Kirjoitellaanpas hiemen tarkempaa tarinaa mitä lyhyen kesävisiitin aikana sai tehtyä.
Homma lähti käyntiin perinteisellä penkkien poistolla, tällä kertaa auto oli perussiistissä kunnossa joten perinpohjaiselle pintojen uusimiselle ei ole tarvetta. Myöskin edellisestä autosta viisastuneena koen että työ ei ole vaivansa väärtti. Eli katto, seinä ja lattimateriaalit jäivät alkuperäiseksi. Perusteellinen pesu ja se riittää tällä erää

Peräpäähän asensin Jyskin moottorisängyn joka sopii pienellä korotuksella suoraan perän "patin" päälle. Sänky on aika leveä (2x90) joten reunoille jäi pieni tila mutta ei siellä ihan kunnolla kävelemään mahdu. Periaatteesa pääsee kuitenkin sivusta pois sängystä. Tämän etupuolelle tulee kerrossängyt mutta koska väliseinien tekoon en vielä ehtinyt, ne jää odottamaan ensi kesää. Tarkoitus olisi myös pistää ikkunoita umpeen kerrossänkyjen takaa pienen eristeen kera mutta sekin jää vielä odottamaan ensi kesää.
Keitiö saatiin valmiiksi, tällä kertaa keittiön syvennystä ei tehty vaan reuna linjattiin käytävän kanssa samaan linjaan. Tämä siitä syystä että keittiö tuli WC:n päälle ja näin se saatiin piiloon keittiön rungon sisään. Taakse jäi aika reilusti tilaa mutta toisaalta sinne on nyt hyvä tehdä vesisysteemien putkitukset ja ei tarvitse vetää niitä kaapin sisällä.
Keulaosa jäi alkuperäiseksi, pääosin siitä syystä että aika paljon matkustajat tykkää katselle eteenpäin ja ikkunasta ylös. Nyt siellä on neljä paikkaa ihan siihen tarkoitukseen. Oleskelutilan laajentamiseksi keulaan pistettiin myös 3h nahkasohva, tarkoitus on verhoilla auton penkit myöhemmin myös mustalla nahalla.
Tekniikkapuolella ei tehty paljoakaan, ainoastaan maasähköt, invertteri ja akun lataus tehtiin. Jatkossa tulee vielä hupiakut, lämpöpumput, vesisysteemit, yms.
Ja vielä kun lisätään uudet verhot ja käytävämatot niin alkaa näyttämään jo ihan hyvältä

Valaistukseen hankin Kiinasta LED valoja, jos joku on kiinnostunut niistä niin pistää YV:tä niin voin hankkia samalla. Toimitus menee kuitenkin vuoden päähän mutta eihän tässä kiire ole mihinkään
