
Meillä oli mukana myös soittokamat joista oli erikseen ATA Carnet. Venäjä ei vain hoida sitä leimaamalla vaan se hoitaa sen "hieman" vaikeamman kautta.
Auton osalta ensimmäisenä halusivat nähdä piirturin leiman, no sehän oli kolme vuotta vanha kun Suomessa M1:sen piirturia ei tavi leimata. Myös kiekot olisi pitänyt olla näyttää 30 päivän ajalta - olin laittanut kiekon suomen tullissa mutta sitä edellisiä ei ollut. Tullimies tyytyi kuitenkin selitykseen jossa kerroin lähteneeni ajamaan suomen tullista ja sitä ennen en ole ajanut "since long time a go"

Mutta mutta, tullimehen mielestä autossa oli myös liikaa penkkejä koska rekisteriotteessa luki vain 9 henkilöä. Sohvat sain selitettyä että ne ovat asumista varten (niissä kun ei ollut vöitäkään) mutta oppaan penkki, joka oli 10. istuin, oli herralle liikaa. Piirturin pelästyttämänä aloin hieromaan sovintoa että joskos piirturin leima unohtuis kun ruuvaan yhden penkin irti. Sehän koppalakille sopi ja penkki lähti. Auto oli niiltä osin sitten ok. Autoja on kuitenkin käännytetty mm. siitä syystä että akselilla on erikuvioiset renkaat joten olkaa tarkkoja.
Kaikkiaan meillä meni menomatkalla 9 tuntia venäjän tullissa

Matkaa rajalta Murmanskiin on 230 km joka jakaantuu seuraavasti, ensimmäinen 20 km on aivan hirveää karkeaa soraa, max nopeus 40. Tätä osuutta kuitenkin tehdään koko ajan ja ensi kesään mennessä se pitäisi olla päällystetty. Seuraavat n. 70 km on hyvää asfalttia mutta kun kuopan merkki tulee, sitä kannatta uskoa. Tiellä on nimittäin sellaisia routaheittoja ettei suomessa ole missään. Muuten voi ajaa 70, mutta kuoppaisen tien merkin kohdalla max. 40. Tästä seuravat 70 km on kuoppaista asfalttia, nopeus n. 50 ja silmät tiessä koko ajan. Kuoppia on tsiljoonia ja osa on erittäin syviä ja teräviä. Loppumatka onkin sitten ihan siedettävää tietä jota voi ajella hyvissa paikoissa jopa 80:ä mutta kun kuopan merkki tulee, heti vauhti pois ja vain 40. Ohessa vähän kuvia tiestöstä.
Murmanskissa meillä oli hyvät isännät jotka huolehti auton turvallisuudesta ja hotelleissa on vartioidut parkkipaikat (ei nukuttu perillä autossa vaan saimme hotellin).
Paluumatka tapahtui käänteisessä järjestyksessä eli ajoimme yön yli rajalla odottamaan sen aukeamista. Tämä oli yksi hirveimmistä väleistä koska satoi vettä, oli pimeää ja tie oli mitä oli. Eipähän meinannut nukahtaa


Loppumatka takaisin ouluun olikin kuin silkkilakanoilla olisi nukkunut, kyllä suomessa on vain loistavat tiet. Varsinkin Lapissa!