Reilun vuoden verran on auto seissyt pihassa lähes koskematta
Viime kesänä tuli kaikki ~300km ajeltua.
Leima kylmeni juhannuksena, enkä edes suunnitellut käyntiä sen paremmin kun ei ole ollut käyttöäkään.
Myynnissähän tämä on ollut viime syksystä lähtien, mutta eipä nämä vanhat miinat niin kovasti ketään nykyään kiinnosta. Varsinkaan jos niistä täytyisi jotain maksaa.
No nyt on ollut vähän kaupantynkää vireillä tuossa lähistöllä asuvan tutun kanssa ja sitä silmälläpitäen suunnittelin jarrusovituksella käyntiä ja katsastusyritystä.
Eräälle maanantaille sain keploteltua itselleni aikaa siten, että käyn aamulla asiakkaan luona valmistelemassa töitä, lähden sitten käymään jarrusovituksella ja jos hyvältä näyttää niin samaa vauhtia konttorille.
Alku on lupaava. Mehän ei olla kylmällä aikaa liikuttu tällä lainkaan.
Syyskuinen aamu on pimeä, kello on seitsemän aamulla ja lämmintä pari astetta. Yöllä on käyty pakkasella.
Kampean kuskinpukille, työnnän avaimen virtalukkoon ja ilmanpaineen ja latauksen merkkivalot syttyvät.
Sekunnin painallus starttinapista ja vajaa kahdeksanlitrainen matka-arkku oikean polven vieressä herää eloon karheasti ärähtäen.
Latauksen merkkivalo sammuu ja öljynpaine pomppaa viiteen kiloon.
Sytytän ajovalot, jätän moottorin käyntiin ja lähden availemaan porttia jotta pääsen pihasta pois. Etunurkan ohi kulkiessa kopsautan nyrkillä ajovalon lasia ja neljäskin lähivalo syttyy.
Palaan autoon ja silmäilen mittareita. Etupiirin paine nousee hyvää vauhtia, mutta takapiirissä ei mittarin mukaan ole kuin kilo siinä missä etupää huitelee jo yli neljän kilon
Etupiiri täytyy normaalivauhtia, viisari kiipeää kahdeksaan kiloon ja kompura kuuluu menevän lepuutukselle.
Käsijarru tuntuu vapautuvan ja takajarrullekin kuuluu menevän ilmaa, joten lähdetään liikkeelle. Eiköhän se takapiirin viisarikin sieltä nouse pajalle ajellessa, matkaan menee se vartin verran kuitenkin.
Pimeää on kuin mörön persiissä ja lasikin hiipii hiukan huuruun.
Käynnistän lämmityslaitteen puhaltimen, vaikka ei siitä vielä juuri apua ole.
Pihasta pois tähtäily on melko tarkkaa, kuskin etupyörä täytyy tähdätä aivan ojanpenkalle ja samalla vahtia apumiehen kylkeä, ettei se osu pihasaunan räystääseen.
Selviän kunnialla tielle. Ajelen kolmosella lähes tyhjäkäynnillä, pienellä hiekkatiellä on hiljaista ja saa rauta tottua liikkumaan hiukan ennenkuin aletaan ponnistelemaan enempiä.
Saavutaan valtatien liittymään ja täytyy kääntää vasemmalle tien yli.
Vielä on hiljaista ja pääsen risteyksestä pysähtymättä, pudotan vaihteen vain kakkoselle.
Annostelen lisää kaasua, edessä on ylämäki ja vähän täytyisi saada vauhtiakin aikaiseksi.
Tartun keppiinn ja tarjoan kolmosta, jopas meinaa huonosti huolia vaihteen päälle..
Pienemmälle vaihtaessa joskus tapahtuun sellaista, että vivusto tuntuu menevän perille mutta pykälä ei. Näin autoon tottuneena sen huomaa kepistäkin, se ikäänkuin "väistää" hiukan sivuun.
Nyt tuli sama ilmiö, mutta ikinä ennen se ei ole käynyt isommalle vaihtaessa
Hiukan houkuttelemalla pykälä löytyy kyllä ja ei muuta kuin usvaa putkeen.
Samalla kun suunnittelen kaivavani salkusta nelosvaihteen herään huomaamaan, että vasemman jalan alla oli vähän outo tuntuma.
Syy löytyy kokeilemalla, kytkinpoljin makaa lattiamattoa vasten
Lipsautan polkimen kädellä ylös ja kokeilen varovasti varpaalla törkkiä. Aivan hengetön. Pitoa on kyllä, mutta irti ei näemmä saa.
Pikainen tilannekatsaus päässä. Kolmonen sisällä, nopeutta saatavissa sillä nelisenkymppiä, säkkipimeää, tiellä on satasen rajoitus= ei näytä kovin hyvältä.
Hiipii vähän sellainen bon voyage-tunne, olen ollut tällaisessa tilanteessa joskus ennekin, tälläkertaa sentään vilkut toimivat
Vajaan kilometrin päässä mäen laella on bussipysäkki. Päätän nilkuttaa sinne kolmosella, en uskalla koittaa neloselle ilman kytkintä.
Öljyt ovat kovasti kohmeessa ja ylämäkeen mennessä vaihdon epäonnistuminen ja mahdollisesti pakollinen pysähdys kapealle pientareelle ei tunnu mukavalta vaihtoehdolta.
Pääsen kunnialla pysäkille. Käsijarru sihahtaa kiinni, mutta ovi tuntuu jumittavan. Saan lopulta oven vapautumaan ja kömmin kylmälle asfaltille otsalampun valossa tähystämään vian aiheuttajaa.
Paikka on vähän huono. Pysäkki ei mahdottoman leveä ole ja kytkimen käyttölaitteisto sijaitsee luonnollisesti tien puolella, ei ole kovin mukana makoilla auton alla kun aamuliikenne jyristää metrin päästä ohi.
Moottorin huohotinputki lykkää paksua höyryä, moottoriöljy ei ole niin kuumaa vielä, että kertynyt kosteus olisi poistunut.
Pakoputken kyljessä öljypohjan takana näkyy jokin märkä läiskä joka käryää, siitä ei saa selvää, että onko se öljyä vai jotain muuta.
Kytkimen nestesäiliö näyttäisi olevan puolillaan. Muistikuvien mukaan se on ollut täysi.
Näissä olosuhteissa ei oikein saa selvää mitä hajosi.
Kiipeän kuskinpenkille ja soitan pajalle, ettei suotta odota minua.
Nyt täytyy hetki tuumailla miten edetään.
Ajamaan periaatteessa pystyy, mutta mihin?
Kotipihaan ei ole mitään asiaa yrittää ilman toimivaa kytkintä.
Kovin kauas ei ole syytä muutenkaan mennä koska leima on kylmä ja mitä pidemmälle menee niin riski virkavallan kohtaamiseen lisääntyy ja siitä se soppa vasta syntyisi.