Kylähullut Kulkurit

Viime vuosi jäi väliin isompien reissujen osalta, joten nyt otetaan korkojen kera takaisin.
Toissa vuonna käytiin siis bussinresulla Tšekissä niinkuin monet ovat täältä: http://kylahullutkulkurit.fi/forum/view ... f=7&t=8683 lukeneet.

Nyt on kalusto pienempää ja koiria vähemmän, mutta reissu isompaa.
Ei paljasteta koko kauheutta vielä, mutta tilanne on ns. päällä nyt, eli reissu on vasta alkutekijöissään ja koitan päivitellä sitä lennossa tässä suorituksen kestäessä.

Ransiitinpaskalla ollaan reissussa kolmen koiran kera. Tytär on pari vuotta vanhempi ja reippaampi, me taas vastaavasti vähintään saman verran väsyneempiä
Valmistelu on tehty huolella painamalla pitkää päivää töissä niin, että kaikki reissuun liittyvä jäi muutaman viineisen päivän murheeksi.
Autoonkin suunnittelin vaikka mitä remonttia, mutta suurin osa on edelleen tekemättä
Moottoriöljyt sentään vaihdoin, peräöljytkin ostin, mutta en ehtinyt vaihtaa..

Maanantaina on tehty vielä kokolailla täysi päivä töissä ja lähtö on tiistaina.
Minä olen vapaalla ja koitan järjestellä kotona kaiken niin, että huushollin voi jättää olemaan hetkeksi.
Rouva on aamun töissä, sanoo tulevansa puoleen päivään mennessä, eli todellisuudessa saapuu vähän ennen yhtä

Pakataan tavaraa autoon vaatetta noin viikon tarpeiksi, pestään sitten välillä jossain.
Koiranruokaa ei mahdu tarpeeksi, joten ajatus on ostaa matkalta ja vaihtaa toiseen laatuun sitten varovasti.
Neljältä pitäisi olla tienpäällä, joten 16.30 käännetään ransiitti portista ulos ja luodaan viimeinen vilkaisu pihapiiriin..

Suunta on tavallisuudesta poikkeava. Ajellaan Humppilaan ja siitä ysitielle kohti Turkua.
Vasta muutama kymmenen kilometriä tultu ja väsyttää kuin loppuunpiestyä hevosta. Oikeasti saa tehdä töitä, että pysyy hereillä ja mielessäni taas ties monettako kertaa mietin koko touhun järkiperäisyyttä

Ajellaan sellainen puolisentoista tuntia Nousiaisiin johon nuorimmainen koirista jää kaverille hoitoon.
Jutustellaan hetki mukavia ja katsellaan kuinka koirat tottuvat tovereihinsa. Mukaan lähteviä käytetään myös ulkona ja annetaan vähän evästä myös.
Puoli seitsemän maissa starttaillaan kohti Turun satamaa, jossa karavaani kelkotaan m/s Baltic Princess nimiseen laivanraatoon joka toivon mukaan rantautuu Tukholmaan aikaisin aamusta.

Merimatka kestää sen verran pitkästi, että koirat pitää ottaa hyttiin mukaan.
Ahdasta on kolmen ison elukan kanssa, mutta kyllä jotenkin sovitaan.
Käydään vähän iltapalalla ja hyttiin koittamaan nukkumista.
Peti on surkea ja tyyny vielä huonompi.
Noin sata heräämistä myöhemmin noustaan ylös kera jumiutuneen niskan ja särkevän pään ja suunnataan autokannelle josta sitten poistutaan aamusumuiseen Tukholmaan.
Suunnataan e4 tielle ja pienen pätkän ajeltuamme poiketaan Cirkle k asemalle päästämään koirat vihdoin tarpeilleen.
Suunnitellaan siinä samalla omia aamutoimia ja päätetään suunnata liki naapurissa olevaan Scandic hotelliin aamupalalle.

Ravitsevan aamupalan jälkeen takaisin nelostiellä ja navigaattoriin näpytellään Halmstad.

E4 on monesti mainittu tylsäksi tieksi ja sitä se melko lailla tuntuu olevan. 85 cruiseen ja tasaista jyskytystä pari sataa kilometriä Linjöpingiin.

Poiketaan ikean parkkipaikalle, käytetään koirat pihalla, käydään ostamassa muutamia tarvikkeita ja likalle hodaria.

Tallaillaan takaisin autolle ja keitellään kahvit. Samalla laitellaan nippusiteillä pari naulakkoa koirahäkin seinään hihnoja varten.
Kahvit naamariin ja takaisin tiellä. Ajetaan vielä Cirkle-k:n kautta ja lisään hiukan ilmaa takarenkaisiin josko meno vähän tukevoituisi. Halmstadista laiva lähtee 20.15, varsinaista kiirettä ei ole, tarkoitus on käydä syömässä ennen laivaan ajoa ja käyttää koirat hyvin ulkona.

Jöngköpingin nurkilla on sentään vähän maiseman tapaista kun tie kulkee liki järven rantaa.
Muutoin samaa tylsää tietä kuin alkumatkakin.

Ljungbystä poiketaan pienemmälle 25 tielle, maisemat muuttuvat hieman metsäisemmiksi. Muutoin ei juuri erikoisempaa. Esmaredissä poiketaan levähdysalueelle, käydään vessassa ja otetaan koirat myös ulos, kun paikka vaikuttaa mukavan rauhalliselta.
Pari rekkamiestä viettää taukoa, muuten on hiljaista.

Halmstadissa ollaan hieman myöhemmin kuin oli ajateltu, joten haetaan vain Coop-marketista leipäeväät ja siirretään ruokailu laivaan.
Koirat pikaiselle ulkoilulle ja kohti satamaa.

Stena Nautica on pieni rahtilaiva, joka liikennöi Halmstadista Grenaan Tanskan puolelle.
Mietitään satamassa mitä koirien kanssa tehdään. Kesäkaudella autoon jättäminen on kielletty, mutta nyt ei ole kovin lämmin.
Laivaan ajettaessa nähdään, että kansi on takapäästään auki ulos. Tämä sinetöi päätöksen, että otetaan yksi koirista hyttiin ja kaksi jätetään vähin äänin autoon.
Tämä osoittautuu viisaaksi päätökseksi, sillä hytti on hädin tuskin 3*2m jossa on toisella seinällä kerrospunkat. Ei olisi todellakaan mahduttu sisälle koko sakilla.
Emäntä jää viihdyttämään koiraa hyttiin ja me suunnataan likan kanssa syömään.
Ateriasta ei lauluja kirjoiteta. Ylikypsää makaronia, kuivaksi paistettua kanaa ja pippurilastiketta purkista. No kyllä sillä nälkä lähti, mutta en hyväksi kehuisi.
Otetaan baarin puolelta kana-pesto leipä rouvalle iltapalaksi ja suunnataan hyttiin yrittämään nukkumista.

Yrittämistä se tosiaan on. Koneiden ääni on melko kova hytissä ja kuuman öljyn käry tuppaa nokkaan. Lika kanssa jaettu yläpunkka on ahdas ja patja huono.
Hetkeksi torkahdin sentään ennen satamaan tuloa.
Pöljästi laivayhtiö komentaa hytistä pois 45min ennen rantautumista. Vastaavasti autokannelle pääsee vasta kun ruuhi on kiinni laiturissa.
Siinäpä sitä seisoskellaan ovella ja odotellaan..
Ollaan varattu Grenaasta hotelli, että saadaan nukkua rauhassa loppuyö, laiva kun on puolen tön jälkeen satamassa ja kun muistetaan kuinka hyvin on aiempana yönä nukuttu, niin ei pimeällä lähdetä työntämään sen kauemmas.

Laivasta päästään sentään rivakasti ensimmäisten joukossa ja siirtymä hotellille on lyhyt.
Puoli kahteen mennessä ollaan kaikki uudelleen pää tyynyssä ja tällä kertaa sänky on sentään hyväksi mainittava.
Torstaina täytyisi sitten ajella Vejen nimiseen kyläpahaiseen jossa leiriydytään sunnuntaihin asti.

Jäi mainitsematta tankkaus Halmstadissa, euroiksi käännettynä osapuilleen 2,03€/litra, eli ei ole halpaa lystiä autoilu länsinaapurissakaan.

Hotellin aamupala on aivan kelvollinen, munakas on kummasti tehty ikäänkuin leivoskuppeihin ja muutama pieni pekonin pala päällä.

Vejeniin ei ole matkaa kuin vajaat pari sataa, joten se mennään ihan yhdellä istumalla.
Keskustassa poiketaan Lidlin kautta hankkimassa eväät viikonlopulle.
Myymälän pihassa tapaamme kaksi muuta suomalaista autokuntaa ja ajamme yhtä matkaa paikalliseen urheilukeskukseen jossa on seuraavat kolme päivää luvassa aktiivista koiranäyttelytoimintaa.

Iltaa myöden kokoillaan kunnon mustalaisleiri pystyyn ja kaljotellaan sekä jutellaan mukavia tuttujen kesken
Tanskalaiset ovat kyllä palvelualttiin tuntuista väkeä
Sähköäkin saatiin järkättyä melko pikaisesti kun ei johdot piisanneetkaan tähän paikkaan mihin kalusto levitettiin.
Kyselin asiaa, niin muutamassa minuutissa asia selvitettiin ja johtoa tuli varmaan puolessa tunnissa.

Sunnuntaina iltapäivästä fun and games on ohi ja erinäisten sattumusten saattelemana matka jatkuu vasta illansuussa.
Mennään kolmen auton letkassa, sillä kaikilla on sama suunta ja kyllähän porukassa on aina hauskempaa

Suunnataan etelään kohti nixmannien valtakuntaa katsomaan onko se sellainen maa kuin se yksi urheilumies sanoi
Pimeä laskeutuu pikkuhiljaa ja moottoribaanaa riittää aina vaan.
Vedetään letkaa ja ihmetellään ääneen, että mikä ihme siinä on, että saadaan aina vetäjän paikka kun porukassa mennään :nocando:
Väsy meinaa painaa aina vaan, huonosti nukutut yöt kyselevät maksun perään ja olo on muutoinkin melko ryytynyt vaikka ei ole edes ryypiskelty
Varmaan parisen sataa kilometriä on tultu kun kaikkeen aiempaan autosta kuuluvaan metakkaan sekoittuu uusi vähän viheltävä ääni

Vähän Hannoverin ohi mennään jossa on Hartz nimisen kylän kohdilla rekkaparkki johon jäädään yöksi.
Paikkaa pelataan sillä, että saataisiin isompien kaupunkien ohitukset osumaan työmatka-aikojen ulkopuolelle. Ruuhkassa istuminen ei kiinnostaisi pätkän vertaa..
Parkkiin päästyä kävelen auton ympäri ja tunnustelen vanteita, kuskin takapyörä on selkeästi kuuma, muut lämpimiä.
Mielessäni arvelin jo matkalla, että olisikohan pyöränlaakeri ja näinhän se näyttäisi olevan

Nuorempi väki nostellaan turvaistuimesta suoraan petille ja isommatkaan ei suurta mutkaa tee ennen unille ryhtymistä. Ikkunoita ja ovia laitellaan vähän rakoselleen, että ilma vaihtuu ja päätä tyynyyn.

Aamu valkenee ja väsyneet kulkijat alkavat heräillä.
Rauhallinen yö oli, itse en kuullut mitään, pari rekkaa kuulemma oli lähtenyt alkuyöstä.
Kävellään huoltoasemalle käymään vessassa, käytellään koirat tarpeilla ja tarjoillaan niille aamupalaa.
Kahvit tippumaan ja itselle leipää naamariin myös.
Kahdeksan korvilla on letka valmiina jatkamaan.

Ehkä joku viitisenkymmentä kilometriä illalla alkanut ääni pysyy poissa, mutta sitten alkaa taas viheltää.
Moottoritietä painellaan tasaista 85 nopeutta joka sopii melko hyvin rahtikaluston vauhtiin.
Reunimmaiselta kaistalta ei paljoa ole pois asiaa näillä vehkeillä.
Sikäli harmi, että tämä hitaiden kaista on aivan luokattoman huono.
Saumat hakkaavat ja pinnoite on melkoisen karhea.
Kiva juttu kun laakeri on kerran muutenkin valmis. Mikä lie tullut, mutta sama laakeri on vaihdettu viime tai toissa kesänä, ei järin montaa kymppiä ole ajettu..

Aamupäivän kuluessa alkaisi jo melkein naurattaa jos ei tilanne ottaisi aivoon.
Kolmesta autosta Sprinter tyrkkii vikatilaa jostain ihmeellisestä esp/abs johdannaisesta, Vivarosta tyhjenee ilmastointi ja meillä pikkuhiljaa karjuu pyöränlaakeri niin, että pää halkeaa

Letka hajoaa päivän mittaa, kun mersu käy pajalla ihmeteltävänä ja Vivaroonkin saavat uudet myrkyt ilmastointiin heti toisessa paikassa, ensimmäisessä olivat osaanneet levitellä käsiä ja sanoa, että se on rikki

Laakeriremontti ransittiin on sen verran työläs, ettei se voi mitenkään onnistua ovelta kyselemällä, joten jatketaan matkaa ja toivotaan romun kestävän läjässä kahden paivän siirtymät ja koitetaan jollain ihmeellä saada loppuviikon vapaapäivälle jostain korjaamolta aika.
Itsekin pakkasin vähän työkaluja mukaan, mutta jotenkin kummasti navan purkamiseen tarvittava 65mm hylsy ja kahden metrin putki vääntövarreksi eivät tulleet mukaan

On kuuma, aivna helvetin kuuma. Varmasti 35 astetta, ehkä jopa enemmän. Ilmastointi ei vaan riitä pitämään tällaista puutarhavajaa viileänä kun aurinko porottaa suoraan tuulilasista sisään.

380km suunniteltua ajoa päivälle ei tunnu paljolta, eikä sen sitä pitäisi ollakaan, varsinkin kun se on käytännössä kaikki moottoritietä.
Yksi pikastoppi otetaan huoltoasemalla, käytetään koiria ulkona ja haetaan kahvia itselle.
Matka on pitkä tie kivinen, aurinko porottaa, hiki virtaa, pyöränlaakeri huutaa oikeasti niin kovin, että alan pitää ihmeenä jos se ei hajoa kappaleiksi..
Toisaalta ääni kyllä lakkaa heti jos vahänkään kääntää vasemmalle tai jarruttaa..

Iltapäivästä ollaan Bad Dürkheimissa josta on varattu hotellihuone.
Hotellin eteen ei mahdu parkkiin, kuulemma viiden minuutin kävelyn päässä on ilmainen parkkipaikka, huoneessa ei ole ilmastointia, parkkipaikalta hotellille johtavat kävelytiet näyttävät kaikki olevan suljettu rakennustöiden takia. Respa ei viitsi kertoa, että kadunvarsipaikat ovat ilmaisia ilta seitsemän jälkeen, hotellin tiedoissa mainitaan ravintola ja huonepalvelun mahdollisuus, todellisuudessa henkilökunta on aivan ihmeissään, ettäkö syödä pitäisi saada jossain muualla kuin salissa..
Lopputulemana kannan itse kellarikerroksen ravintolasta ruokaa kolmanteen kerrokseen. Kolmeen kertaan tietysti koska eihän mitään tarjottimia tietenkään ole.
Kahden aikuisen ja yhden lapsen buffet ruokailu 56€ eikä sisällä edes vettä vaan siitä täytyisi maksaa erikseen.

Tässä vaiheessa: kyllä, Saksa on paska maa, aivan paska. Kolme kertaa kerralla eka, ainoa ja viimeinen. Minä. En. Tule tänne enää koskaan, piste.

Tulikuumassa huoneessa "hyvin" levätyn yön jäljiltä aamutoimien jälkeen käännän auton toisinpäin kadunvarressa. Nyt on nokka alamäkeen ja koitan lisätä perään öljyä siten, että sitä olisi vähän ylimääräistä josko se helpottaisi tuskaa edes hieman.

Pikainen käynti aamupalalla ja on the road.
Käydään tankkaamassa koska pikkukylästä naftaa saa 1,63€ hintaan kun taas moottoritien penkalla se maksaa yli kaksi euroa.

Totutusti laakeri alkaa huutamaan taas muutaman kymmenen kilometrin jälkeen kun paikat lämpeää.
Aikainen aamulähtö on ainoa järkevä näissä olosuhteissa, iltapäivällä pitäisi olla yli 35° taas. Pahimmillaan voi nousta liki neljääkymppiä..

Letka hajosi osiin jo ennen lähtöä, sillä seuraavat majoitukset ovat hajallaan ja toiset lähtivät ilman aamupalaa jo ennen meitä.

Suunniteltua ajomatkaa tälle päivälle vähän reilu 500 km.
Ajatuksena tehdä ehkä yksi pysähdys puolivälin tienoilla.
Mitä aiemmin ollaan perillä sitä parempi, myöhäisen iltapäivän kuumuus on jotain niin tolkutonta, että ei voi käsittää.

Maisema on melkolailla erilaista kuin kotopuolessa, tasaista ei ole oikein lainkaan, vaan aina mennään joko ylä- tai alamäkeen.
Mäet sen kuin jyrkkenevät kun tullaan lähemmäs Sveitsiä.
Rajan yli mennään ihan niinkuin sivistyneessä maailmassa kuuluu. Vähän vauhtia hiljennetään, mutta pysähtyä ei tarvitse kun on hoitanut vinjetti asiat kuntoon etukäteen.
Sveitsin puolella jyrkkiin mäkiin lisäillään vielä kilometrien mittaisia tunneleita.
Lopulta ei pysähdytä ollenkaan, vaan ajetaan yhdeltä istumalta koko hoito. Jalat tuppaavat väsymään moisella taipaleella, muuten ei moitittavaa.

Tullaan Geneven ohi ja poiketaan Ranskan puolelle. Rajan ylitys yhtä sujuva kuin toisinpäinkin, hetken päästä tulee moottoritiellä vastaan tiemaksukioski. Kortti koneeseen ja se höylää 3,70€ siivun pois ja puomi aukeaa.
Vähän pöljää, koska poiketaan muutaman kilometrin päästä pois moottoritieltä. Täytynee tutkia reittivalintoja tuleville päiville..
Vähän ennen iltapäivä kahta ollaan hotellin pihalla ja asfaltti on niin kuuma, että hirvittää kävelyttää koiria sen yli nurmikolle.
Tuhannen loikkaa sisälle viileään hotellihuoneeseen.

Vähän kun saadaan kamat asettumaan ja pahin matkaväsymys niskasta pois, niin lampsin respaan kyselemään apuja auto-ongelmiin.
Oikein avulias nuorimies haastaa hyvin lontoota ja soittaa paikalliselle hinurikuskille. Hän ei englantia oikein puhu, mutta watsappi ja google-kääntäjä on kova luu. Saan paikallisen pajajätkän numeron ja suosituksen mainita, että tulen hinausliikken kautta.
Koitan soittaa, mutta kaveri ei vastaa. No näkyy käyttävän watsappia hänkin, joten tyrkkään viestiä ongelman tiimoilta.
Hinurikuski osoittautui kyllä niin avuliaaksi, että hyvillä mielin jätin pyydetyn positiivisen arvostelun googleen. Pajajätkä vastaa aamupäivällä ja kuin ihmeen kaupalla minulla on korjaamoaika autolle torstai aamupäivällä.

Korjaan kyllä välittömästi ennakokäsityksiäni ranskalaisista. He vaikuttavat olevan oikein ystävällistä ja avuliasta kansaa

Tämä päivä on seikkailtu Geneveen paikalliseen messukeskukseen viemään koiria näytille.
Se on Sveitsiläisten vuoro tänä vuonna järkätä maailmanvoittajanäyttely ja aika monta muutakin sekopäätä näkyy sinne lähteneen
Ruuhkat on aivan järkyttävät, aamulla taitettiin viimeistä kahta kilometriä varmaan puolitoista tuntia..
Aika monelle näytti tulevan kiire päätellen siitä, että koiria juoksutettiin kohti messukeskusta pitkin moottoritien piennarta..

Heinoa tarinaa on aina mukava lukea. Tuo 40-asteen lämpötila tuollaisessa tummassa työkalupakissa on varmasti ikimuistoinen kokemus. Lämpöä on helppo tehdä, mutta kylmän väsääminen kuumalla asvaltilla on kinkkisempi täski. Hetkeksi, kun pysähtyy niin auto muuttuu saunaksi.

Rosvolinna kirjoitti: ↑24 Elo 2023 19:50 Heinoa tarinaa on aina mukava lukea. Tuo 40-asteen lämpötila tuollaisessa tummassa työkalupakissa on varmasti ikimuistoinen kokemus. Lämpöä on helppo tehdä, mutta kylmän väsääminen kuumalla asvaltilla on kinkkisempi täski. Hetkeksi, kun pysähtyy niin auto muuttuu saunaksi.

Kyllä on mieleenpainuva kokemus tosiaan, harmi kun ei tullut pakattua vihtaa mukaan

Aamulla on aikaa nautiskella aamupala kaikessa rauhassa, se ei tosin ole ihan sitä lajia mihin skandinaviassa on totuttu. Paahtoleipää, croisantteja, paria lajia leikkettä kera juuston ja jotain makeaa pullaa. Ja ihan saakelin pahaa kahvia

Varttia vaille yhdeksän lähden ajelemaan pajalle, aika on sovittu tasalta.
Jos kaikki sujuu hyvin, niin hommassa ei mene kuin pari hassua tuntia ja näin välipäivänä voisi ehkä ajatella vaikka käyvänsä jossain lähistöllä pällistelemässä.
Voi kuinka väärässä olinkaan..

Kurvaan korjaamon pihalle, siellä on ennestään muutama pakettiauto ja henkilöautoja.
Isohko Renault pakettiauto makaa nosto-oven vieressä eturipustus purettuna ja hallin puolella näkyy muutama irtomoottori lattialla.
Ihan aidon nyrkkipajan oloista touhua, kyllä täällä pitäisi raaka miestyö onnistua.

Pari kaverusta patsastelee pihalla ja kyselevät millä asioilla liikun.
Jollain tasolla he lie olivat tietoisia mitä on sovittu, mutta selkeästi kyseessä ei ole sama kaveri jonka kanssa viestittelin.
Hän osaa englantiakin suurinpiirtein yhtä auttavasti kuin allekirjoittanut.
Selitän mistä on kyse ja mies kyselee, että olenko asiasta varma.
Sanon takavanteen tulevan oikeasti kuumaksi ajaessa ja että ääni loppuu kun kääntää vasemmalle tai jarruttaa. Näillä oireilla en itse ainakaan vikaa muualle kohdistaisi.
Hän kysyy onko minulla osat? Ei tietenkään ole ja kuvittelin kyllä, että ne olisi hankittu jo valmiiksi kun viestiteltäessä kysyttiin jo vin-koodikin
Tiedustelen aikataulua. Kuulemma toivon mukaan neljältä valmista, pieni pettymys, mutta jää silti vielä hyvin aikaa käydä eväskaupoilla ja ehkä syömässä jotain kunnollista.

Otan autosta vielä vesipullon mukaan. Hotelli on reilun neljän kilometrin päässä ja keli on aivan siedettävä.
Kerron ajatelleeni käydä kahvittelemassa ja ehkä katselemassa vähän nurkkia työn aikana, mutta kun aikataulu on ilmoitetun kaltainen, niin taidan kävellä hotellille odottamaan.

Kaveri liki kauhistuu ajatusta kävelystä, kiukkuaa isoon ääneen ranskaksi jotain kaverilleen ja komentaa minut pihalla olevan Range-Roverin kyytiin. Hän vie minut hotellille, tässä nyt aikuiset miehet mitään kävelemään ala

Jutustellaan mukavia ja hän kertoo olevansa Puolasta, ei kyllä ranskalaiselta oikein näytäkään
Bensa v8 vie meidät rivakasti hotellille ja hän lupaa tulla myös noutamaan minut kun auto on valmis.
Kyselen mahdollista hintaa, mutta hän ei tiedä.
Sanon, että ilmoittavat heti kun tietävät hinnasta ja samaten jos työn kestäessä tulee jotain yllättävää eteen.

Itseäni hirvittää ajatus hirttäneen laakerin tuhoamasta vetoakselista tai pyörännavasta..
Kiitän kyydistä ja nousen autosta. Alkaa hermoja raastava odotus, olen jättänyt vieraassa maassa ainoan kulkuvälineemme täysin vieraaseen paikkaan aivan tuntemattomien ihmisten käsiin.
Ainoa lohduttava tekijä on, että tiedän auton jo näyttävänkin niin hirveältä paskaläjältä, ettei kukaan täyspäinen sitä ainakaan ansaintimielessä varasta..

Paras varkaan karkoitin on moraalinen ajonesto. Sellainen on ollut lähes jokaisessa autossani. Paras oli mattamusta LT-volkkari doppelihytillä - takaikkunassa oli tarra "Riskijäte" ja puskurissa lisäkilpi "Ei talvikunnossapitoa". Kerran poliisi sanoi, ettei tuollaista liikennemerkin lisäkilpeä saisi pitää lavan reunojen ulkopuolella, mutta katsoi asiaa sormien välistä ja toivotti turvallista matkaa.

Odottaminen on tavallisen tylsää, pienehkössä hotellihuoneessa ei juuri aktiviteettia ole, eikä ulos lähteminen houkuttele sillä lämpö kohoaa neljänkympin tuntumaan taas kun aurinko nousee.
Tunnit matelevat tuskaisen hitaasti.
Puoli meljän maissa laitan pajalle viestiä, että sujuuko kaikki mallikkaasti.
Jonkin ajan kuluttua tulee vastaus, että valmista on kuudeksi
Ei muuta kun odotellaan taas..

Kahtakymmentä vaille kuusi lähetän uuden viestin jossa tiedustelen järjestyykö aiemmin puhuttu kyyti vai koitanko saada taksin.
Ei vastausta.
Kymmentä yli soitan. Nyt vastataan ja pienen neuvottelun jälkeen jossa kumpikaan ei ymmärrä toista, tulee aiemmin tapaamani puolalainen puhelimeen.
Selviää, että auto on kunnossa. Kysyn kyytiä ja hetken mietinnän jälkeen kaveri sanoo, että puolen tunnin päästä. Sanon yrittäväni taksia josko se olisi nopeampi, mutta soitan uudestaan jos ei onnistu.

Hotellin respa on kiireinen eikä ehdi auttamaan asiassa käyntikorttia enempää.
Taksimies vastaa, mutta luonnollisesti ei puhu englantia.
Hän pyytää lähettämään viesti ja näin teen.
Kymmenen minuutin odottelun jälkeen viestiä ei ole edes luettu, joten soitan puolalaiselle uudestaan.
Nyt hän lupaa tulla 10 minuutissa, siirryn helteiselle pihamaalle odottamaan.

Euroopastakin löytyy kyllä paikkoja missä meinaa suomalaiseen suoraselkäisyyteen tottunut vetäistä herneen sieraimeen. Kärsivällisyyttä ja toivottavasti saat Ransun alle ja pääsette jatkamaan matkaa.

Melko tarkasti kymmenen minuutin kuluttua rasvanäppi kaartaa pihaan.
Nyt ei päästä kartanonherrojen kulkupeleillä enää vaan alla on pieni Audi , ehkä a1 tjsp. jossa ikkunoiden asennosta päätellen ei toimi ilmastointi
Kohteliaasti tuumaan, että on mukava nähdä kun hyppään kyytiin.
Jutustellaan mukavia taas matkalla. Kyselen oliko laakerin kanssa vaikeaa ja mies pyyhkii hikeä otsalta tuumaten, että "transits are really something special"
Puhellaan myös matkan jatkosuunnitelmista ja kuulessaan mistä kautta ollaan menossa hän tuumaa, että "its a really long way in that transit", mahtoi kyllä pitää meikäläistä ihan hulluna

Saavutaan pajalle ja laskutusta hoitava kollega on kuulemma noutamassa seuraavaa romua, joten hetki täytyisi odottaa.
Hän esittelee vanhaa laakeria joka silmämääräisesti ei näytä juuri kärsineeltä, mutta eipä sen tarvitse juuri päälle näkyäkään jotta ääntä ja lämpöä irtoaa
Jutellaan myös säätilasta ja kyllä mies vaikutti kovi kärsivän liki neljänkympin päivälämmöistä, sillä pajassa ei ollut kovin kummoista ilmanvaihtoa
Viikonlopuksi on onneksi jo luvattu helpotusta ja kelin pitäisi viilentyä huomattavasti.
Kollegansa saapuu ja saadaan maksuasiat hoidettua. En osaa oikein kalliinakaan pitää, sillä loppulasku oli 450€ osineen kaikkineen ja tosiaan päivän varoitusajalla.
Kiittelen miestä kädestä pitäen ja lupaan lisätä googleen oikein hyvän arvostelun, tuntuvat täälläpäin sitälajia pitävän arvossa.

Sitten vaan kiiruusti kuskinpukille hakemaan perhe hotellilta kyytiin ja tuhannen loikkaa ruokakauppaan ja mäkkärille.

Ylimääräiset äänet vähenivät remontista maksettuun hintaan nähden melko mukavasti, mutta eivät ne sentään kokonaan poistu tällaisesta työkalulaatikosta ihan noin pienin toimin

Vähän köyhempänä, mutta tyytyväisenä kelpasi sitten taas perjantai aamulla kelkkoa karavaani Geneven puolelle juoksemaan pää kolmantena jalkana edestakaisin messuhallia

Ei tainnut olla Sveitsin hintatasosta puhetta vielä?
Halpaa on kuin saippua Tietty tällainen "erikoistapahtuma" on hinnoiteltu vähän yläkanttiin aina, mutta silti:
Parkkimaksu isolle autolle 40€/päivä, ravitolassa pasta bolognese annos 17€, muutaman sadan gramman salaattikuppi n.15€, sämpylä ja cokis 11€, jne.

Myöhään iltapäivällä kun päästiin lähtemään hallilta niin ajeltiin hotellin kautta, ruokittiin koirat ja lähdettiin kaveriporukan kämpille istumaan iltaa.
Puitteet oli ihan jees:
Lauantai oli sitten varsinainen pääpäivä, eli maailman voittaja näyttely. Ei menestystä meille, mutta sitä osattiin odottaakin.
Iltapäivästä pakattiin omat kamat hallilta ja jelpattiin kavereita minkä ehdittiin. Sitten hyvästeltiin, kaverit lähtivät suoraan Genevestä kohti Saksaa ja sunnuntain iltalaivaa Travemündesta helsinkiin.
Me sen sijaan suuntasimme vielä yhdeksi yöksi hotelliin ja aamulla lähdetään johonkin ihan muualle

Hotellilla siivoiltiin auto taas järjestykseen ja pakattiin kaikki mahdollinen huoneesta valmiiksi niin, että aamulla ei tarvitse ylimääräisiä liikkeitä tehdä.

"Ajoissa" maate ja kello soimaan kuudelta.

Reippaana ylös kellon soidessa ja koirien kanssa tihkusateeseen ulos.
Keli muuttui kuin napista kääntäen, lauantai oli jo oikein mukava päivä, parisenkymmentä lämpöastetta ja poutaa.
Nyt sunnuntai valkenee vielä viileämpänä ja sateisena.

Koirat laitetaan jo autoon ja tuodaan viimeiset tavarat huoneesta.
Syödään rauhassa aamupala, palautetaan huoneen avaimet respaan ja aletaan tekemään lähtöä.

A40 moottoritie kulkee lähes hotellin vierestä ja liitymme sille ajaen länteen kohti Chamonixin kaupunkia.
Suunta on siis kohti Mont Blancin tunnelia ja Italiaa.

Hotellilta on tunnelin suulle matkaa hiukan vajaat 70km joka taitetaan enemmän tai vähemmän ylämäkeä lähes jatkuvasti.
Pikkuhiljaa edessä siintänyt vuoristomaisema sulkee meidät sisäänsä ja kuljemme jonkinlaisen solan pohjalla kohti tunnelin suuta.

Tunnelin käyttäminen on tottakai maksullista. Eikä edes mitenkään edullista, ransiitin kokoiselle autolle taksa Ranskasta Italiaan on 69,30€
Melko hyvä hinta reilun 11km pätkästä..
Ruuhkaa ei ole ja päästään maksukioskille parin minuutin jonotuksella.
Tunnelissa on tarkat turvallisuussäännöt takavuosien onnettomuuden jäljiltä jota seuranneessa tulipalossa kuoli kymmeniä ihmisiä.
Esimerkiksi ohittaminen on ehdottomasti kiellettyä, edellämenevään on pidettävä vähintään 150m turvaväli ja nopeus pidettävä 50-70km/h välissä.
Sisään tunneliin ajaessa huomaa heti, että lämpötila on korkeampi kuin ulkona ja lasit menevät hieman huuruun.

Itse tunnelissa nyt ei juuri ihmeellistä ole, valtaosasta tunneleita tämä eroaa siten, että molenpiin suuntiin menevät kaistat kulkevat samassa käytävässä.
Lähes koko matka lasketellaan vaihtelevaista alamäkeä ja kurvia ei juuri ole.

Olisikohan vajaa vartti mennyt kun alkaa päivä alkaa kajastaa ja kohta putkahdetaan ulos tunnelista.
Ollaan Italiassa.

Tää on ku Piilomaan Pikku Aasi ennenvanhaan! Aina joku Cliffhangerlopetus ja ”mitä sitten tapahtui? Siitä kuulette ensi kerralla”, eikä Neppi saa nukuttuu ennen ku tietää mitä sieltä tunnelin takaa paljastu.

Ei väsyneenä saa ajaa rekkoja!

Pistäs Leemu vauhtii ja ala jo puskee seuraavaa osaa

Ja wtf, vaa neljä kuvaa?!? MODERAATTORIT puuttukaa tähän vääryyteen äkkiä

Valo tunnelin päässä saattaa indikoida lähestyvää junaa..

Kuvia on vähän vähän, sori siitä. Koitan lisäillä niitä vielä jossain välissä..

Kukaan ei varsinaisesti halunnut Italiaan, mutta se on nyt vähän välttämätön paha.
Tunnelin suulta tie tekee muutaman serpentiinimutkan alas päin muuttuen pikkuhiljaa useampikaistaiseksi ja lopulta ihan moottoritieksi.

Moottoriteiden käyttämisestä maksetaan täälläkin. Italian tyyli on sellainen, että automaatista saadaan lipuke ennen moottoritielle ajoa ja kun sieltä poistutaan, syötetään sama lipuke uudelleen koneeseen joka sitten ilmoittaa ryövättävän summan.

Jos joku vielä sanoo italialaisten olevan autoilukansaa, niin koppaan opettajamaisesti karttakepillä silmien väliin
Luigit ei osaa ajaa p*skan vertaa.
Moottoritielle liittymiset on ihme arpomista jossa hidastellaan kaistan päähän jos ei koko maailma satu tekemään tilaa partavesipellen liittymisaikeille. Samaten vilkun käyttö on melko vaikean oloista.

Yhtäkaikki matka joutuu konetietä ja täytyy sanoa, että tähän mennessä parhaat tiet on olleet nimenomaan italiassa.

Vähän iltapäivän puolella aletaan katselemaan josko täytyisi pieni tauko suorittaa.
Paikka ei jäänyt tarkemmin mieleen, mutta suoraan rampista näppärästi huoltoaseman pihaan ja vehkeet parkkiin.
Vessan kautta ihmettelemään mitä evästä mahtaisi löytyä.
Italian kieltähän ei ihminen toki ymmärrä, mutta tämä vaikuttaa helpolta, asemalla on mäkkäri-tyyliset tilausautomaatit
Kieli lontooksi ja listaa selaamaan.
Löytyy komeaa kinkkuleipää ja lisäillään listaan parit, kuuden vanhalle kelpaavaa ei yllättäen tahdo olla. No brownie kuulemma menisi.
Kahvipuolta ihmetellessä saadaan sämpylät katoamaan listasta
No haku uusiksi, lisukkeeksi ehdotetaan suodatinkahvia, mutta listalta sitä ei tahdo löytyä. No, capuchinolla se on sitten mentävä.
Sitten kuitti koneesta ja sekavaan jonomuodostelmaan tiskin päähän. Ei puhettakaan, että se tilaus johonkin automaattisesti menisi. Joku conchiitta yrittää vielä kiilata jonossa, mutta onneksi mario puutui touhuun ennenkuin meidän äitee ehti lyömään kylkiluut kappaleiksi kyynärpäällä
Päästään tiskille ja alkaa hillitön polotus. Mitään ei ymmärrä, mutta lopulta kahvekuppia ilmestyy nenän alle.
Leivät luonnollisesti jonotetaan eri tiskistä

Autolle syömään ja käyttämään koiria vähän pihan puolella myös. Sitten pukille ja matka jatkuu.
On kyllä tylsä maa näin moottoritietä läpi kulkien, vaan eipä se haittaa kun matka joutuu sujuvasti.
Arvotaan seuraavan yön suunnitelmia samalla. On puhuttu, että mentäisiin rajan yli ja yövyttäisiin jossain. Ehkä autossa, ehkä hotellissa. Rouva selaa bookingia hantissa ja löytää passelin hotellin, ei muuta kuin varaus sisään ja maksu visalla.
Menee tunti, niin tulee viesti, ettei pääsekään koirien kanssa.
No haku käyntiin uudestaan, lopulta löytyy sopiva. Kolmen hengen huone sisältäen illallisen ja aamupalan vähän päältä 150€ ei kuulosta pahalta. Koirista haluavat 15€ joten sekin on inhimillinen.

Itärajan tuntumassa mapsi koittaa eksyttää ajattamalla jotain pikkutietä, vaikka mootoritie olisi vienyt kai ihan suoraan..
No kerrankos sitä vuoristotietä ajellaan jossa voi melkein kuvitella näkevänsä meren, ainoa vaan että ollaan kilometri liikaa sisämaassa

Ajellaan jonkun pikkukylän läpi ja yhtäkkiä on kyltti tien vieressä jossa kerrotaan, että saavuttiin Slovenian maaperälle. Muutama hassu hetki ja saavutaan hotellin pihaan.
Ei näytä hintaansa verraten pahalta.
Käytellään koirat ja ruokitaan ne, sitten marssitaan ravintolaan illalliselle.
Puitteet on kivat, ruoka keskinkertaista.
Alkuruokana oleva sienikeitto on ihan hyvää. Pääruoista kana ja riisi on ihan syötävää, mutta rouva menee lankaan ja tilaa lohta. Kala on suolatonta ja se on leikattu ikäänkuin poikkisuunnassa jättäen ruodot poistamatta. Lisukkeena olevat kasvikset näyttävät joltain minkä koira söi toissapäivänä, eikä makukaan kuulemma ole paljon parempi. No likka ei onneksi jaksa koko annosta, joten ei tarvitse nälkään kuolla.
Sitten pikkuhiljaa unille, n.720km sunnuntai päivälle ja aamulla jatkuu.

Kello soi 6.00, on tämä jumaliste touhua, kesälomalla
Koirien hoito ja omat aamutoimet, sitten katselemaan aamiaista.
On parempi kuin illallinen. Munakas saisi olla vähän vähennän kypsennettyä ja pekoni taas enemmän, mutta ihan ok.
Koirat ja kassit autoon ja menoksi taas.
Tosin ensin ajetaan vain sata metriä ja tankataan.
Otan vanhingossa jotain vähän parempaa naftaa ja hinta on reilut 1.8€ litra. Piru vie, tavallista olisi saanut 1.6€.

Alkupätkä mennään pienehköä tietä läpi kylien. Ihan varma en ole rajoituksesta, mutta sellainen 60-70 tuntuu ihan sopivalta.
Noustaan ylämäkeen vasemmalle kaartaen kun men päällä paljastuu levike jossa seisoo siniausuinen mies joka nostaa käden ylös osoittaen toisella levikkeelle.

Eipä polliisia lopulta kiinnosta muu kuin ajokortti, parinsa kanssa puhuvat jotain ja kirjoittavat muistikirjaan ylös.
Liekö täytyy pitää kirjaa, että voi todistaa jotain tehneensä päivän mittaan

Kolmisenkymmentä kilometriä ja ollaan taas vaihteeksi valtionrajalla.
Yli mennään totuttuun tapaan, vauhtia vaan vähän hidastetaan ja sitten mennään taas.
Nyt ollaan Kroatiassa.
Moottoritielle taas maksulippu automaatista ja putki punaisena menoksi.
Mäkiä piisaa, sekä ylös, että alas. Tasaista ei tunnu olevan ollenkaan.
Välillä kierretään oikein kunnon lenkkejä kun täytyy saada tie sopimaan vuorenrinteeseen.
Aika tylsää matkantekoa muuten, mutta maisemat on kyllä hienoja. Liikennettä ei ole kovin paljoa. Kaistoja on vaihtelevasti, yleensä kaksi tai kolme samaan suuntaan. Oikein piukoissa mäissä saattaa olla neljäkin.
Tasaisen tappavaa tahtia tullaan iltapäivään asti kunnes nälkä alkaa vaivaamaan niin, että on pakko pysähtyä.
Huoltoasemia on aika hyvin, noin 30-40 kilometrin välein. Ei niistä kovin kaksisia aterioita saa, mutta leipiä, hodareita yms. pikaevästä on saatavilla.
Käytetään koiria taas pihalla ja vetäistään hodarit naamariin. Automaatista pahaa kahvia kylkeen ja taas menoksi.
Noin puolet päivän matkasta on tultu. Tuumaillaan, että tankataan vielä ennen iltaa ja käydään kaupasta jotain evästä. Seuraavaan kolmeen päivään ei ole autoa kummallisempia fasiliteetteja tarjolla. Vessa voi tuurilla löytyä.

Pysähdyspaikka oli melko korkealla vuoristossa ja tuuli aika kovasti. Ihan hyvä, sillä lämmintä oli kuitenkin liki 30 joten auto pysyi hyvin viileänä.
Yhtäkkiä tulee päähän ajatus ja vilkaisen kojelaudan reunalle radion päälle.
Missä hitossa se tietullikuponki on
Tuossa se oli, vaan nyt ei missään. Ei kai se saakeli lentänyt tuulessa ulos kun pidettiin ovia auki...