Vakuutusmaksusta
Vakuutusmaksusta
Terve vaan kaikille.
Ostin tuossa reilu pari viikkoa sitten tuollaisen matkamersun, vuoden -69 vanhan bussin joka on muutettu erikoisautoksi, mallimerkintä LPO-608.
Onhan tuossa pientä laittoa korissa ja sisustassa, mutta kone soi hyvin ja on tuo muutenkin hyvässä ajokunnossa. Kunhan saan aikaiseksi niin tarkoitus olisi ennen syksyä maalata auto kokonaan ja laittaa sisusta uusiksi.
Tuli tuossa nuo vakuutuspaperit ja niitä lueskellessa heräsi sellainen kysymys että mitenkähän muilla menee erikoisautojen vakuutukset?
Itselläni lukee rekisteriotteessa ajoneuvoluokkana muu/erikoisauto ja ajoneuvoryhmänä erikoisauto-matkailuauto.
Oman järkeni mukaan ja mitä olen muualta lukenut, niin autoni pitäisi olla siis erikoisauto joka on matkailuautokäytössä, joten vakuutukset pitäisi kenties saada erikoisautolle.
Nyt kuitenkin vakuutuspapereissa sanotaan selvällä suomen kielellä vakuutusluokaksi matkailuauto. Soitin asiasta sitten vakuutustoimistolle niin siellä puhelimeen vastannut nainen ei tiennyt sanoa asiaan mitään ja tuumi ettei heillä ole edes erikoisautoille erillistä vakuutusta. Luin siinä puhelimessa sitten hänellekin firman vakuutusehdoissa olevan pätkän jossa nimenomaan mainitaan erikseen erikoisautot, bussit ja matkailuautot. Sieltä sitten soiteltiin pienen selvittelyn jälkeen minulle takaisin ja todettiin että vaikka rekisteriotteessa lukee erikoisauto niin se on heidän mielestään matkailuauto.
Tämä kaikki vain siis siksi, että mersuni vakuutukset starttaavat nyt matkailuautovakuutuksena 0%-bonuksella, mutta erikoisautovakuutuksena se starttaisi heti 10%-bonuksella.
Vakuutusmaksu on tällä hetkellä 497,10€ ja vakuutusyhtiönä Turva.

Re: Vakuutusmaksusta
Itselläni samanlainen auto. Rekisteriotteessa erikoisauto/matkailuauto.
Vakuutusyhtiö If:ssä vakuutetaan myös matkailuautona.
Perusvuosimaksu 0%-bonuksella 560,23€.
Vakuutusyhtiö If:ssä vakuutetaan myös matkailuautona.
Perusvuosimaksu 0%-bonuksella 560,23€.
Re: Vakuutusmaksusta
Kannattaa näköjään kysellä vakuutustarjoukset kaikista firmoista. Vaihdoin tuon vakuutuksen nyt Fenniaan joka tarjosi vakuutuksen 244€ vuosihintaan. Hinnassa on vissi ero muiden firmojen 450(+-50)€/vuosi hintoihin! 

Re: Vakuutusmaksusta
Tähän aiheeseen tukeva kommentti. Kysyin keikkabussille tarjousta matkailuautona. If 560, Tapiola 460 ja Fennia 250 eur - taitaa mennä Fenniaan ja voi siirtyä samalla muukin paletti IF:stä mukana sinneKukkoBussi kirjoitti:vakuutustarjoukset kaikista firmoista. Vaihdoin tuon vakuutuksen nyt Fenniaan joka tarjosi vakuutuksen 244€ vuosihintaan. Hinnassa on vissi ero

- Reddewil
- Vapaaherra
- Viestit: 4445
- Liittynyt: 08 Syys 2007 01:41
- Truck: Tukato & FM
- Location: Pori
- Member id: 037
Re: Vakuutusmaksusta
Paljonko muuten on vakuutukset linja-autoihin? Oma tulossa matkailuautoksi, mutta nyt rakentelun ajan ja varmaan kesään asti on papereissa linjuri ja vakuutusmaksu yllätti konttoritädinkin: Fennia 10% bonus, liikennevakuutus 1476,35€ vuosi! Volvo B58-60T.
-Koska sen voi tehdä myös itse-
- only4pro
- Vapaaherra
- Viestit: 1859
- Liittynyt: 01 Heinä 2007 19:03
- Truck: Volvo B58 Falcon 430
- Location: Loviisa
Re: Vakuutusmaksusta
Kannattaa saada auton toiminimeen, saa täydet bonukset...
Ainakin Veritas, minulla jotain 250e /vuosi 70% bonuksilla...
Ainakin Veritas, minulla jotain 250e /vuosi 70% bonuksilla...
- Bussiton
- Vapaaherra
- Viestit: 2400
- Liittynyt: 18 Loka 2005 09:54
- Location: Jokela
- Member id: 015
- Paikkakunta: Jokela
Re: Vakuutusmaksusta
Mulle tarjos Fenniasta karavaanari alennuksilla tohon Expressiin jos muuttas matkailuautoksi vakuutusta jossa vuosimaksu oli muistaakseni reilut parisataa 

Volvo B10M(THD101GD)/Ajokki Royal-90, Scania K113/Carrus Star 602-95
- toofasttoshow
- Kuski
- Viestit: 24
- Liittynyt: 25 Marras 2007 12:28
- Location: rymättylä
Re: Vakuutusmaksusta
nonii....ne vakuutus maksut,juuri haastattelin if,fennia ja turvaa,-78 volvo 1+49 paikkaa,yksityis omistus,liikennevakuutus 0%bonuksella ifissä 870e ,turva 760e ja 1640e fenniassa!!!!!.......ei millään "pieneen" päähän mahdu tuo viimeinen hinta.......
-if lupaa 10% lähtö bonuksia ja henkilö autoni 70% bonukset voi siirtää.........n.220e/vuosi täysillä bonuksilla
-sama turvassa,n.200e 70% bonuksilla
-fenniassa ei mitään lähtöbonuksia eikä bonus siirrot henkilöautostakaan käy!!!!!
-mutta jos olisi toiminimi(bussi firman nimillä) olisi lähtöhinta täysin eri(huomattavasti vähemmän) ja lähtö bonukset 50% ja jos kaikki vakutuuksemme siirtäisi fenniaan lähtöbonukset olisi 70%!!!!
-paikkaluvun muutoksesta/vaikutuksesta kysyin vaan fenniasta, 1+49:stä -> 1+18:sta tiputtaisi hinnan 1640e -> 1230e.....ei paljoa hyödytä mutta vaikuttaa anyway....
pitääpä kysyä muista yhtiöistä näitäkin eroja

bigger is better
- Lahti32
- Vapaaherra
- Viestit: 4280
- Liittynyt: 03 Helmi 2005 09:05
- Truck: Jäämeri Express
- Location: Lumijoki
Re: Vakuutusmaksusta
Tapiolassa ei pysty siirtää bonuksia henkilöautosta linja-autoon. Niinpä on valunut bonuksia hukkaan kun autoja on vähennetty talosta. Nordeasta ei saa linja-autoon ollenkaan vakuutusta. Tapiolassa Volvo B58-60 S1 on jotain 570€ vuosi 30% bonuksilla.
Tulevaisuus on sähköinen
- Bussiton
- Vapaaherra
- Viestit: 2400
- Liittynyt: 18 Loka 2005 09:54
- Location: Jokela
- Member id: 015
- Paikkakunta: Jokela
Re: Vakuutusmaksusta
Eikö muka Tapiolassa enään pysty ? Ainakin vielä viime kesänä laitoin auton seisoon ja boonukset bussiin

Volvo B10M(THD101GD)/Ajokki Royal-90, Scania K113/Carrus Star 602-95
- B9M
- Kansleri
- Viestit: 1481
- Liittynyt: 05 Helmi 2005 15:35
- Truck: Volvo FH12 380 XL
- Location: Kokkola
- Member id: 048
- Paikkakunta: Kokkola
Re: Vakuutusmaksusta
Ekaksi oli Tapiolassa ja siirryin fiaskoNordeaan
. Turvassa kaikki on pelannut.
On kasko ja liikennekäytöstä poiston jälkeen aina tipahtaa osakaskolle automaattisesti. Tuo täyskasko on vaan tuon kalliin tuulilasin takia eikä se 70 bonusten jälkeen ollut kuin muutaman kympin kalliimpi vuodessa kuin palovakuutus/osakasko. Tv. Ari

#048
- otto
- Rattiamiraali
- Viestit: 294
- Liittynyt: 28 Maalis 2006 20:48
- Truck: Scania DS11
- Location: säynätsalo
- Member id: 59
Re: Vakuutusmaksusta
ifissä meilläkin oli mut turva teki niin kovan tarjouken et oli pakko vaihtaa kun maksut puolittui entisestään 

"Heelmä"scania Ds11turbo-74 ajokki 5000
Re: Vakuutusmaksusta
Eikö saa? Onko linja-autosi liian vanha vai onko vakuutuksen myöntämättä jättämiseen jokin muu syy?Lahti32 kirjoitti:Nordeasta ei saa linja-autoon ollenkaan vakuutusta.
Re: Vakuutusmaksusta
Ottamatta kantaa minkään yhtiön puolesta, nämä esimerkit osoittavat, että aina kannattaa kysyä tarjouksia eri paikoista. Vakuutuspuolella hinnoittelu on siirtynyt luullakseni rsikien kartoituksen takia todella vaihtelevaksi. Minkä toinen yhtiö laskee pieneksi riskiksi, onko toiselle suuri ja hinta sen mukainen. Itse kun ensiksi kysyin vakuutuksia ko. autolle IF:stä, heiltä löytyi aivan erilainen hinta samalle autolle, jos se muutoskatsastettaisiin linja-autoksi, matkailuatoksi tai kuorma-autoksi.toofasttoshow kirjoitti:ei millään "pieneen" päähän mahdu tuo viimeinen hinta
Asiakas siis yrittäköön löytää sen puljun, joka laskee juuri hänen kohteensa matalalle riskille ja siitä seuraa huokeampi maksu... Eroja on ja ne kannattaa hyödyntää

- haaveilija
- Rattiamiraali
- Viestit: 498
- Liittynyt: 31 Heinä 2008 16:39
- Truck: Scania L94 Lahti 520
- Location: Oulu
- Member id: 144
- Paikkakunta: Oulu
Re: Vakuutusmaksusta
Kannattaa perustaa toiminimi vaikka ei olisi edes milessä mitään toimintaa ja laittaa sen nimiin auto. Firman nimiin bussin vakuutukset (maksaa about 50€+vaiva täyttää veroilmoitus joka vuosi), silloin saa kaikki bonukset heti alusta maximissa (taisi olla se 50%). Linja-autona siitä ei ole ongelmaa vaikka yksityiskäytössä firman nimissä, ei pauku veroseuraamuksia. only4pro:n suosituksesta menin veritakseen ja bussina on nyt liikennevakuutus n.220€/vuosi. Kiitos neuvosta, hullu se on joka turhasta maksaa!toofasttoshow kirjoitti:-mutta jos olisi toiminimi(bussi firman nimillä) olisi lähtöhinta täysin eri(huomattavasti vähemmän) ja lähtö bonukset 50% ja jos kaikki vakutuuksemme siirtäisi fenniaan lähtöbonukset olisi 70%!!!!

Mutta jos joku sai idean että teen henkilöautolle saman niin en suosittele, verottaja kun saattaa muistaa kuukausittaisella maksulapulla autoedusta

- Reddewil
- Vapaaherra
- Viestit: 4445
- Liittynyt: 08 Syys 2007 01:41
- Truck: Tukato & FM
- Location: Pori
- Member id: 037
Re: Vakuutusmaksusta
Vielä vakuutusmaksuihin liittyen, mites muilla?
Mulla Volvon vakuutus Tapiolassa ja vuosimaksu liikennevakuutuksella on 485,60e.
Vakuutuksen tietoina on Linja-auto Volvo B58-60t, yksityiskäytössä ja kotipaikka Merikarvia. Uushankintahintana 400000e. Luulis tuon uushankintahinnan vaikuttavan, ja mitä tuolla uuden hinnalla on väliä kun auto on yli 30v vanha?! Paljoko muuten tuollanen 501 carrus maksaa uutena?
Eli halvempaa vakuutusta tekisi mieli, ehdotuksia?
Ps.Sain Tapiolasta mailia kun kysyin miksi on linja-auto vaikka otteessa on m1 henkilöauto, niin kuulema on oikein heillä ja matkailuauto -ryhmässä.
Mulla Volvon vakuutus Tapiolassa ja vuosimaksu liikennevakuutuksella on 485,60e.
Vakuutuksen tietoina on Linja-auto Volvo B58-60t, yksityiskäytössä ja kotipaikka Merikarvia. Uushankintahintana 400000e. Luulis tuon uushankintahinnan vaikuttavan, ja mitä tuolla uuden hinnalla on väliä kun auto on yli 30v vanha?! Paljoko muuten tuollanen 501 carrus maksaa uutena?
Eli halvempaa vakuutusta tekisi mieli, ehdotuksia?
Ps.Sain Tapiolasta mailia kun kysyin miksi on linja-auto vaikka otteessa on m1 henkilöauto, niin kuulema on oikein heillä ja matkailuauto -ryhmässä.
-Koska sen voi tehdä myös itse-
- Lahti32
- Vapaaherra
- Viestit: 4280
- Liittynyt: 03 Helmi 2005 09:05
- Truck: Jäämeri Express
- Location: Lumijoki
Re: Vakuutusmaksusta
Veikkaisin ettei tuosta paljoa saa tingattua enää muuten kuin bonuksia keräämällä. Mulla linja-autona jotain suunnilleen 770e miinus bonukset.
Tulevaisuus on sähköinen
- haaveilija
- Rattiamiraali
- Viestit: 498
- Liittynyt: 31 Heinä 2008 16:39
- Truck: Scania L94 Lahti 520
- Location: Oulu
- Member id: 144
- Paikkakunta: Oulu
Re: Vakuutusmaksusta
Yritä ensin keskustella tuota uushankintahintaa alaspäin, ainakin Aktiassa sen sai itse määrätä vanhaan autoon kun otti kaskon.Reddewil kirjoitti:Vielä vakuutusmaksuihin liittyen, mites muilla?
Mulla Volvon vakuutus Tapiolassa ja vuosimaksu liikennevakuutuksella on 485,60e.
Vakuutuksen tietoina on Linja-auto Volvo B58-60t, yksityiskäytössä ja kotipaikka Merikarvia. Uushankintahintana 400000e. Luulis tuon uushankintahinnan vaikuttavan, ja mitä tuolla uuden hinnalla on väliä kun auto on yli 30v vanha?! Paljoko muuten tuollanen 501 carrus maksaa uutena?
Eli halvempaa vakuutusta tekisi mieli, ehdotuksia?
Ps.Sain Tapiolasta mailia kun kysyin miksi on linja-auto vaikka otteessa on m1 henkilöauto, niin kuulema on oikein heillä ja matkailuauto -ryhmässä.
Re: Vakuutusmaksusta
Moi.
Tulipas tässä mieleen luettuani Haaveilian kirjoituksen auton vakuutuksen/omistuksen siirtämisestä
toiminimen/firman omistukseen,että syytön osapuoli maksaa oman auton korjauksesta
aiheutuneet alvit itse.
Meille tämä tuli selville,kun eräs volkkari kuski posautti kolmion takaa Scaniamme oikeaan
kylkeen. Oli muuten tarkka kuski,kun sai sattumaan keskelle 12m bussia
.
Auton vein lahteen kojattavaksi(Lahden autokori),josta minulle kerrottiin,maksat sitten
itse korjauskustannuksista tulevat alvit.
Meidän onneksi tuo koskee vain "firman" autoja.Yksityinen ei maksa alveja,kertoi Tapiola.
Että tämmöstä meillä.Ensi viikolla ehkä saadaan bussi takaisin kotiin.

Falcon
- only4pro
- Vapaaherra
- Viestit: 1859
- Liittynyt: 01 Heinä 2007 19:03
- Truck: Volvo B58 Falcon 430
- Location: Loviisa
Re: Vakuutusmaksusta
Joudut vaan odottamaan niitä alveja, voit loppuvuodesta hakea ne takaisin... kunhan liikevaihto on alle 20t€...
Tai jos alv (-> pelkkä alv) on yli 2500 (vai oliko se 2000) niin voit hakea ne takaisin heti....
Tai jos alv (-> pelkkä alv) on yli 2500 (vai oliko se 2000) niin voit hakea ne takaisin heti....