Tämmöinenhän se tuli haettua.

Kaikenlaisia busseja tuli ihmeteltyä tässä syksyn mittaan. Hakusessa oli oikeastaan aika paljon halvempi ja keskimoottorisempi auto, mutta jotenkin kuitenkin "Oskun" ilmoitus pomppaili uudestaan Nettikoneessa esille, kunnes sitten annoin periksi ja lähdin Haapavedelle ajamaan.

Täähän on alunperin Tanskaan myyty uutena, ja sitten sieltä tullut Imatran Kyytibussille, ja nyt viimeisen vuoden yksityisomistuksessa Haapavedellä. Ilmeisesti kuitenkin koko ikänsä ollut tilausajoliikenteessä. Kilsat suht järjelliset 1.2 miltsiä. Täysi koneremontti tehty miljoonan kohdalla, samoin vaihdelaatikko vaihdettu täysin uuteen tuossa kohtaa. Muutenkin aika paljon uutta osaa autossa.
Tästä olisi mahdollista tehdä vaikka "kerrostalo", korkeutta on 3.9m eli ihan samat kuin esimerkiksi yhdessä DAF doubledeckerissä mitä kävin myös katsomassa. Rahtitilan korkeus on noin 140cm, kyllä sinne ainakin pikkuväelle tekisi makuutiloja sun muuta. Tavaratilaa on ihan riittävästi jo vaikka tuossa telin päällä olevissa luukuissa, puolisen metriä korkea tila siinäkin.
Auto on säälittävän pienikokoinen 12m*2.5m mitoiltaan, eli menee matkailuautoksi ilman poikkeuslupia.
Telin edessä on hauska "taukotila" kuljettajalle, siellä on lämmitys, radio ja sisäpuhelin mistä voi soitella ohjaamoon..

