Tauti tarttui

Yleiset tai muut asiat, joille ei ole omaa osastoa
Oswald
Apukuski
Viestit: 12
Liittynyt: 08 Kesä 2016 01:03
Truck: Haaveissa
Location: Finland
Paikkakunta: Mäntsälä

Tauti tarttui

Viesti Kirjoittaja Oswald »

Huomenta vaan kaikille!

Koitin etsiskellä lankaa, jossa tuoreet foorumilaiset käy ilmottautumassa, mutta enpä löytänyt tähän hätään sellaista. Tänne yleisiin on vissiin muutkin käyneet esittäytymiset kirjottamassa, joten tässä on myös omani joukon jatkoksi!

Hulluus on tosiaan päässyt tarttumaan tännekin ja haave omasta projektista on samalla syttynyt. Budjetillahan sitä mennään, joten jonkun aikaa joutunnee odottelemaan, että kalustohankinnoille pääsee. Sitä odotellessa on tullut luettua yhtä sun toista aihetta foorumilla ja tiedon määrä on kyllä huikea! Foorumi tuntui heti kovin kotoisalta, joten luonnollisesti tuli rekisteröidyttyä mukaan.

Haaveissa olisi joku vanhempi linja-autoaihio, koska jotenkin nuo wanhat vaan puhuttelee meikäläistä. Toiveissa olisi autonkuljetustilaa taakse ja varmaan aika pitkälti muutkin "normaalit" varusteet, miten vaan tila antaa myöten. D- korttia ei löydy, joten se jo määrittää suunnan aika pitkälti. Toisaalta meitä on taloudessa neljä henkeä, joten eipä noita paikkoja kyllä kovin montaa enempää tarvitakaan. No, jahka on joku härveli pihassa, niin sittenhän ne suunnitelmat vasta pääsevät kunnolla muodostumaan.
Mitä on tullut tutkittua aihetta, niin vanha ja halpa taitaa olla synonyymi ruosteelle. Hommaahan tuon kokoisessa laitteessa on epäilemättä reippaasti, mutta kun kyseessä on projekti, niin sitähän nävertää ihan eri fiiliksellä kuin kiukuttelevaa käyttöautoa. Raskas kalusto on jäänyt itselleni vähän vieraammaksi, kuten myös diesel- moottorikin, mutta intoa ja kiinnostusta löytyy, joten eiköhän tästä vielä soppa saada aikaan!

Sen verran on jo tullut tehtyä projektin eteen, että sain vaimolle varauksella myytyä idean. Sehän on jo iso voitto itsessään! Meillä on pihassa muutama käyttöauto, kun asutaan täällä korven keskellä. Täytyy olla aina yksi ässä hihassa seisonnassa, jos tulee jotain isompaa remonttia. Uusien vimpaimien hankinta on sen tähden aina vähän haastavaa, kun jollain pitäisi saada hankinnat perusteltuakin.

Autoihin on tullut kasvettua jo pienestä pitäen, joten kotimaassa reissut on tullut käytännössä aina tehtyä omalla autolla. Se on se oma vapaus, kun ei ole aikataulujen varassa. Sehän se kulkurissakin houkuttaa!

Mielenkiinnolla tulevia odotellessa,
Oswald
Avatar
pelti
Kansleri
Viestit: 1165
Liittynyt: 07 Heinä 2013 22:16
Truck: Hymer camp
Location: vantaa
Viesti:

Re: Tauti tarttui

Viesti Kirjoittaja pelti »

Tervetuloa. Käyttäauto alle ja potkimmaan renkaita. Mitä useamman alla jaksat konttailla, sen parempi kuva tulee tarjonnasta ja laitteiden ominaisuuksista (=luetaan vioista) ja saatat välttyä sen kaikista isoimman pommin ostamiselta. Samoista lähtökohdista olen aloittanut, enkä vieläkään ymmärrä kaikkea tuosta nepparissa. Myöskään en murehdi tulevia vikoja, ratkotaan ne sitten ja opetellaan ne korjaamaan, kun niiden aika on.
peltiliiteri.com
Avatar
Bussiton
Vapaaherra
Viestit: 2400
Liittynyt: 18 Loka 2005 09:54
Location: Jokela
Member id: 015
Paikkakunta: Jokela

Re: Tauti tarttui

Viesti Kirjoittaja Bussiton »

Tervetuloa, ei näistä vehkeistä varmaan täydellisesti saa selvää koskaan :lol:
Volvo B10M(THD101GD)/Ajokki Royal-90, Scania K113/Carrus Star 602-95
Oswald
Apukuski
Viestit: 12
Liittynyt: 08 Kesä 2016 01:03
Truck: Haaveissa
Location: Finland
Paikkakunta: Mäntsälä

Re: Tauti tarttui

Viesti Kirjoittaja Oswald »

Kiitos hyvästä vastaanotosta!
pelti kirjoitti:Myöskään en murehdi tulevia vikoja, ratkotaan ne sitten ja opetellaan ne korjaamaan, kun niiden aika on.
Sama filosofia löytyy itseltänikin, sen verran paljon on saanut leikkiä noiden käyttöromujen kanssa, ettei paljoa jaksa enää ressata! Sillä meiltä löytyy tosiaan se yksi ylimääräinen kulkinekin, ettei tarvitse heti panikoida jos vehkeet leviää! :lol:
En pelkää kyllä sitä ruostettakaan, joten jos itseäni kiinnostava laite tulee vastaan, niin se kuntokaan nyt ei ole ihan niin justiinsa. Jos nyt yhtenä kappaleena pysyy kotipihaan asti, niin sehän on vaan plussaa! Palkkia saapi kaupasta ja Kemppi sen liimaa kiinni! Olen varautunut siihen, että projektissa voi kestää jonkin aikaa valmistua. Noita vanhoja laitteita ei tule enää vastaan ihan joka kulman takana, niin on pakko vähän tinkiä vaatimuksista! :D
Se on kyllä totta, että tarjontaan on syytä tutustua ja vehkeiden "ominaisuuksiin" kannattaa varmasti perehtyä etukäteen! Senkin on saanut oppia kantapään kautta. Kaikkea ei tietysti aina kannattaisi niinkään oppia, kun tulee pidemmän päälle kalliiksi! :D

Tuosta projektit- kansiosta on tullut kyllä oma ykkössuosikki! Täällä on todella upeita kulkureita, ja sieltä on löytynyt paljon hienoja innovaatioita, joita on kyllä pakko soveltaa itsekin, jahka vaan jostain se auto ilmestyy ensin tontille!
leemu
Kansleri
Viestit: 1033
Liittynyt: 19 Huhti 2013 16:33
Truck: Scania Lahti 10
Location: Jokioinen
Member id: 473

Re: Tauti tarttui

Viesti Kirjoittaja leemu »

Oswald kirjoitti: vanha ja halpa taitaa olla synonyymi ruosteelle.
Ei välttämättä. Esim. mun Vanaja ei ole kauheasti ruosteessa vaikka on vanha ja todellakin oli halpa. Se on ihan rehellisesti mätä, korikehikko kun sattuu olemaan puuta :lol:
Scania BF86S Lahti 10 -78
Avatar
wiima63
Kansleri
Viestit: 1167
Liittynyt: 21 Elo 2011 22:56
Truck: wiima ja Van Hool
Location: Somero & Karkkila
Member id: 155

Re: Tauti tarttui

Viesti Kirjoittaja wiima63 »

vanhat on saattanut pelastaa se että niillä on ajettu ennen tiesuolausta. tuo wiimakin on siirtynyt 1975 asuntoautoksi niin tuskin ollut suolatuilla teillä uimassa. runko on virheetön. korin palkit perästä kunnostettu ja pari helmaputkea ja edestä lokasuojat.
Oswald
Apukuski
Viestit: 12
Liittynyt: 08 Kesä 2016 01:03
Truck: Haaveissa
Location: Finland
Paikkakunta: Mäntsälä

Re: Tauti tarttui

Viesti Kirjoittaja Oswald »

Leemu, oon mielenkiinnolla lukenut tuon koko projektikertomuksesi läpi jo pariinkin kertaan! :) Siitä tulee hieno!

Wiima, oon lukenut myös teidän projektin läpi useamman kerran! Ihan mahtavan näköinen auto! Ja ne valkosivurenkaat on kyllä piste iin päälle! Tuossa on kyllä varmasti perää, että suolan vaikutus jää vähemmälle noissa vanhoissa.
Avatar
Iski
Kansleri
Viestit: 1258
Liittynyt: 01 Elo 2012 11:33
Truck: Carrus 502 B10M
Location: Nurmijärvi Rajamäki
Member id: 149

Re: Tauti tarttui

Viesti Kirjoittaja Iski »

Pikaista paranemista... kyllä se lääke aikanaan löytyy ja jotku jopa tietävät milloin lääkitys on kohdilaan :lol:
Tervetuloa porukoihin :D
Bussi on pop.
Volvo B10M Carrus star 502 -95 "Shakki"
Oswald
Apukuski
Viestit: 12
Liittynyt: 08 Kesä 2016 01:03
Truck: Haaveissa
Location: Finland
Paikkakunta: Mäntsälä

Re: Tauti tarttui

Viesti Kirjoittaja Oswald »

Kiitos Iski!

Lääkkeen kyllä tiedän, resepti vaan on hukassa! :D Saas nähdä kasvaako se nälkä sitten taas syödessä. Jos ei olis rahasta kiinni, niin siinä jäis Selänteen ja Kankkusen tallit kakkoseksi! Meikäläisellä kun on vähän sellaista vikaa, että kaikki mahdollinen pitäisi saada tontille. Ja mistään ei haluais luopuakaan, kun eikös niillä autoillakin ole tunteet?
Nimimerkillä "En haluais luopua tuosta FX Corollasta, kun se katsoo tuolta pihan nurkalta tuolleen".
Hulluhan se on. :lol:
Avatar
-KHS-
Rattiamiraali
Viestit: 292
Liittynyt: 14 Marras 2012 12:26
Truck: Carrus 302
Location: Ylöjärvi
Member id: 216

Re: Tauti tarttui

Viesti Kirjoittaja -KHS- »

Tervetuloa porukkaan.

Tää tauti vie mennessään.
Linja-autojen ja rakkauden perässä voi juosta, tai odottaa seuraavaa.
Avatar
Pukaatti
Vapaaherra
Viestit: 2595
Liittynyt: 23 Elo 2015 09:41
Truck: volvo b10m dp carrus
Location: Volvon alla yleensä
Member id: 244
Paikkakunta: Savonlinna

Re: Tauti tarttui

Viesti Kirjoittaja Pukaatti »

Onnea hyvän harrastuksen parissa. Ei kande ressiä sit ottaa rakentamisesta ;) Toivotan iloisia lukuhetkiä ja tuhansia foorumitunteja :lol:
Hyvin suunniteltu on kokonaan tekemättä
Avatar
Rosvolinna
Vapaaherra
Viestit: 3657
Liittynyt: 10 Marras 2007 15:29
Truck: B10M + MB515
Location: Vihti

Re: Tauti tarttui

Viesti Kirjoittaja Rosvolinna »

Ei se ole rahasta kiinni. Kyllä roju tyhjän pihan löytää... Tervetuloa harrastamaan.
En mä näistä mitään tiedä, mutta kantapääni on kasvattanut laajahkon mutun
Oswald
Apukuski
Viestit: 12
Liittynyt: 08 Kesä 2016 01:03
Truck: Haaveissa
Location: Finland
Paikkakunta: Mäntsälä

Re: Tauti tarttui

Viesti Kirjoittaja Oswald »

Terve!

-KHS-, Pukaatti ja Rosvolinna, kiitoksia vaan kovasti! Kyllä näkyy vievän harrastus mennessään. Kalustoa ei ole vielä pihalla, mutta kipinän sytyttyä huomaa tuijottavansa busseja ihan eri silmin. Lahden motarilla oli vastakkaisen puolen levähdyspisteellä valkoinen bussi muutama päivä sitten, sattui vaan silmään kun ajoin Snadia kohti. Heti aloin katsomaan olisiko kyseessä kulkuri, ja jos, niin minkämoinen. :D
Rakennussuunnitelmia alkaa tulla mieleen ihan itsestään, ja monenlaisia variaatioita on tullut iltasella pää tyynyssä pohdittua. On muuten aika mielenkiintoinen homma koittaa saada mahdollisimman paljon mahtumaan noinkin rajattuun tilaan.
Tuli taannoin asiaa länteen päin, joten ajoin Helkon (Iso Vaalee) kotiseudun läpi. Jostain syystä se neito on jäänyt mieleen kummittelemaan. Mapsista kun katsoin muutenkin ajoreittiä, niin olin näkevinäni sen erään talon pihalla. Eipä sitä kuitenkaan enää siellä näkynyt ohiajaessa. Kai se on vaan pakko unohtaa. Toivottavasti se on päässyt hyvään kotiin.
Oon koittanut etsiskellä sellaista kunnon pommia itselleni, jotta pääsee kunnolla tekemisen makuun. Jotain masokistin verta meikäläisessä kai on, kun aina pitää mennä vaikeimman kautta. Vaakakupissa painaa tietysti se hankintahintakin... :oops: Remppojen keskellä ei ole kyllä yhtään löysiä. Toisaalta kun tauti ei katso ajankohtaa!
Sattuukos muuten kellään olemaan havaintoja Joensuun Lehtosen Liikenteen kalustosta? Koitin äkkiseltään etsiä, mutta ei löytynyt tekstiä aiheesta. Heillä on kuvien mukaan ollut jokunen vanhempi auto, mutta mistään en ole löytänyt tietoa niiden kohtalosta sen jälkeen, kun firma lopetti toimintansa parisen vuotta sitten. Erään kuvatekstin mukaan entinen asentaja omistaa firman vanhan Boxerin, joka on kuvien perusteella jäänyt oman onnensa nojaan. Aika pahasti on päässyt jo rapistumaan. Kylki ja katto on notkahtanut nettikuvien mukaan aika pahasti, mutta puutahan tuo taitaakin olla, joten ei mikään ihme. On siellä ollut myös noita Wiimojakin, jotka voisivat kanssa kiinnostaa.
Porvoon suunnalta taas löysin erään romurallitapahtuman yhteydestä kuvan, jossa on vanha, _todella_ pahoin rapistunut Siipi-Wiima... Noissa vanhoissa vaan on sitä jotain. Tuollainen metsälöytö olisi meikäläiselle muutenkin hyvä, kun suunnittelen siitä kumminkin tekeväni vähän toisenlaisen vehkeen. Ei menis sitten entisöijiltä ja keräilijöiltä aamukaffet väärään kurkkuun, ja toisaalta olis kuitenkin yks metsästä pelastettu lisää.
Onpas muuten ärsyttävää tuo, kun ei enää saa siirtää linja-autoa tyhjänäkään, jos ei kortissa ole virtaa. Ei taida auttaa, vaikka itseltä löytyy CE- kortti. Vaikka eihän sitä kortilla ajeta, sano. :twisted:
No joo, taidanpa tästä lähteä hiomaan saunan seinää, että saa silmät täyteen kivipölyä. Moi!
Kotilo
Kippari
Viestit: 52
Liittynyt: 31 Loka 2013 21:39
Location: Eno

Re: Tauti tarttui

Viesti Kirjoittaja Kotilo »

Juu tosta Lehtosen Liikenteestä. Lankomies oli siellä kuskina ja totesi kalustonkunnosta että rautalangalla ja reikänauhalla korjailtiin viimeset vuodet. Hällä tipahti taka-akseli yhestä vehkeestä linjalla :)
Oswald
Apukuski
Viestit: 12
Liittynyt: 08 Kesä 2016 01:03
Truck: Haaveissa
Location: Finland
Paikkakunta: Mäntsälä

Re: Tauti tarttui

Viesti Kirjoittaja Oswald »

Moro Kotilo!

:D Sattuuhan sitä ja rapatessa roiskahtelee! Miulta putos Jeepistä tänä kesänä toinen takarengas 80 vauhdista. Irtos vetareineen päivineen, kun laakeri hajos!
Ne vähäiset artikkelit ja jutut mitä löysin käsitteli just tuota aihetta (sekä tietysti kilpailutusta ja sen tilanteen toivottomuutta). Toisaalla sanottiin, että oikein siistejä vehkeitä ja hyvin kulkee ja toisaalla taas kanta on ollut vähemmän mairitteleva.
No, jos noita jossain vielä on olemassa, niin sitten vois ainakin luulla, että hinnottelu olis "asiakasystävällistä".
Meikäläistä ei haittaa, jos hitsuuhommiin joutuu. Talli on toki samanlainen, kuin valtaosalla muillakin, eli ilmanvaihto pelaa ja iltasella on tunnelmallinen tähtitaivas. On miulla ihan oikeekin talli, mut ei sinne linja-autoa mahtumaan saa kun paloina.
Tarkotus on joka tapauksessa rakentaa omannäköinen laitos, joten senkään puolesta en haluaisi kenenkään alottamaa projektia, kun uusiks menis kuitenkin. Ja toisaalta joku hyväkuntoinen tai lähes alkuperäinen yksilö olis jotenkin kurjaa silpoa omien visioiden mukaiseksi.

Joopasen joo, tuo Boxeri tuo mieleen ihan Angry Birds Pomopossun. On nuo tummat silmänaluset ja kaikki.
Avatar
jomi609
Tosi harrastaja
Viestit: 177
Liittynyt: 16 Maalis 2005 10:27
Truck: MB 609 kasten
Location: Salo
Member id: 024

Re: Tauti tarttui

Viesti Kirjoittaja jomi609 »

Katos Bussidata kuvia Vuorelan Liikenne
Avatar
Rantarosvo
Kansleri
Viestit: 1450
Liittynyt: 30 Heinä 2011 21:05
Truck: Haaveena vasta
Location: Lappeenranta
Viesti:

Re: Tauti tarttui

Viesti Kirjoittaja Rantarosvo »

Menikös ne Salmisen veljesten kaikki autot kaupaks huutokaupassa?
Rosmo
leemu
Kansleri
Viestit: 1033
Liittynyt: 19 Huhti 2013 16:33
Truck: Scania Lahti 10
Location: Jokioinen
Member id: 473

Re: Tauti tarttui

Viesti Kirjoittaja leemu »

Rantarosvo kirjoitti:Menikös ne Salmisen veljesten kaikki autot kaupaks huutokaupassa?
Iso osa meni kaupaksi ja loput Lapin metallikierrätys Oy:lle..
Scania BF86S Lahti 10 -78
Oswald
Apukuski
Viestit: 12
Liittynyt: 08 Kesä 2016 01:03
Truck: Haaveissa
Location: Finland
Paikkakunta: Mäntsälä

Re: Tauti tarttui

Viesti Kirjoittaja Oswald »

Terve!

Kiitos jomi609 vinkistä! Katsoin piruuttani Mapsin kautta Vuorelan tonttia ja siellä näkyi komeita aihioita parkissa. Google on kylläkin ajanut ohi 2009, joten ei ihan tuoreimpia olleet maisemat. Soitin sitten ja kysyin onko heillä poistettu kalusto vielä paikalla. Vastasivat, että keväällä meni paaliin kaikki Wanhat, mitään ei ole jäljellä. :( Siellä on mennyt iso kasa komeita Wiimoja littanaksi.

Kiitos myös Rantarosvo ja leemu! Mukava, kun tulee jeesiä! Kyllä se meikäläisenkin aihio jossain päin Suomea makaa, enää tarttee vaan löytää se!
Avatar
Rantarosvo
Kansleri
Viestit: 1450
Liittynyt: 30 Heinä 2011 21:05
Truck: Haaveena vasta
Location: Lappeenranta
Viesti:

Re: Tauti tarttui

Viesti Kirjoittaja Rantarosvo »

No se on kyllä ehkees siinä ja siinä ettei ne salmisen vermeet ollu liian uusia. Nehän oli 70-luvun vermeksiä ;)
Rosmo
Oswald
Apukuski
Viestit: 12
Liittynyt: 08 Kesä 2016 01:03
Truck: Haaveissa
Location: Finland
Paikkakunta: Mäntsälä

Re: Tauti tarttui

Viesti Kirjoittaja Oswald »

No, ehkä just ja just tollanen seitkytlukulainen kävis. Oon ite kuitenkin kasarilapsi. Kaheskytluvulla tyyli muuttui kaikessa suunnittelussa kovin kirveellä veistetyn näköseksi.
Oon ajatellut bussia kaveriksi tuolle meikäläisen harrasteautolle, sikäli mikäli jotenkin saan sen sommiteltua kyytiin. Ja tietysti jos sais senkin joskus valmistumaan. Auto on Datsun Z vuodelta -76. Jos sitäkin vertaa seuraavaan korimalliin, niin kulmat on tulleet terävämmiksi. Kuuskyt ja seitkytluvulla oli enemmän pyöreitä muotoja, jotka kovin hivelee omaa silmää.
Sitten kun tullaan näihin nykypäivän autoihin, niin keulamerkin perusteellahan nuo pitää tunnistaa, muuten ei paljon toisistaan eroa. Tulipas siitä vuodatus. :lol:
Oswald
Apukuski
Viestit: 12
Liittynyt: 08 Kesä 2016 01:03
Truck: Haaveissa
Location: Finland
Paikkakunta: Mäntsälä

Re: Tauti tarttui

Viesti Kirjoittaja Oswald »

Heipähei!

Aikamoista salapoliisityötä on tämä vanhojen raatojen metsästys! Lehtosen liikenteen Boxerista löysin yhden kuvan netistä, jossa on vielä kilpi paikallaan. Kuva on niin huono, että kilvestä ei saa kunnolla selvää. Se nyt on meikäläisen tuuria, joten ei mitään uutta sillä saralla. Rekisterinumerohaku palauttaa luonnollisesti nollat, koska kilvet on poistettu. Piti silti yrittää. Trafin puolelta taas ei näe bussien tietoja, koska ei veroa. Vaikeaa on. Tuolle boxerille pitäisi kyllä ruveta ehdottomasti tekemään jotakin aika pikapikaa tai se romahtaa ihan justiinsa. Surullinen näky, raukkaparka.

Sitten päästäänkin seuraavaan tapaukseen. Satuin surffailemaan netissä ja löysin SLHS:n Hetku- lehden nettiversiosta kuvan, jossa tekstin mukaan oltiin purkaamolla Lounais-Suomen suunnalla. Kolme komeaa wanhaa vierekkäin! Unohdettuja helmiä, sellaisia projektikuntoisia, joista rakkaudella saisi vielä tehtyä jotakin. Siitähän sitä taas innostuttiin. Mapsin satelliittia kehiin ja ei aikaakaan, kun olin jo kuvan ottopaikalla. Eihän se mikään purkaamo ollut, vaan säilytysalue. Jonkunlainen maapohjainen parkkis.
Googlen katunäkymästä löysin aidasta kyltin, joka oli sumennettu. Zoomaus lähemmäksi ja sumennus olikin unohtunut tehdä. Kyltissä oli numero, josta voi tiedustella paikkaa ko. alueelle. No, tottakai minä sinne soitin. Numeroon vastannut herra oli kovin ystävällinen, mutta kertoi, että oli vuoden vaihteen jälkeen tontti vaihtanut omistajaa. Autot on kuulemma poistettu alueelta. Herra muisteli, että autot olisi omistanut eräs herra X. Nyt minulla on sitten yksi johtolanka, jota voisin käyttää, mutta jossakin kohtaa kulkee raja terveen kiinnostuksen ja stalkkauksen välillä... :lol:
Avatar
pelti
Kansleri
Viestit: 1165
Liittynyt: 07 Heinä 2013 22:16
Truck: Hymer camp
Location: vantaa
Viesti:

Re: Tauti tarttui

Viesti Kirjoittaja pelti »

jaa no sitä rajaa ei olla vielä lähelläkään :)
peltiliiteri.com
Oswald
Apukuski
Viestit: 12
Liittynyt: 08 Kesä 2016 01:03
Truck: Haaveissa
Location: Finland
Paikkakunta: Mäntsälä

Re: Tauti tarttui

Viesti Kirjoittaja Oswald »

:D No kai sitä sitten vois muutamalle alueen herra X:lle soittaa ja kysyä sattuuko omistamaan kasan busseja! :D
Vaimo ilmotti, että pihaan ei tule yhtään minkäänlaista vimpainta ennenkun remppa on tehty valmiiksi. Täytynnee pistää töpinäksi.
Avatar
pelti
Kansleri
Viestit: 1165
Liittynyt: 07 Heinä 2013 22:16
Truck: Hymer camp
Location: vantaa
Viesti:

Re: Tauti tarttui

Viesti Kirjoittaja pelti »

nythän sisustuslehdissä on kuuminta hottia listattomat lattiat ja osin laatoitetut seinät ;) sitä voit tarjota rustiikki -termin alla
peltiliiteri.com
Vastaa Viestiin