Sivu 1/1
Volvon alusta ja Lahden kori
Lähetetty: 30 Touko 2015 14:56
Kirjoittaja Selfie
http://www.nettikone.com/volvo/b58/1411836
Meinaa viedä yöunet. Mitä mieltä olette ja onko kellään tietoa ihan kyseisestä autosta? Hinnasta ei ole vielä edes neuvoteltu, minun laskuopin mukaan sitä pitäisi saada aika reilusti tingattua. Mutta kun mahdollisimman yksinkertainen tekniikka olisi hakusessa niin ei niitä hirveästi ole myytävänä!
juho
Re: Volvon alusta ja Lahden kori
Lähetetty: 30 Touko 2015 19:47
Kirjoittaja Iski
Noilla tiedoilla voi olla ihan kelpo projekti, tervetuloa foorumille.
Re: Volvon alusta ja Lahden kori
Lähetetty: 30 Touko 2015 22:17
Kirjoittaja Selfie
Kiitos!
Alustassa ihmetyttää vielä se, kun sen pitäisi olla rautajousilla, mutta ilmapussejakin on kuulemma etuakselilla. Woot? Jos ne korin nostoa varten on niin kai niitä on sitten takanakin? Jotenkin hirvittää kaikki ylimääräinen ilmaletkujen ja sähköantureiden määrä.
Re: Volvon alusta ja Lahden kori
Lähetetty: 30 Touko 2015 22:29
Kirjoittaja Lahti32
Minulla on tuollainen- foorumilla on kolme samanlaista ikiliikkujaa. Ei siellä mitään sähköantureita ole. Todellakin on yksinkertainen läpikotaisin ja täällä tiedetään kyllä mitä sille pitää tehdä jos jotain on tehtävä. Korihan tuossa on lähes ikuinen. Ei mene mistään huonoksi vaikka olisi 50 vuotta vanha. Alustassa voi joutua muutamaa putkea hitsaamaan mutta ei ollenkaan pahoja tehtäviä ja niitähän tehdään kaikkiin muihin paljon uudempina.
Tuo ilmajousitus on sellainen että edessä yksi pussi / rengas ja takana kaksi. Auto kulkee ilmapussien varassa mutta parkissa ja vikatilanteessa menee lehtijousilla. Näin on toimittu aikakautena ennen täysilmajousitusta kun piti saada ilmajousien mukavuutta ja rautajousien luotettavuus. Eipä tuo kovin epäluotettava systeemi ole kun meillä ei ole mennyt pusseja rikki koskaan ja yksi vuotava putki aikoinaan piti vain laittaa ja tasonsäätimen reikä tukkia.
Alusta on vanhaa mallia jonka vuoksi erikoisempien varaosien saatavuus alkaa rajoittumaan purkaamoihin. Mutta eipä niitä osia aivan älyttömästi mene näillä kilsoilla ja enin osa on ihan yleistä kamaa jotka saattaa passata muistakin kun mallin kanssa hakee. Esim juurikin ilmajousituksen tasoventtiili passaa 1995-2000 mallin Setrasta. Ovat setran tehtailijat valinneet busseihinsa vanhojen Volvojen osia että tulis siitäkin varmempi tapaus

Pakoputken pönttö Sisusta ja monet osat B10M eri malleista.
Re: Volvon alusta ja Lahden kori
Lähetetty: 30 Touko 2015 22:42
Kirjoittaja Selfie
Kiitos! Täytyy asetella jäitä hattuun ja yrittää järjestää Pälkäneelle päin käyntiä. Kaipa niiden ilmapussienkin kanssa tosiaan pärjää, täytyisi vaan osata katsoa ne sillain, ettei reissussa mossahda.
Re: Volvon alusta ja Lahden kori
Lähetetty: 31 Touko 2015 09:55
Kirjoittaja Bussiton
Eipä noi pussit kovinkaan usein pamahtele, mulla on tossa Royalissa vuotanut nyt vissiin kolmisen vuotta toinen etupussi, kestää vain pitempään kerätä paineita

täytyis saaha vaihdettua, mutta kun siihen on tietty kaksi vaihtoehtoa, eivätkä osanneet etes Volvolla sanoa runkonumeron mukaan kumpi olisi

Re: Volvon alusta ja Lahden kori
Lähetetty: 01 Kesä 2015 10:13
Kirjoittaja Mopar
Bussiton kirjoitti:Eipä noi pussit kovinkaan usein pamahtele, mulla on tossa Royalissa vuotanut nyt vissiin kolmisen vuotta toinen etupussi, kestää vain pitempään kerätä paineita

täytyis saaha vaihdettua, mutta kun siihen on tietty kaksi vaihtoehtoa, eivätkä osanneet etes Volvolla sanoa runkonumeron mukaan kumpi olisi

Ei oo pusseja mennyt, mutta kaks pussinalustaa jo ruostunu puhki, eli voi myös vuotaa sieltä.
Re: Volvon alusta ja Lahden kori
Lähetetty: 01 Kesä 2015 11:22
Kirjoittaja Rantarosvo
Miul on kuorma-autossa menny kerran jousipussi. Ajaminen jatkui senkin jälkeen, vaikka ongelmana oli liukas keli. Pussi meni vetoakselilta ja teli jäi kantamaan. On kumminkin jokunen kilsa tullu ilmapussien päällä istuttua, ja en tiedä tunne ketään toista jolla ois myös pussi räjähtäny. Lojaus oli semmonen et meinas mennä paskat housuun

Re: Volvon alusta ja Lahden kori
Lähetetty: 01 Kesä 2015 11:26
Kirjoittaja mb608vm69
Kerran räjähti kuorma-auton telinnostajan pussi,oli aika lojaus.
Re: Volvon alusta ja Lahden kori
Lähetetty: 01 Kesä 2015 11:30
Kirjoittaja Rantarosvo
Mie olin just jalkalavan takajalkaa laskemassa eli käytännössä akselin kohdalla ko lojahti. Persiilleen lensin. Sit alko melkonen jumppa ko piti keskellä yötä saada auton jalkalavan alta pois ja tuupattua toisen alle. Nollakeli ja muhkurainen huonosti aurattu terminaalin piha

Re: Volvon alusta ja Lahden kori
Lähetetty: 01 Kesä 2015 14:17
Kirjoittaja Victorjussi
Suosittelisin alustaksi kuitenkin beekymppiä tai ysiä. Osia saa huomattavasti paremmin sekä käytettynä että uusina.
Äänenvaimentimet, jarruosat ym.
Sinkittyjä koreja on nyt myöskin tarjolla runsaasti, niitten kans ei tule myöhemminkään ropleemia.
Re: Volvon alusta ja Lahden kori
Lähetetty: 01 Kesä 2015 16:35
Kirjoittaja Selfie
http://www.nettikone.com/volvo/b9m/1370815
Tuohan olisi paljon lähempänä.
http://www.nettikone.com/volvo/carrus-501/1403894
Tuokin kelpaisi, ei ole tarkotus tehdä autonkuljetusautoa vaan puhdas matkailuauto eli ei haittaa, jos kone on takana. Siellä vaan alkaa sitten olla tekniikkaa jo enemmän kun lääkäri määrää. Tuo hinnan määrityskin on niin hankalaa kun yksi rengas maksaa jo vähintäänkin monta sataa. Ja kaikissa on leima ummessa eli jotain piilovikaa on, miksi ei mene leimasta läpi.
Re: Volvon alusta ja Lahden kori
Lähetetty: 01 Kesä 2015 18:05
Kirjoittaja Selfie
Kemin bussi on 2 vuotta seissyt, siihen saanee toimintatonnin varata huoltoihin, että saa leimaan. Akut sököt mm. Muutoin kiinnostava aihio, mekaaninen vaihteensiirto, ei mitään esivalintasydeemejä, renkaat kuulemma hyvät. Täytyy torstaina käydä niitä potkimassa kun on siitä ohi ajoa. Eihän matkailuautossa tarvii olla todistuksia rajoittimesta ja piirturista?
Re: Volvon alusta ja Lahden kori
Lähetetty: 01 Kesä 2015 18:19
Kirjoittaja Lahti32
Se on heti kun lähetään alumiinikorista pois niin korihommia tiedossa enemmän ja vähemmän. Tosin tuossa hintaluokassa kaikki on pommeja ja aivan tuurilla saattaa saada kohtuu kelpoista alustaa. Kun menet katsomaan niin kattele altapäin, laita kylmänä käyntiin, tsekkaa mistä vuotaa katto ja montako sivulasia pitää vaihtaa ja kuin on kallis tuulilasi ja totta se olisi mukava ajaa hyvillä renkailla. Ja polje kytkintä nehän temppuilee joka toisessa ja käy kaikki vaihteet läpi. Siihen sitten vielä että joka napista pitää joku toimia ja ajaminen olla mukavaa. Mitkään merkkivalot ei tietenkään pala eikä kone kysy vettä pikku ajon jälkeen. Kuulostelet vielä lopuksi ettei jää pahasti pihisemään mistään niin kyllä se sitten siitä
Tää ei koske neljän tonnin busseja, vaan kaikkia.
Re: Volvon alusta ja Lahden kori
Lähetetty: 01 Kesä 2015 18:42
Kirjoittaja Selfie
Kiitos taas vastauksesta. Kyllä realiteetit täytyy pitää takaraivossa, vaikka kuinka mielikuvitus lentää. Käynpähän ihan piruuttani katsomassa ja koputtelemassa.
Re: Volvon alusta ja Lahden kori
Lähetetty: 01 Kesä 2015 20:13
Kirjoittaja Iski
Rajoitin pitää toimia ja tarkistuttaa leimalle, piirturia ei tarvi yksityis käytössä, leimalle lisäksi jarrusovitus ja savulappu.
Re: Volvon alusta ja Lahden kori
Lähetetty: 01 Kesä 2015 20:49
Kirjoittaja Selfie
Mitä jarrusovitus on suomeksi?
Re: Volvon alusta ja Lahden kori
Lähetetty: 01 Kesä 2015 20:58
Kirjoittaja Selfie
Jaa löysinkin jonkun verran tietoa kun googlettelin. Jännää kun googleen hakusana "jarrusovitus" johti kulkureiden keskusteluun, mutta kulkureiden hakuun laitettuna ei osunut mihinkään.
Re: Volvon alusta ja Lahden kori
Lähetetty: 01 Kesä 2015 22:07
Kirjoittaja only4pro
kyllä minä ainakin löysin 54 osumaa kuin etsin sanalla jarrusovitus... siinä pitää olla tarkka että ei tule välilyöntiä ennen tai jälkeen hakusanaa
Re: Volvon alusta ja Lahden kori
Lähetetty: 01 Kesä 2015 22:59
Kirjoittaja Selfie
Ok. Torstai on toivoa täynnä!
Re: Volvon alusta ja Lahden kori
Lähetetty: 27 Kesä 2015 12:29
Kirjoittaja Selfie
http://www.nettikone.com/volvo/b9m/1370815
Nyt pääsin syynäämään kohtuullisen hyvin tuon. En tiedä onko täällä kuin korrektia keskustella jostain tietystä, myynnissä olevasta kapineesta? Miksi ei toisaalta olisi, onhan se tietyllä tapaa julkinen kapine kun se julkisilla foorumeilla on myytävänä, mutta en toki pahastu, jos tämä poistetaan.
Päällisin puolin tarpeeksi siisti, yksityiskäyttöä ajatellen tarpeeksi hyvät renkaat.
Sisältä aika kauhtunut, ei montaakaan hyvää penkkiä. Aurinko kovettanut verhoilut, sisälle tulee vettä taaemman kattoluukun läheisyydestä. Myös takakontin takaosan lattia kostea. Kaksi sivulasia sumussa, etuoven sivulasin sisempi lasi on rikottu sumun takia ja on sisältä katsoen aika ruma.
Moottori käy todella nätisti lukuunottamatta lievää venttiilin nakutusta. Paineet nousee ja kuivain tussahtelee kait niinkuin kuuluukin. Jarrut jää laahaamaan, joten kulkupuolesta ei saa täysin selvää, mutta vetoa tuntuu olevan ja savutusta ei nimeksikään. Kytkin pitää ja vaihteet toimii (pitkä keppi, ei puolittajia tms.).
Montulla: pohja näyttää liiankin hyvältä tai sitten en osaa katsoa. En keksinyt (lian alta tosin) oikein mitään moitittavaa rungosta ja näkyvistä korin putkista :O :O Tod. näk. en osaa katsoa kunnolla ja tod. näk. myös alusta on aika hyvä. Moottori vuotaa öljyä reippaanlaisesti jostain koneen päältä, koneen molemmat päädyt on märät ja öljy näyttää osin siltä, että sitä on valunut nyt ajolenkin aikana. Huonompi homma. Yksi moottorin kannatintyyny on lautasestaan lahonnut. Laatikko ja perä ovat päälisin puolin kuivat ja jäähdyttimen nestettä ei tipu mistään.
Webasto kuulemma toimii, mutta joku laakeri ääntää, ei keretty testailla. Korin nosto ei toimi, vaikka semmoinen nappi hytistä löytyy. Muuten puhaltimet, lämmityslaitteet yms. toimii mitä osasin räplätä, ja ilahduttavan vähän tuossa onkaan mitään avaruustieteellistä namiskuukkelia.
Akut on täysin sököt.
Sammutuksen jälkeen takaa ei kuulu mitään, edestä kuuluu vaimea suhina kummankin eturenkaan kohdalla, auto ei ole enää montulla niin ei pääse tunnustelemaan. Ilmapussit olivat siis oikein hyvän näköiset, ylälautanen sen mitä pystyi näkemään oli tietty ruosteessa päällisin puolin. Niin ja montulta peruuttaessa hetken aikaa tuntui kuin jarrut ei olisi päällä, mutta kun käytti käsijarrun päällä ja lähti liikkeelle niin taas laahasi :O Jarruremonteista ei ole dokumenttia.
Tein tietenkin tarjouksen, mikä ei mennyt läpi, mutta ei minua pieksettykään. Nyt minua askarruttaa budjetti, että millä tuon saisi leimaan, kolme vuotta se on siis seissyt.
juho
Re: Volvon alusta ja Lahden kori
Lähetetty: 27 Kesä 2015 18:09
Kirjoittaja Karsa
Tyssikkä oli leimattu huhtikuussa -10 ja ajettu purkaamolle syyskuussa samana vuonna,
ajopäiväkirjassa merkintä: moottori sammuu kesken ajon... sen jälkeen ei mitään.
Bongasin sen J.V Bussigroupilta ja "pelastin". Ajettu 1,7- tai 2,7 miljuunaa kilsaa.
Lapin laite, älyttömän ehjä alta, suhisee ja pihisee milloin mistäkin, mut ei kai se niin vakavaa oo
Kolme kesää höylätty kesäreissuja sinne tänne, välillä sammuu keskelle liikenneympyrää tai valoihin, mut aina on
lähteny avaimista käyntiin.
Parhaat tehot jääny jo johonkii mut hyvin on keritty
Kolmepuol tonnia+ alvi maksettii, ja tyytyväisiä oltu
Ja siis selvennykseksi että Tyssikkä on kans Volvo B9M Ajokki Victori pohjooseest

Re: Volvon alusta ja Lahden kori
Lähetetty: 28 Kesä 2015 17:07
Kirjoittaja Satarac
vanhassa vara parempi. Meillä bussi pussit ja jouset. Toimii
Re: Volvon alusta ja Lahden kori
Lähetetty: 29 Kesä 2015 10:24
Kirjoittaja Selfie
Olisiko Tampereen ympäristössä (tarkemmin Pälkäne) Volvo B58:n päälle ymmärtävää ihmistä, joka voisi lauantaiaamuna käydä kaverina katsomassa autoa ja antamassa neuvoja? Järkevää korvausta vastaan?
Juho 0458808565
Re: Volvon alusta ja Lahden kori
Lähetetty: 04 Heinä 2015 14:36
Kirjoittaja Selfie
Pälkäneen reissu heitetty ja maitojunalla ollaan matkalla kotio. Tai Kokkolasta eteenpäin maitobussilla ratatöiden takia. Ei riittänyt rohkeus, tarkemmin sanottuna iski pakokauhu. No, ehkä sitä taas vähän viisastui, toisinsanoen ei tullut hullua hurskaammaksi.