no sitten pitää tuon tiedoston kanssa kokeilla pakkaamista esim. zip-muotoon. En tiedä kuinka pakattua pdf jo on joten pakkauksen tehokkuutta hankala arvioida.
Toinen mahdollisuus on pilkkoa tiedosto. Sen voi tehdä ainakin kahdella tavalla.
1. käyttää jotain tiedostoja paloittelevaa ohjelmaa. Huono puoli tässä on se että tiedosto pitää jälleen koota samalla ohjelmalla ennen kuin sitä voi katsoa.
2. tekemällä siitä kaksi eri pdf-tiedostoa, jotka kumpikin sisältävät puolet sivuista. Itselläni oli ennen kuin piti käyttöjärjestelmä asentaa uudestaan sellainen ohjelma, joka ilmoitti olevansa tulostin. Kun sitten halusi jostain sivusta pdf:n piti tavallaan tulostaa se käyttäen tuota tulostinta, jolloin se tallensi kyseisen sivun pdf-tiedostona sinne minne halusin. yksinkertaista. Muistaakseni oli
http://www.cutepdf.com/Products/CutePDF/writer.asp tuolta löytyvä ohjelma juurikin. Aivan 100% varma en ole kun olin unohtanut ohjelman nimen ja tätä kirjoittaessani se jotenkin taas tunki tajuntaani.