laittamalla ensin alkoi lataamaan, mutta poltti kohta sulakkeen. Muuten kaikki on, vähän kehitysideoita ja ajatuksia tulevaan.
Re: "ValLu" Volvo B10M, Carrus Star 502
No niin, vihdoin saatiin teipit ikkunoihin, kerkesivät olla jo varastossa jonkin aikaa. Rouva teippasi ja isäntä kiillotti maalipintaa...
- Punanensisu
- Rattiamiraali
- Viestit: 327
- Liittynyt: 14 Huhti 2019 15:23
- Truck: Sb150vb
- Location: Sukeva
- Member id: 74340
Re: "ValLu" Volvo B10M, Carrus Star 502
Saitko vertin pelaamaan ?KatSam kirjoitti: ↑28 Heinä 2021 08:52 No niin, ensimmäinen pitempi reissu autolla tehty, matkaa kertyi vajaa 1700 km. Ainut murhe oli invertterin laturi, joka sano sopimuksen irti. Alkureissun pelas normaalisti, kunnes sunnuntaina töpselin seinään laittamalla ensin alkoi lataamaan, mutta poltti kohta sulakkeen. Muuten kaikki on, vähän kehitysideoita ja ajatuksia tulevaan.
IMG_20210723_120452_resized_20210728_011706216.jpg
IMG_20210727_223606_resized_20210728_011705940.jpg
IMG_20210728_084954.jpg