Saa poistaa heti jos siltä tuntuu! Reissu EI ole tehty autolla, mutta haluaisin tehdä tämän myös autolla. Senverran mielenkiintoista on ollut suuntaan ja toiseen!
Autolla olisi mahdottoman hieno fiilis lähteä heittämään vähemmän pidemmällekin, mutta kuin nuo Esson baaritkin on jo hävinnyt mopojen saatossa, tietty sponssiahan tuo vaatii ja tietynlaista näkemystä asioista.
Meribiologiksi minulla (m) ei olisi ollut mahdollista koulun numeroilla lukea, mutta ilman niitä ollaan menty! Ja tietoa on "joutunut" jakamaan myös niin ammattilaisille, opiskelijoille, asukeille kuin myös harrastajille. Meribiologin jutut kun on harrastukseni, noh on sillä Grissomilla ne koppikset ja muut

Mekaanikoksi ryhdyin silloin kun näin että tarvittiin apuja, niin nuorena kuin nyt. Tämähän ei ole ihan niin yksioikoista! Se tuli huomattua ja oikeesti ikävä kyllä, aina ei ole hyvä että tiedät!
No mutta, tuli lähdettyä lokakuussa 2014 tuonne Aasiaan vaimon kanssa ja silloin ei todellakaan ollut minkään valtakunnan tietoisuutta että olisi voinut reissun heittää vaikka pyörien päällä!! Voi kun olisi tiedetty aikasemmin dösä asuntoauton kanssa menosta, niin avot! Tämä kertomus on siis (häpeillen) kun ei sitä autoa ole, mutta jos olisi ollut. Kaikkea ei voinut edes huomioida meidänreisulla, varsinkaan kun ei päässyt kokemaan sitä nurmen juuri tasoa, mutta monesti miettien kuinka tuonkin menisi autolla.
Pidempiäkin matkoja olisi ollut mahdollisuus mennä autolla ennen kuin meidän määränpäähän olisi saapunut.
Alkuun lennettiin Moskovaan, josta olisi ollut muutoinkin reitin paikka autolla. Sieltä mentiin Hong Kongiin. Vaikka moinen kaupunki on monen miljoonan ihmisen koti ja ajatellen kuinka pieni mokoma paikka on, niin hämmästys on suurempi kuin näkee ne lähiöt, kuin ne kerrostalot liikenne! Mokomasta kerrostalossa kun voi asustaa kymmeniä tuhansia ihmisiä!!!!
No joo, shokki se oli ilman autoakin!
Jatketaan tätä jos jotakin kiinnostaa vielä...eipä tässä paljoa ole kertomista, mutta me ei menty ns. matkaoppaan mukaan, vaan "tyylillä", että mitähän tossa kulman takana. Koko matka on tehty ihan kartta käteen ja extempore siintä seuraavaan kohteeseen.
Jos hallitus vielä antaa luvan meidän (tulevalle) pirssille, niin tämä tehdään tavalla tai toisella autolla vielä, mutta selvästikin laajemmin.
Honduras on nykyinen kohde ja tarkkaavaiset ovat nähneet että oltiin Las Vegasissa kun rekisteröitiin tänne foorumille ( kuumottava yhteisö ). Samaan aikaan oli GumBall ajojen saapuminen....tiedä oletteko jo lukeneet, mutta meni ohi!
Katsotaan mitä haluatte. Ei ole niin perusteellinen automatka, mutta voipi olla jotakin uutta, jota tarvinet kun olet menossa ko. paikkaan. Just let us known! Matkalla selviää myös muitakin
maita ja varmasti muutakin.
Niin ja matka ei vielä(kään) lopu ja jos hyvin käypi, niin jatkuu...ainakin muutaman kuukauden;)
Joten älköön haukkuko, reissuaan tämä on!!