Tarkoitus on laittaa bussi ensi vuoden 40-v synttäreilleen kuntoon niin sisustasta kuin ulkoakin.
Eilen alettiin purkamaan sisustaa bussista ja täytyy sanoa että melko mielenkiintoisella tavalla on vuosien varrella tätä matkailubussia rakennettu. Näytti siltä että jokainen uusi lattiakerros oli lyöty vain suoraan vanhan päälle, joten erilaisia lattiapinnotteita purettiin tähän mennessä jo kolme pois. Autoa ei myöskään oltu pahemmin siivoiltu aiempien sisätilaremottien yhteydessä joten lattioiden, seinälevyjen ja lattialistojen välistä löytyi varsin mukavia yllätyksiä. Sisätilojen haju on korjaantunut puolella kun vuosien varrella marinoituneet materiaalit lähtivät pois käryämästä. Sähköt ja muut putkitukset on vedetty suunnilleen vähän sinnepäin joten todennäköisesti kaikki piuhat menee uusiksi. Sisustan purku jatkuu parin viikon päästä joten saas nähdä mitä sitten löytyy.
Ulkokuoren maalausta ollaan mietitty jo muutamaan otteeseen saunan lauteilla, värivaihtoehdot ihmetyttää eniten. Millaisella maalilla kannattaisi maalata, onko esim jokin työkonemaali hintalaatusuhteeltaan parasta.
Mietittiin sitäkin josko saisi vanhat ikkunat jotenkin takaisin käyttöön. Molemmista kyljistä on nimittäin pari ikkunaa lyöty umpeen ulkopuolelta ja lasit otettu pois välistä. Saattaa olla mahdotonta löytää käypäset lasit noin vanhaan bussiin ja uusia ei ole vara alkaa ostamaan.
Onneksi tätä projektia ei tehdä kiireellä joten suunnitteluun ja päänraapimiseen on runsaasti aikaa ennen ensi kevättä
