- vanha len.jpg (96.17 KiB) Katsottu 20621 kertaa
Aiemmat ovat syystä tai toisesta menneet syteen tai saveen. Nyt ei anneta periksi.
Haku Tampereelta Kalajoelle oli melkoisen haastava:
No mitä siellä sitten tapahtuikaan?
19. marraskuuta 2014 kello 7:56
Maanantaina oli odotukset korkealla Vanhoolin hakukeikan vuoksi. Aamulla kuuden aikaan heräsin jo odottelemaan rekkakyytiä. No siinä aamupäivällä Leilalle ilmeni vatsatauti ja touhusin muksujen kanssa jotta vaimo sai lepäillä. Kelailin, että otan mukaan työkaluja, taskulampun, makuupussin, villapaidan, toppahaalarit, kännyn autolaturin ja muuta varoiksi reissulle. Juha Rahkola soitteli "yllättäen" (en huomannut ajankulua muksujen kanssa) ja sanoi, että rekka on 10 min päästä meidän pysäkillä. No varusteista lähti mukaan toppahaalarit. Kuski oli mukava nuorimies Ylivieskasta (Juhalle 10 pts noin hyvästä asiakaspalvelukundista).
Mukava matka Tampereelle kaikenkaikkiaan. Matkalla etsittiin muutamalta huoltamolta iPhonen matkalatureita, mutta eipä löytynyt. Saavuttiin Ollin kanssa bussin myyjän Tommi Suontaan halleille. Hiljaista oli. No Fonectasta hänen numero ja hetken päästä olikin paikalla. Mukava porukka valmisteli meikäläisen takaisinlähtöä kimpassa. Kateltiin, että kaikki pelaa ok. Hetken latailin kännykkää Tommin toimistolla ja lähdin matkaan. Ekat ongelmat tuli mittarilla. Sen verran tiukat paikat, uusi vekotin eikä bussin ohjaustehostin toiminut. Pikkutytöt kikatti kun sompailin vekotinta ees taas siinä kylmäasemalla. No matka jatkuu ja jostain käsittämättömästä syystä löysin itseni Hervannasta vaikka Tommi & Co varoitteli mua siitä reitistä. Siitä vaan jotain pikkukatuja pitkin etsiskelin ulospääsyä Tampereelta. Hetken pyörittelyn jälkeen näin kaumpana Näsinneulan ja pujottelin sitä kohti. Helpotti kun pääsin Ylöjärven paikkeille ja bussikin alkoi istumaan käteen. BTW, tosi mukava ajoltaa jollei ohjaustehostinjuttua huomioi. Ajelin yhtäsoittoa Parkonon Shellille ja jätin auton käyntiin ja oven auki. Käsijarrupatenttina mulla oli puukalikka kun kässärinuppi oli jumittanut aiemmin ja ukot olivat sen ottaneet irti. No siinä sisään kävellessä huomasin sen mitä odotittekin. Eikun äkkiä sisään ja jarrun päälle. Saakelin palikka luiskahti veks paikoiltaan. Otin juoksukahvit sekä sämpylän ja matka jatkui.Seinäjoella motelli Sorsanpesän kohdalla rekka ajoi risteyksestä edellä ja ampaisin perään. Luulin tien olevan tyhjä, mutta henkilöauto tulikin sieltä ja mulla oli väistämisvelvollisuus. Äkkiä liinat kiinni ja eikös Van Halen sammunut siihen. Sitä olin yrittänyt välttää kun tiesin akkujen olevan huonot. Siinä puolisen tuntia ohjailin vilkasta rekkaliikennettä ja yrittelin samalla metsästää apua. Sitten tuli nuori kundi, joka kertoi just ajaneensa 15 tunnin päivän ja oli menossa kotiin. Atrian kuski kuulemma ja vapaapalokunnassa hommissa. Todella jees kundi; antoi mm hanskat mulle lainaksi, laittoi autonsa puhaltamaan täysillä kuuma ja käski sisään lämmittelemään. Bussihan oli jääkaappi koska vesiputkien veto oli kesken, mutta sen tiesin jo etukäteen. Hetken lämmiteltyäni meni ulos ja kaveri oli sillä välin kaivanut hinauslafkan numeron. Isännän herätin ja lupasi tulla paikalle 10 minsassa. Mukava hemmo hänkin http://www.hinausjatuuppaus.fi. Suosittelen. Kun sain virtaa niin ajoin pois risteysalueelta. Hinaushemmo toi mulle villasukat. Tää Atrian kuski antoi omansa mulle ja livisti enkä ehtinyt edes kiittämään. Jos joku kamuista sattumalta tuntee kaverin niin vinkatkaa. Tuollaisia kavereita maailma tarvitsee paljon enemmän. No hinaajan kanssa mentiin automaatille ja kuittasin laskun pois. Jatkoin motaria pitkin reippaasti koska 1,5 tunnin viivästys harmitti. Motarin lopussa sitten RÄPS eli perästä kuuluu. End of part one.
No tuo kamerajuttu ei luonnollisestikaan nostanut fiiliksiä. Muutakin rahanmenoa on koko ajan, mutta ajattelin että tietty haave tässä toteutuu. Viimeinkin päästään reissuun ens kesänä koko klaani, mukaan lukien eläimet ilman erillistä huolehtimista niiden suhteen. Päästelin siinä menemään Powerparkin paikkeilla ja ajattelin, että käyn kahvilla. Sitten mietin, että en kuitenkaan tarvitse mitään vaan säästän senkin ja painelen reippaasti kotiin. Väsykin alkoi hiipiä 20 tunnin valvomisen jälkeen ja halusin kotiin nukkumaan. Kun rekka tuli vastaan huomasin vasta silloin, että tuulilasi oli ihan sumusta kosteana. Kuten jokainen normaali suomalainen mies en minäkään manuaaleihin ja nappeihin tutustunut ennen liikkeelle lähtöä. Ajaessa testailin nupikkariviä ja jonkin verran enemmän raskaissa vehkeissä niitä on verraten vaikka henkilöautoihin. Viimein löytyi pyyhkijätkin, jotka kerran pyyhkäisivät ja menivät solmuun. Moottori piti sen verran pahaa ääntä, että päätin pysähtyä seuraavalle pysähdyspaikalle irroittelemaan sulat toisistaan. Melko pian huomasin taukopaikan merkin 500 m. Hiljentelin siinä, mutta sumun vuoksi ajoin ohi. Ajoin toisesta päästä sisään ja laitoin sulat paikalleen. Sisääntuloreitti olisi loogisesti ollut oikea paikka poistumiselleni, koska vastarannan kiiski olen, mutta jätin väliin koska bussi ei siitä olisi tapunut menosuuntaan. Päätin pakitella sillä melko kapealla taukopaikalla ilman ohjaustehostinta. Jokusen kerran vekslailun jälkeen Van Halen oli menosuuntaan päin ja lähdin liikkeelle. Samalla kuului valtava POKS ja ihemettelin että mitä tapahtui. Pimeässä en olis mitään nähnyt ilman taskulamppua ja päätin kokeilla tuntuuko ajossa mitään omituista. Auto ei kiihtynyt juurikaan ja vaihdoin hitaalle vaihteelle, jolla normaalisti ei lähdetä liikkeelle vaan lähinnä pyöritellään pienissä paikoissa. Kas kummaa, mitään ei tapahtunut. Kokeilen kakkosta eikä vieläkään mitään. Vauhti hiipui ja edessä oli pysäkki jonne kurvasin. Perä jäi pahasti tielle, mutta ajattelin positiivisesti, että ene sentään ollut Seinäjoen keskustassa risteyksessä kuten aiemmin. Testailin vaihdekeppiä ja se oli kuin olis mannavelliä sekoitellut. Ei mitään tuntoa mihinkään. Jätin auton käyntiin ja aloin tutkimaan vikaa. Arvelin, että vaihteensiirtäjä on irronnut. Katselin kännykänviestejä ja laitoin vaimolle viestin tapahtuneesta. Samalla kännykän akku tyhjeni. Veti aika hiljaiseksi ja pakkanen yltyi. Menin ulos odottelemaan rekkoja, jotka saattaisi pysähtyä jeesimään. Heiluin siinä varmaan 30-60 min ja muutama rekka ajeli ohi pysähtymättä. Luovutin ja menin sisälle katsomaan onko siellä jotain lämmikettä takin päälle. Onneksi otin toppahousut sentään mukaan. Löysin takaata yhden leveän ja yhden kapean patjan. Laitoin ison alle ja toinen oli peittona. Kylmähän bussi oli jo valmiiksi eikä ajelu selän takana olevalla aukolla suoraan maahan ja hajonneen kattoikkunan vuoksi ollut muutenkaan kovin lämmintä. Alkoi tulemaan paniikki sen hytinän vuoksi mikä kylmyydestä tuli. En muista ikinä palelleeni niin kovasti. Siitä tulikin mieleen sauna. End of part twå.
Hytisin, itkin ja kuuntelin autojen ääniä josko joko pysähtyisi hätävilkkujen takia. Taas hytisin, itkin ja kuuntelin. Välillä yritin saada "peittoa" paremmin, mutta eihän jäykkä bonnel-patja peton asiaa aja. Otin kädet hihoista vatsalle jotteivat ne enempää jäätyisi. En muista nukkuneeni lainkaan vaan tunsin olevani jossain ihme koomassa. Puoliksi hereillä ja puoliksi unessa. Takin hupun alta kurkin välillä onko jo valoisaa. Liikenne vilkaistui ja päätin nousta ylös. Kroppa ei vaan meinannut olla yhteistyöhaluinen vaan jäädä sinne bonnelin seuraksi. Väkisin kampesin itseni ylös ja kokeilin olisko yhtään virtaa. Laitoin facebookkiin viestin koska luulin Leilan vielä nukkuvan. Leila kommentoi samaointein ja yritin vastata ja akku zippas jälleen. Yritin mennä auton alle koska oli jo valkenemaan päin ja jotain saattoi jo pystyä tekemään. Bussin ruumassa oli kuitenkin sen verran pimeää, että ei siitä tullut mitään. Olin aivan totaalisen jäässä ja ajattelin,, että pitää liikkua tai käy huonosti. Koska bussi on keskeneräine sisustukseltaan aloin siivoamaan rakennusjätteitä ja laittamaan irtotavaroita siistimmin. Yllättäen siitä tuli jo parempi olo ja lämmötkin alkoi nousemaan. Aloin sitten viimeinkin tutkimaan ihan oikeasti niitä napikoita ja sain sähköpuhaltimen kautta lämmityksen puhaltamaan haaleasti. Siivottuani kojelaudan tuli aamun positiivisin yllätys. Löytyi tupakansytyttimen paikka, joka oli muovilevyn alla. Tommi nimittäin antoi Tampereella usb-liitännällä olevan tupsyt-laturin ja iPhonen johto passas siihen. Hetken päästä pääsin soittelemaan vaimolle sekä metsästämään apuja. Luin miten porukka oli päivitykseeni reagoineet ja jakoja oli tehty ja kommentoitu. Hetken päästä alkoi puhelin soimaan. Täytyy kyllä sanoa, että eri kavereiden viestit piristi kummasti vaikka hieman passiivinen itse olinkin. Oli koko päivän RaMaVit-fiilis. Joku varmaan muistaakin tuon energialääkkeen. Aaamupäivä tuntui ikuisuudelta. Ainoa pysähtyjä oli ambulanssi, joka pysähtyi katsomaan onko kaikki ok kun olin jalat ruuman ulkopuolella. Pääsin hetkeksi lämmittelemään lanssiin. End of part kolomonen.
Kaverit lähettivät vinkkejä tilanteeseen ja soittelin joka puolelle. Soitin myös Kokkolan Scanialle. Huoltomiehen aikataulukin jo sovittiin ja olin riemuissani kunnes ukko kysyi mun tilinumeroa. Se siitä, yksityiset eivät saa kuin käteisellä palvelua heiltä. Kysyin kustannusarviota ja sanoivat, että minim on 600 + alv. Soitin bussin myyjä Tommille ja kerroin tilanteen. Hän oli ymmärtäväinen ja sovittiin alustavasti hyvityksiä kaupoistamme. Korostan, että tietoisena riskeistä olin autolla lähtenyt Tampereelta. Koska Scanian huolto ei tullut kyseeseen mietin mitä teen. Vaimo oli jo soittanut varmaan Nasaankin, mutta apuja ei oltu luvattu mistään. Sitten tuli mieleen mun raskaan kaluston isä, Juha Rahkola. Hän on todella monta kertaa jeesaillut eri tilanteissa ja sanon, että jos jokainen yrittäjä omaisi samanlaisen asenteen kuin hän, olis Suomi hetkessä nousussa. Hän sanoi, että ei nyt tule mitään mieleen, mutta hän miettii. Masentuneena jäin miettimään muita vaihtoehtoja kunnes Juha soittikin parin minuutin päästä takaisin. Edellisessä puhelussa olin sanonut, että ei tarvii kuin huoltomiehen ja kupin kahvia. Hän tokaisi ekana: Huoltomies on siellä hetken päästä. Kahvin saat hommata ite". Voi sitä fiilistä kaiken sonnan jälkeen. Huoltomies tuli paikalle ja lampulla vika löytyi sieltä missä sen arvelinkin olevan. Mukava hemmo hänkin ja erittäin ammattitaitoinen nuori kyläseppä. Kaveri lähti hakemaan osia ja jäin odottelemaan käynnissä olevaan autoon. Olin puoliunessa kun havahduin, että auto heiluu. Kaveri olis siellä lastiruumassa täydessä työn tohinassa laittamassa osaa paikalleen. Tokas vaan huonolla suomenkielellä (et-Pohjanmaa) ettei halunnut mua herättää. No ei siinä kauaa mennyt kun väliaikainen patentti oli paikoillaan ja päästiin ajamaan. Sovittiin, että ajan edellä 2-3 km:n päähän Salen parkkikselle ja katsotaan siellä miten patentti on pysynyt kiinni. Ajelin siihen Salen risteykseen hissunkissun ja rupesin jarruttamaan. Jeps, EI JARRUJA. Ajatuksena selvisi samantien yöllinen POKS; jarrujen paineilmaletku oli pamahtanut rikki. Siinä sompasin risteyksessä vaaratilanteen aiheuttaen ja sain kuin sainkin bussin tien sivuun sattumalta taas pysäkille. Kaveri katsoi huuli pyöreenä, että mitä oikein touhuan. Sanoin, että jarrut on hävinnyt lähes kokonaan. Kaveri ei ruotsikielisyydestä johtuen tainnut tajuta sitä ollenkaan ja ajattelin itsekseni että nyt kotiin keinolla millä hyvänsä. Päätin kuitenkin hakea Salesta aamukahvin about klo 14 aikoihin. End of part nelkku.
Helpottuneena lähdin taas posottelemaan kohti kotia. Matka meni mukavasti Kokkolaan saakka. Siinä joku sunnuntaiajelija päätti tehdä äkkijarrutuksen liikennevaloihin. Survoin jarruja minkä kerkesin ja auto ei hidastunut juuri lainkaan. Survaisin väkisin kaikkein pienimmän vaihteen silmään ja sain sen just ja just pysähtymään ilman kolaria. Valojen vaihduttua huomasin vanha oireen. Ei kiihdy mihinkään. Ajattelin, että nyt en pysähdy vaan ajan kotiin hinnalla millä hyvällä. Taakse kertyi todella pitkä letka ja en kehdannut jarrutella siinä 30 km/h körötellen. Ajoin pysäkille ja päästin porukan ohi ja jatkoin matkaa. Hetkessä oli taas jono takana ja päästin ohi. Yhtäkkiä se vikakin vaihde hävisi ja olin taas, kolmannen kerran vuorokauden sisällä tien tukkona. Tällä kertaa vaan tukin toisen kaistan kokonaan ja vielä pahimpaan ruuhka-aikaan. Tuli sellainen "ihan sama"-fiilis ja menin kuselle bussin viereen. Ei kiinnostanut pätkääkään mikään. Hetken siinä ihmettelin että mitä teen. Kokeilin viritellä patenttia viisi kertaa ja se ei vaan onnistunut sytkärin valossa. Soitin Seppo Rasmukselle ja kyselin missä vipeltää. Oli kotona ja kyselin kuka on lähin Tiepalvelu-mies. Jaakko Okkonen soitti hetken päästä mulle kun Seppo oli häntä informoinut tilanteesta. Jaakko oli vielä töissä ja sanoi, että tunti menee. Ilo oli suuri kun hän tulikin jo puolen tunnin päästä. Valon kanssa patentin sai muutamassa minuutissa paikalleen. Tarjosin Jaakolle korvausta, mutta kieltäytyi ottamasta mitään. Mies joka lähti pois duunista aikaisemmin ja tuli jeesaamaan meikäläistä. Ja on the road again. Alkoi jo koko reissu naurattamaan. Huvitti kun Mika nimesi bussin Van Haleniksi. Olin jo aiemmin miettinyt lempinimeä bussille kuten meillä aina on ollut. Loppumatka meni ongelmitta. Se tunne kun ajoin pihaan ja näin lapset ikkunassa. Ja vaimon hyökkäys kaulaan. Enhän mä sotimassa ollut, mutta taistelussa kuitenkin. Vaimon ruoka on edelleen maailman parasta. End of part femma. (EI tää vielä loppunut, tarinan opetus on vielä tuloillaan)
Mikä onkaan tarinan opetus; ota aina makuupussi mukaan? Ei vaan se, että jokaisessa tilanteessa on mahdollisuus saada uusia ystäviä, jotka saattavat jossain vaiheessa olla tuiki korvaamattomia. Sanoillaan, teoillaan ja olemalla vaan ystäviä. Kiitos kaikille ystäville tästäkin päivästä.Erityisesti tänään Juha Rahkola, Marco Hakala, Rami Falck, Mika åkerlund ja lukemattomat muut jotka viestein tsemppasivat eteenpäin. Kiitos myös tämän reissun aikana tulleille uusille tuttavuuksille. Tommi Suontaka on selkeesti soulbro. Tärkeintä tänään oli kuitenkin taas kerran huomata, että vaimo ON TODELLAKIN maailman paras vaimo. Seuraavan extreme-reissun ennakkovaraukset voi laittaa meikäläisellä privana. Näkemiin ja kuulemiin Rahjasta
Otettiin sitten Leilan kanssa oikeus muuttaa tuota Mikan keksimää nimeä. Olkoon tuo siis VanHa Len.
Tuli vielä mieleen se, että ruotsinkielinen kyläseppä sekä Tiepalvelun Jaakko Okkonen molemmat soittivat illalla, että pääsinkö kotiin. Asiakaspalvelijoita isolla A:lla!
Jos projektin eteneminen ja extreme-matkailu kiinnostaa niin tuolla on siihen mahdollisuus.
https://www.facebook.com/pages/Vanha-Le ... 2534044151
Tervetuloa voorumille, nyt kun olet tosiaan käynnyt syvällä niin toivotaan että toi vastamäki riittäs 
)