Etelä euroopan kutsu...

Yleiset tai muut asiat, joille ei ole omaa osastoa
Paasse
Tosi harrastaja
Viestit: 38
Liittynyt: 03 Helmi 2019 18:29
Location: Järvenpää

Etelä euroopan kutsu...

Viesti Kirjoittaja Paasse »

Iltaa foorumin väelle.

Matkailu kumipyörillä eurooppaan yleisesti on kiinnostanut tovin jo ja on tullut liikuttua lähinnä kaksipyöräisellä sekä ihan autolla aiemmin joten vieraassa paikassa suunnistaminen ei ole ihan vierasta... parin viime vuoden aikana on hiipinyt ajatus että jos voiskin viipyä vähän pidempään ja olla riippumaton majoituksesta / kiinteästä tukikohdasta.
Emäntäkin on paljastanut haaveilevansa samasta kuviosta kunhan lapset on jo niin isoja ettei niitä tarvii välttämättä joka paikkaan raahata, ensimmäinen on jo täysi-ikäinen ja loput tulee kovaa perästä niin mun mielestä on aika polkaista suunnitelmaa kohti toteutusta.

Ajoneuvoa josta alkais tekemään on nyt kiitos foorumin kattavan asiantuntemuksen läpi lukeneena ehkä helpompi alkaa etsimään, aluksi perkasin läpi vaihtoehdot pienemmästä autosta sekä koppi-autosta mutta päätynyt kuitenkin siihen alkuperäiseen ajatelmaan että bussi sen olla pitää, m1 luokassa kuitenkin niin korttikin riittää ( vaikka ei niitä kortilla ole ajettu ennenkään).

Sisusta mulla on jo hahmoteltu about mittakaavaan sen mukaan mikä on tilojen tarve, muutokset on tietysti todennäköisiä riippuen auton valinnasta ja rungon asettamista rajoitteista.
Tekniikan asennukset onnistuu ja kaikenlainen hitsaaminen myös, putkimies/autonasentaja taustalla on jotain perus tietoa tekniikasta ja materiaalista vaikkakin planeetan kokoisia aukkoja löytyy raskaamman kaluston puolelta, mutta siinä te arvon kylähullut olette kultaakin kalliimpia tietokoneita... tämän päättelin lukemattomista luetuista ketjuista ongelmien selvittelyissä ja hyvin usein on apu löytynyt.

Perus ajatus on ympärivuotinen käyttö eli lisäeristys, vesisäiliö, harmaa ja likavesi säiliöt, virtapuolen riittävyys ja lisä latinkia auringosta, suihku ja wc siten että pystyy muutaman päivän elää ilman roikanperässä roikkumista jne ... omavarainen liikkuva koti kodin ulkopuolella niin ja enska pyörä pitää mahtua mukaan.

Emännälle riittää että netti toimii ja virta riittää tietokoneessa niin pystyy tekemään töitä missä tahansa, eikä muakaan haittaisi säännöllinen maiseman vaihdos.

Vielä kun keksis tähän käyttötarkoitukseen sopivan aihion järkevällä rahalla niin pääsis eteenpäin, volvoja oon katellut lähinnä b10 ja 12 pohjaisia mutta kokemattomaan silmään ei kyllä osaa ulkoa sanoa kummassa olisi parempi lähtökohta vai olisiko joku muu malli...

Onko se mitta auton pituudessa nyt jo muuttunut 12 metristä 13 ? Että sais olla vaikka 12,6 m auto ja sen saisi m1 luokan kulkineeksi rekattua ilman poikkeusta ja c kortila ajaa ?

Tällä hetkellä meillä on ajossa pitkä ja korkee sprintteri jossa retkeilyvarustus eli sänky, jääkaappi, telkkari tietysti ja mitä nyt noita perus juttuja on...
Kivahan silläkin on täällä suomessa kesällä päästellä mut en mä sillä purkilla paljon pidemmälle lähtis.

Jos kokee sydämmessään vihlasun niin pitää soittaa abulanssi, eikun... jos tuntee että on jotain annettavaa aiheeseen tekstin ja ajatusten muodossa niin tästä olisin kiitollinen, tuntuu että kuumetta olis tähän suuntaan.
Avatar
neppi
Vapaaherra
Viestit: 3082
Liittynyt: 09 Elo 2011 14:16
Truck: Hino Blue Ribbon -91
Location: Tauranga, NZ

Re: Etelä euroopan kutsu...

Viesti Kirjoittaja neppi »

Kato, että on 2,5m leveä ja tsekkaa euroopan mitat busseille, toki joku 13m menee vielä joka paikassa. Kuorma-autoilla on omat rajoituksensa, esim Saksassa ei saa ajaa sunnuntaisin, mut jos se näyttää ulospäin linja-autolta, ni ei ne kysele mitään.

Joissain maissa on matkailuautoille esim keskustapysäköintirajoituksia, mut sehän näyttää linja-autolta. Päästötarrat Saksassa? Moniin keskustoihin ei pääse ilman vihreetä tarra ja näihin meidän katiskoihin ei semmosta saa laillisesti millään.

Lueskele rakennus- / reissuraportteja! Meitä on täällä muutamia, jotka on näissä vehkeissä kiertäny muutaki ku Tahkoo (pun), ja käy kattelee mitä tyypit on tehny. Omassa päässä ideat on aina superhyviä, mut aina löytyy joku joka sen saman on jo kokeillu ja höpöksi havainnu.

Jos voit välttää jotenki tän bussihomman, ni älä ala! Sit taas, ku et kuitenkaan vissiin voi, ni koita oppia muitten virheistä ja keksi ite uusia, joista me muut voidaan taas sit oppii. Niin tää homma toimii.

Ja jos nettiä haluat, pysy pois Saksasta!
Avatar
KajNyy1
Vapaaherra
Viestit: 2415
Liittynyt: 08 Maalis 2007 21:23
Truck: B10M, Ajokki 7000
Location: (Algarve Portugal)talvella
Member id: 061
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Etelä euroopan kutsu...

Viesti Kirjoittaja KajNyy1 »

M1 jos sellaisena pitää niin se rajoittaa pituuden 12m koska se pituus on EU-direktiivissä. tuo 13m saattaa olla kansallinen poikkeama jolla ei sitten ajella ulkomaille. M1 autolla on kuitenkin melko vapaata tuo liikkuminen mutta esim. Ranskassa paljon painorajoituksia yli 3,5 tonnisille mutta niistä kohdista selviää kun ajaa pätkän maksutietä. Myös vältä kolmiakselista autoa koska kolmannesta akselista menee maksutiellä rekka tariffin mukainen maksu.

Olen nyt lentäen käymässä Suomessa autoni odottaa minua Portugalissa Olhãon leirintäalueella paluutamme sinne. Se tapahtuu 13.2.2019. Kuvia minun reissuista löytyy täältä nimikkeellä "Talvi 2018 -2019 etelään ja vähän muualle" Matkailuosiosta.
Kuvagalleria syysmatkan osalta on osoitteessa:
https://photos.app.goo.gl/MsRbrTzcRkhXu7JV8

Kevätmatkalle tulee oma kansio kunhan se ensin alkaa.

Autosta muutama kuva: https://photos.app.goo.gl/73dYy8q1tdqJLFMo2
KajNyy1
B10M runkono 65, Ajokki 7000 vm -80
https://picasaweb.google.com/108494370080971186320
Skype: kajnyyssonen
Jule
Vapaaherra
Viestit: 2549
Liittynyt: 03 Loka 2015 20:58
Truck: B10M Carrus 501
Location: Sipoo

Re: Etelä euroopan kutsu...

Viesti Kirjoittaja Jule »

Tuollainen prätkän vetävä laite on tietysti helpoin tehdä niin että se talli on perässä, ja siellä ei ole moottoria, jolloin vaihtoehdoiksi jää keskimoottorinen linja-auto (B10M/B12M), tai vanha etumoottorinen, tai sitten jokin kuorma-autoperustainen laite. Tietysti sen tallin voi tehdä myös takamoottoriautoon, mutta silloin se on myös korkealla.

Moottoripyörälle voisi tehtä melko matalankin tallin, jonka yläpuolella olisi vielä esim makuuhuoneen sänky tms. Asumisen kannalta miellyttävin ratkaisu lienee se että sänky on perällä pitkittäin, jolloin petaaminen yms onnistuu "normaaliin" tapaan vuoteen ympäriltä.

Asumisen kannalta yksi olennainen tekijä on sisäkorkeus. Linja-auto on lähtökohtaisesti matala. Amerikkalaiset isot "RV:t" ovat sisältä suunnileen normaalin huoneen korkuisia, tai ne puoliperävaunumallsiet jopa korkeampia, korkeus tuo huomattavasti avaruutta, ja tietysti myös ihan käytännönkin säilytystilaa. Mun autossa oli jo tehdasvarusteena takaosassa tasainen lattia, mutta niin päin toteutettuna että käytävä syvennys loppuu ennen takaovea, siitä taaksepäin tila on melko matala, joka tekee siitä todellasta ahtaamman tuntuisen.
neppi kirjoitti: 05 Helmi 2019 00:28 Kato, että on 2,5m leveä ja tsekkaa euroopan mitat busseille, toki joku 13m menee vielä joka paikassa. Kuorma-autoilla on omat rajoituksensa, esim Saksassa ei saa ajaa sunnuntaisin, mut jos se näyttää ulospäin linja-autolta, ni ei ne kysele mitään.
Tuo 2,5m leveys pykälä meni vanhaksi jo usemapi vuosi sitten, nykyinen max leveys on 2,55m.

Jos hankkii 2,6m leveän auton, niin sen saa kuorma-autona max 13m pituisena vielä katsastettua suomalaisten kansallisten sääntöjen mukaan, mutta mä en osaa sanoa miten niihin käytännössä suhtaudutaan muualla euroopassa. 2,55x12m pitäisi olla "varma nakki".
IRJA
Rattiamiraali
Viestit: 468
Liittynyt: 02 Helmi 2005 16:05
Truck: Hymer
Location: Sysmä

Re: Etelä euroopan kutsu...

Viesti Kirjoittaja IRJA »

Ihan tuollaisten "pitäis olla varma nakki" tietojen varassa ei juuri aihiota kannata hankkia . Ylikokosen auton tuominen suomeen esim. Sveitsistä tai Saksasata lomareissulta kysyy varmasti kylähulluuden lisäksi €uroja melkoisen läjän . Tiedän kyllä että ylikokoisilla on käyty keskieuroopassa ja Norjassa ihan tietämättömyyyttä , rajoilla ei kukaan ole siitä kiinnostunut , mutta kärykin saattaa käydä .
Jule
Vapaaherra
Viestit: 2549
Liittynyt: 03 Loka 2015 20:58
Truck: B10M Carrus 501
Location: Sipoo

Re: Etelä euroopan kutsu...

Viesti Kirjoittaja Jule »

IRJA kirjoitti: 05 Helmi 2019 16:11 Ihan tuollaisten "pitäis olla varma nakki" tietojen varassa ei juuri aihiota kannata hankkia . Ylikokosen auton tuominen suomeen esim. Sveitsistä tai Saksasata lomareissulta kysyy varmasti kylähulluuden lisäksi €uroja melkoisen läjän . Tiedän kyllä että ylikokoisilla on käyty keskieuroopassa ja Norjassa ihan tietämättömyyyttä , rajoilla ei kukaan ole siitä kiinnostunut , mutta kärykin saattaa käydä .
Niin, onhan ne EU direktiivit julkisia asiakirjoja josta nuo mittatiedot voi kaivaa esiin, mutta loppupeleissä äärimitat ovat kuitenkin kansallisen lainsäädännön alaisia, ja ainoa täysin varma tapa selvittää ne on kunkin maan lainsäädännöstä.

Suomalainen lainsäädöntö on tällähetkellä M1 luokkaan tuo max 13x2,55m

TUollaisen muutaman vuoden vanhan tiedon löysin, tuskin ne tuosta ovat ainakaan kutistuneet:
https://www.itf-oecd.org/sites/default/ ... ions_0.pdf
E: Niin tuo linkki on tietysti kirjoitettu kuorma-autoista, ei siinä lue henkilöauton maksimi mittoja.
Wonderi
Ajoneuvos
Viestit: 921
Liittynyt: 28 Tammi 2009 00:05
Location: Nokia

Re: Etelä euroopan kutsu...

Viesti Kirjoittaja Wonderi »

Todennäköisesti esim. saksalainen poliisi ei ole koskaan kuullut että muu kuin linja-auto voisi olla yli 12m pitkä. Vaikka suomalaisen määräyksen mukainen 13-metrinen M1 olisikin jonkun pykälätulkinnan mukaan muualla EU:ssa laillinen, en minä ainakaan haluaisi todistella asiaa siellä oikeaksi. Huomattavasti helpommalla pääsee jos auto on selkeästi laillinen, eikä näytäkään epäilyttävältä.
Avatar
neppi
Vapaaherra
Viestit: 3082
Liittynyt: 09 Elo 2011 14:16
Truck: Hino Blue Ribbon -91
Location: Tauranga, NZ

Re: Etelä euroopan kutsu...

Viesti Kirjoittaja neppi »

Wonderi kirjoitti: 05 Helmi 2019 21:26 Todennäköisesti esim. saksalainen poliisi ei ole koskaan kuullut että muu kuin linja-auto voisi olla yli 12m pitkä. ...en minä ainakaan haluaisi todistella asiaa siellä oikeaksi.
Kuumottavaa tienposkessa rälläköidä viimestä metriä irti autosta ku kuus maijallista koppalakkeja tuijottaa vieressä etälamauttimet tanassa! Nimim "kokemusta on"
Reissureki
Rattiamiraali
Viestit: 421
Liittynyt: 20 Huhti 2015 22:06
Truck: Scania L113
Location: Ii

Re: Etelä euroopan kutsu...

Viesti Kirjoittaja Reissureki »

neppi kirjoitti: 06 Helmi 2019 01:36
Wonderi kirjoitti: 05 Helmi 2019 21:26 Todennäköisesti esim. saksalainen poliisi ei ole koskaan kuullut että muu kuin linja-auto voisi olla yli 12m pitkä. ...en minä ainakaan haluaisi todistella asiaa siellä oikeaksi.
Kuumottavaa tienposkessa rälläköidä viimestä metriä irti autosta ku kuus maijallista koppalakkeja tuijottaa vieressä etälamauttimet tanassa! Nimim "kokemusta on"
Ei silti tekemätön paikka, jos siis on tarvittavat kalut mukana!
aufundavon
Kippari
Viestit: 62
Liittynyt: 14 Helmi 2018 17:29
Location: Hallwilersee, Kanton Aargau (AG)
Paikkakunta: Switzerland (CH)

Re: Etelä euroopan kutsu...

Viesti Kirjoittaja aufundavon »

Hei, hei, Saksan poliisi tuntee jo yli 12 metrin pituiset ajoneuvot.
It is rare, but not unknown. :roll: :D :P

https://www.motorsportmarkt.de/inserat/ ... ber=525795
Viimeksi muokannut aufundavon, 17 Helmi 2019 18:41. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Anteeksi, että en ole kovin hyvä kieli.
Jos löydät virheitä, voit pitää ne tai valittaa kääntäjälle.
nauraa ....
Jule
Vapaaherra
Viestit: 2549
Liittynyt: 03 Loka 2015 20:58
Truck: B10M Carrus 501
Location: Sipoo

Re: Etelä euroopan kutsu...

Viesti Kirjoittaja Jule »

Kyllähän linja.autot saksassakin yli 12m pitkiä ovat.
Avatar
setrailija
Rattiamiraali
Viestit: 294
Liittynyt: 20 Marras 2008 11:56
Truck: M-B 416
Location: Joutseno

Re: Etelä euroopan kutsu...

Viesti Kirjoittaja setrailija »

Moro
Kyllä jos prätkää meinaa kuskata niin kannattaa mitata omanpyörän pituus. 2.50 autoon kun bmw ei meinaa mahtua kuin vinottain. Kolme akselinen on pikkuisen kalliimpi tiemaksuissa mutta niinhän se menee kuin juna.alle 12 metrinen ilmanmuuta laivalla halvempi kuin 12.50.
En oikein näkisi muuta vaihtoehtoa kuin volvo b10m tai b12m. Kun siellä reissussa on niin sattuu kaikenlaista remonttia. Helppo löytää volvoon apuja.
Scaniaan takamoottoriseen ei taas mopotin mahdu kuin kyljellään. Makuasia sanoi mustikin kun mnuoli.
Tuo m1 niinkuin kaitsulla niin en mie ainakaan lähtisi viikonloppuna saksassa koittamaan onnea. Enkä usko Kaitsustakaan olevan siihen. Sakot on sitteen sellaiset että muistaa. Ainut mikä miuta suututtaa euroopassa on tuo ympäristötarra. loppuu ruoka niin ei muuta kuin mopo ulos ja lidliin.
Kyllä etelässä on vain mukava majailla autossa kun on tilaa.
Aina kylähulluja autetaan jos Itä-Suomessa pelit reistaa. Tai jos tarvii nopeudenrajoittimen todistuksen.
+358440422887
aufundavon
Kippari
Viestit: 62
Liittynyt: 14 Helmi 2018 17:29
Location: Hallwilersee, Kanton Aargau (AG)
Paikkakunta: Switzerland (CH)

Re: Etelä euroopan kutsu...

Viesti Kirjoittaja aufundavon »

Yes, having the environmental badges is annoying. It only affects the big cities.
For vehicles that are 30 years or older, you can ignore these zones without penalty.
What speaks against parking outside of these big cities in a shopping center, mostly an industrial area / commercial area, and getting into the city by public transport? 8)
Anteeksi, että en ole kovin hyvä kieli.
Jos löydät virheitä, voit pitää ne tai valittaa kääntäjälle.
nauraa ....
Avatar
neppi
Vapaaherra
Viestit: 3082
Liittynyt: 09 Elo 2011 14:16
Truck: Hino Blue Ribbon -91
Location: Tauranga, NZ

Re: Etelä euroopan kutsu...

Viesti Kirjoittaja neppi »

Yup! Julkinen liikenne toimii euroopassa pääasiassa superhyvin! Joku rollaattori mukaan, että saa ne piirakat sieltä Lidlistä takas dösälle. Tai se prätkä!
Avatar
Rosvolinna
Vapaaherra
Viestit: 3657
Liittynyt: 10 Marras 2007 15:29
Truck: B10M + MB515
Location: Vihti

Re: Etelä euroopan kutsu...

Viesti Kirjoittaja Rosvolinna »

Onewheel on ainoa väline jolla suostun kulkemaan kaupunkialueella ja tuota addiktiota ei saa sitten itsestään pois kuin tuhkauksella.
www.onewheel.com
En mä näistä mitään tiedä, mutta kantapääni on kasvattanut laajahkon mutun
Jule
Vapaaherra
Viestit: 2549
Liittynyt: 03 Loka 2015 20:58
Truck: B10M Carrus 501
Location: Sipoo

Re: Etelä euroopan kutsu...

Viesti Kirjoittaja Jule »

Rosvolinna kirjoitti: 18 Helmi 2019 01:32 Onewheel on ainoa väline jolla suostun kulkemaan kaupunkialueella ja tuota addiktiota ei saa sitten itsestään pois kuin tuhkauksella.
www.onewheel.com
Tuo on kyllä sellainen kikotin jota 50-luvun scifinikkarit ovat ajatelleet kun ovat tulevaisuutta maalailleet.

Toinen samanlainen "härpäke" on se jossa yhden korkean renkaan varassa seistään rintamasuunta eteenpäin.
Paasse
Tosi harrastaja
Viestit: 38
Liittynyt: 03 Helmi 2019 18:29
Location: Järvenpää

Re: Etelä euroopan kutsu...

Viesti Kirjoittaja Paasse »

Kiitos asiapitoisista näkökulmista.
Mukana raahattava mopedi olisi kivellinen enduro ja pituuden puolesta mahtuu hyvin vaikka poikittain, espanjassa kun sattuu olemaan otolliset olosuhteet lajille ja paikalliset suhtautuu lajiin pääosin posiiivisesti kunhan ei eksy suojelualueelle ajamaan, reittejä siellä onkin sitten loputtomasti lajin ollessa maastopyöräilyn ohella suosittu laji vuorien valloitukseen...
Jos joku on kirjoittanut omasta pidemmän retkeilyn auton rakennuksesta seikkaperäistä tarinaa kuvineen päivineen niin vinkatkaa ihmeessä niin käyn lueskelemassa, jotain on jo koluttu.
Lähinnä tuo varustelu tekniikan osalta kiinnostaa ja niihin liittyvät asiat.
Avatar
neppi
Vapaaherra
Viestit: 3082
Liittynyt: 09 Elo 2011 14:16
Truck: Hino Blue Ribbon -91
Location: Tauranga, NZ

Re: Etelä euroopan kutsu...

Viesti Kirjoittaja neppi »

aufundavon kirjoitti: 17 Helmi 2019 19:00 For vehicles that are 30 years or older, you can ignore these zones without penalty.
Do you know if its the year or the date of first registration that counts? I mean, if my bus would be first regoed, say 12/89 and they stop me in Leipzig on 7/19, would I be in trouble? And what are the penalties of not having the green sticker nowadays? I remember it being around 20€ at the time...

vielen dank!
Avatar
setrailija
Rattiamiraali
Viestit: 294
Liittynyt: 20 Marras 2008 11:56
Truck: M-B 416
Location: Joutseno

Re: Etelä euroopan kutsu...

Viesti Kirjoittaja setrailija »

Varusteitahan pitää olla miusta yks tärkein on ulos tuulettuva mp.n kuljetustila. ainakin nuo miun kikottimet antaa käryä kun ajaa autoon. voisihan sen tietysti antaa jäähtyä vaan ei aina malta.
aurinko armas antaa kyllä sähkön aikamukavasti mitä tarvii. harvoin olen pitänyt kaasua jääkaapissa päällä. pakastin on erillinen vertin perässä. tykkään laittaa kotona pakastimeen eväitä muikkuja ja muita herkkuja. on mukava tehdä rantakalaa rannalla kun kukaan ei tiedä mitä painekattilasta löytyy. ei aina itekkään.
Lämmitys on myös mieleinen koleina öinä. ekana talvena oli vain stroko nyt on airex ja pikku venäläinen lämmitin, alkuperäiset patterit on paikallaan. ilmalämpöpumppu varuilla sekin vertillä, tai jos löytää jostain vähän sähköä. agrikaattia on kaksi pienempi jolla just lataa invertterin kautta jos akut tyhjät. isompaa en tiedä lähteekö edes käyntiin. startin olen varmistanut lisäakuilla invertti kun on niissä pääakuissa kiinni. en kehdannut purkaa valmista tekelettä. On siellä lämmissä vaan mukavaa.
Aina kylähulluja autetaan jos Itä-Suomessa pelit reistaa. Tai jos tarvii nopeudenrajoittimen todistuksen.
+358440422887
Avatar
KajNyy1
Vapaaherra
Viestit: 2415
Liittynyt: 08 Maalis 2007 21:23
Truck: B10M, Ajokki 7000
Location: (Algarve Portugal)talvella
Member id: 061
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Etelä euroopan kutsu...

Viesti Kirjoittaja KajNyy1 »

Ensimmäisenä vuonna kun olin täällä Etelä-Euroopassa oli autoni miltei standardi linja-auto joka oli varustettu kaasulaitteilla
Matkaan vaan ja parannella varustusta tarpeen mukaan. Olhao, Algarve Portugal.
KajNyy1
B10M runkono 65, Ajokki 7000 vm -80
https://picasaweb.google.com/108494370080971186320
Skype: kajnyyssonen
Avatar
neppi
Vapaaherra
Viestit: 3082
Liittynyt: 09 Elo 2011 14:16
Truck: Hino Blue Ribbon -91
Location: Tauranga, NZ

Re: Etelä euroopan kutsu...

Viesti Kirjoittaja neppi »

Mikäs se on nykyään linja-autoyhdistelmän maksimipituus Saksassa? Bussi ja peräkärry.
Avatar
KajNyy1
Vapaaherra
Viestit: 2415
Liittynyt: 08 Maalis 2007 21:23
Truck: B10M, Ajokki 7000
Location: (Algarve Portugal)talvella
Member id: 061
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Etelä euroopan kutsu...

Viesti Kirjoittaja KajNyy1 »

Se on ollut 18,5m mutta minulla ei ole tuoretta tietoa enkä jaksa täältä Portugalista EU direktiivejä metsästää. Ne olivat luotettava lähde selvittämään millaisella saa kulkea koko alueella
KajNyy1
B10M runkono 65, Ajokki 7000 vm -80
https://picasaweb.google.com/108494370080971186320
Skype: kajnyyssonen
Avatar
neppi
Vapaaherra
Viestit: 3082
Liittynyt: 09 Elo 2011 14:16
Truck: Hino Blue Ribbon -91
Location: Tauranga, NZ

Re: Etelä euroopan kutsu...

Viesti Kirjoittaja neppi »

Löytyi! 18,75m
aufundavon
Kippari
Viestit: 62
Liittynyt: 14 Helmi 2018 17:29
Location: Hallwilersee, Kanton Aargau (AG)
Paikkakunta: Switzerland (CH)

Re: Etelä euroopan kutsu...

Viesti Kirjoittaja aufundavon »

neppi kirjoitti: 22 Helmi 2019 13:12
aufundavon kirjoitti: 17 Helmi 2019 19:00 For vehicles that are 30 years or older, you can ignore these zones without penalty.
Do you know if its the year or the date of first registration that counts? I mean, if my bus would be first regoed, say 12/89 and they stop me in Leipzig on 7/19, would I be in trouble? And what are the penalties of not having the green sticker nowadays? I remember it being around 20€ at the time...

vielen dank!
Hello, in Germany is the date of importance, on which the vehicle was built.
Germany has a special mark for these vehicles. For example:

https://www.bussgeldkatalog.org/autoken ... nnzeichen/

After the sequence of numbers an "H" is added. "H" for historical. :o

For those with a younger vehicle:
The driving of an environmental zone without badge, currently costs 80, - € on the spot and about 105, - € with processing fee for postal delivery. But only if you get caught ....... :wink:

https://www.bussgeldkatalog.org/umweltplakette/

This environmental badge is only available in Germany. Here is a workshop / dealer for truck / bus more competent than a car dealer.
Anteeksi, että en ole kovin hyvä kieli.
Jos löydät virheitä, voit pitää ne tai valittaa kääntäjälle.
nauraa ....
Avatar
neppi
Vapaaherra
Viestit: 3082
Liittynyt: 09 Elo 2011 14:16
Truck: Hino Blue Ribbon -91
Location: Tauranga, NZ

Re: Etelä euroopan kutsu...

Viesti Kirjoittaja neppi »

Vielen dank!
Vastaa Viestiin