No oli mikä oli

Volvon alustalla sen pitäis olla.
Mutta se tieto mitä olen siitä autosta saanut tähän mennessä on sellaista "musta tuntuu" juttuja, ja siellä omistaja taholla ei oikein ole muuta tietoa kuin että se on matkailuautoksi rekisteröity bussi.
Velipoika sitä kävi ulkoapäin kattomassa, mutta hänen jutuistaan sai vielä vähemmän selkoa, kun koko autokin oli hänen mukaansa ranskalainen

Kyllä mulla silloin pokka petti.
No kovasti odottelen niitä kuvia tulevan viikonlopun aikana, joita lupasivat lähetellä.
Ja kun on tässä vähän kiireitä niin en ole ehtinyt käydä tutustumassa yhteen mersun 609 kohteeseenkaan. Siihenkin on vaihdettu joku toinen isompi kone jo ruotsissa mistä sen on joku tuonut, ja sitten on tietysti nuo vaasalaiset liikennöitsijät jotka alkavat taas vaihtaa kalustoaan.
Ja on vieläkin soittamatta tonne connex:ille, siellä kun on tuttu kaveri joka niistä myytävistä kulkineista jotakin tietää.
Mutta kun on tuo tilan puute niin toistaiseksi taidamme tyytyä joko vuokra kulkineeseen tai sitten sen kokoluokan kuorma-autoon johon kaikki mahdumme.
Ja siihen kevään ensimmäiseen tapaamiseen kuitenkin tulemme, Vaikka vielä on epävarmaa että tuleeko tuo meitin teini, niin muu porukka on kuitenkin tulossa.
Onhan noita vaikka minkälaisia vehkeitä tarjolla, mutta kun en ihan kaikista ole niinkään kiinnostunut, jos tahdon ajella/olla kyydissä suht uudessa suurehkossa asunto autossa soitan isoveljeni paikalle, jos taas tahdon änkeä itseni ahtaasen matkailupaketti autoon odotan kesää tai ajan vantaalle jossa kaveri asuu.
Nämä on vain kaksi esimerkkiä sellaisista autoista joita voin katsella, kun ajan ohi, mutta en muuta.
Tai onhan se kiva istua sellaisella "terassilla" ja juoda olutta kesällä, näissä kummassakin on sellainen ja se onkin sitten ainoa hyvä asia minkä olen noista löytänyt.
Mutta kukin ajaa sellaisella mistä pitää ja mikä parhaiten palvelee.
Jos varallisuuteni riitäisi ostaisin sellaisen yhdistelmän minne voisi kärryyn rakentaa sen oleskelu tilan, ja hakisin siihen sen poikkeus luvan että siellä kärryssä saisi sitten olla määrätty henkilömäärä ajon aikana.
Sellaisia on kuulemma suomessakin, muista maista en tiedä, enkä tiedä sitäkään kenellä sellainen on, mutta olishan se "jotakin uutta".
Mutta kuten olen jo aikaisemmin kirjoittanut pitäisi tilanne auton säilyttämistilan kanssa olla toinen, noin puolentoista vuoden kuluttua, eli sinne asti joudun aina vähän miettimään että mitä olen tekemässä.
Mutta polte on jo alkanut ja liikkeelle tekee mieli, varsinkin tänään kun oli niin keväinen ilma, vettä satoi ja lumet sulaa, kuraa teillä aivan riittävästi, ja sivutiet jäässä.
No onneksi on kunnon renkaat tuossa henk autossa. Mutta seuraamme tilannetta, ja yritämme olla kärsivällisiä. Terv: pupetti