Käytiin maailmanhistorian pohjoisin ja samalla itäisin Kislex-kalareissu.
Torstaina lähdettiin Lumijoelta ja tankattiin evästä ja kalavehkeitä auto täyteen, 12 miestä ja kova innostus jälleen mukana käännettii keula kohti pohjoista. Päätettiin että ajetaan niin pitkästi kuin tietä riittää. Kun oli jo suunnilleen 1000 kilsaa ajettu suoraan pohjoiseen, yön yli yöttömän yön auringon paisteessa, tie päättyi meren rantaan.
Menomatkalla vietiin siskonpoika kavereineen Rovaniemelle josta jatkettiin Tenolle. Melko lyhyillä pysähdyksillä jatkettiin Varanginvuonon pohjoispuolta Vadsöön, sieltä Vardöön merenalaista tunnelia pitkin jossa ihmeteltiin sitten pikku kaupunkia keskellä ei mitään. Vardöstä jatkettiin semmosta pyörätien levyistä pikkutietä 40 kilometriä eteenpäin. Tämä pätkä on aivan ihmeellinen. Paikka on niin karu ettei siellä kasva kuin vettä ja kiviä, ei yhtään minkäänlaista puuta saati pensasta kasva. Lampaat silti siellä laidunsi, muutama poro. Tuli sellainen tunne että ajetaan bussilla kuussa. Kuussakin on mustaa kiveä louhikkoisissa rinteissä, sai oikeasti varoa kylkien raapimista kiviin sillä takapyörät polki molemmat tien reunaviivat alleen ja mutkat oli tiukkia. Tiellä oli yksi heikon näköinen lahonnut lankkusilta mikä piti käydä altapäin tarkistamassa mennäänkö yli mutta yli mentiin ja lopulta tie päättyi meren rantaan Hamningbergin autioon kylään. Kaikki asukkaat olivat muuttaneet vuonna 1964 pois ja loput olivat hautuumaan mullan alla. Karu paikka, karut olosuhteet, jossa on asuttu ennen ilman tietä ja ilman sähköä.
Hamningbergistä palasimme Bygounesiin, suomalaiseen Pykeijan kylään jossa 70% kyläläisistä puhuu suomea. Kylän on rakentanut suomalaiset nälkävuosipakolaiset 1800-luvulla ja on Finnmarkin ainoa kylä jota ei sodassa poltettu. Täältä vuokrasimme kaksi pientä "Elsan mökkiä" ja pienen tuulilasiveneen. Lisäksi tilasimme 3 tunnin rapusafarin norjalaisella kalastusaluksella suomenkielisen kipparin kera. Kippari oli kyntänyt niitä vuonoja 45 vuotta ja oli aivan varmaa että saatiin sitä mitä halusimme, käytiin pyytämässä isoja kuningasrapuja, hyi mitä vönkiäisiä maa päällään kantaa.
Saunaa lämmitettiin ja hulluimmat kävi jäämeressä uimassa. Itse kävin nilkkoja myöten mutta ranta oli matala, loiva hiekkaranta, nilkat jäätyi niin hetkessä tönkiksi että pakko oli keskeyttää urhea jäämeren uintiyritys ja paeta bussisaunan lauteille lämmittelemään. Samasta rannasta nousi sitäpaitsi kuningasrapuja niin siellä ei kannattanut jäädä asumaan siihen jäiseen veteen.
Kalasaalis oli perinteinen sata-parisataa kiloa
. Turskaa, seitä, koljaa, keilaa, puna-ahventa, 6kg merikissa, ja velipojalle iski kunnon jötkäle 23 kiloinen ruijanpallas 
pallas oli ongelma 
. Se ei mahtunut millään pakasteeseen jonka otimme mukaan, piti siivuttaa kirveellä 20 sentin kimpaleiksi ja toisinkin päin leikellä, pituutta 124 senttiä ja leveyttä 58 ja painoa 23 kiloa Lisäksi se hajotti veneessä kaiken mikä eteen sattui, puri vaapun irtipoikki, siinä katkesi nostokoukku, vääntyi seuraavakin nostokoukku, lähti kuskin penkki irti, hajosi isän silmälasit ja aukesi siinä papalta nokkakin. Ei rauhoittunu pallas ennenkuin polvella painoi kiduskannet pohjaa vasten. Vielä yritti rannalta karata mutta taistelu voitettiin tällä kertaa 
Pallasta ei varmaan olisi saatu jos merellä ei olisi tullut niin kova tuuli että venekunta jäi mottiin mökkien edustalle suojaiseen pikkulahteen. Ei ollut mitään asiaa mennä edes 500 metrin päässä olevalle satama-altaalle. Vene jätettiin nousuveden aikana hiekkarannalle ja maanantai-aamuna pakattiin kamat kasaan ja lähdettiin kotimatkalle. Hieman jännitystä tuli mukaan sillä Pykeijassa ei ollut polttoaineen jakelua ja bussin tankkimittari oli punaisella jo sinne saavuttaessa. Suunniteltiin tankkausta Näätämössä mutta asema siellä ei ollut aamulla auki eikä visa electron kelvannut joten yksi miehistä muisteli että Sevettijärveltä saa dieseliä, no meni se Sevettijärvi niin ohi ettei kukaan edes huomannut, Kaamaseen 88 kilsaa ja Ivaloon 170 km
miten käy siinä pohdittiin, varakanisteri kaadettiin jo Norjan puolella. Kaamasen risteyksessä tehtiin päätös kokeilla Inariin asti, siellä olikin sitten nesteellä joku mittarihuolto menossa, odoteltiin että huolto valmistui ja saatiin tankkiin 210 litraa ainetta, siis 90 litraa jäljellä vaikka mittari möllötti punaisen pohjassa 
Siitä Saariselän huipun kautta kotia kohti. Bussia piti huoltaa kesken paluumatkan Sodankylän ja Rovaniemen välillä kun kuskin lasinpyyhkimestä irtosi käyttövipu. Paikalleenasennus takaisin kesti noin 20 sekuntia ja matka jatkui. Tämä harmillinen vika tuli viimeksi vuonna 2004 ja taas
, eipä ole matka keskeytynyt koskaan ennen. 2000 kilometriä ja 720 eurolla dieseliä tekee sitten 23,5 litraa sadalle, muutaman desin vähemmän ehkä pienempien vuorien vuoksi, tosin niitäkin ylämäkiä oli mitä ykkösellä ylös, mm Vardön merenalainen tunneli ja pykeijan lähistöllä pari muuta vuorta.On se melkoinen testi bussille kun 12 miestä asuu siinä 5 päivää ja ajetaan Norjassa. 359 päivän kuluttua sitten uudelleen muttei tiedetä vielä minnepäin
