Kuvia on vähän vähän, sori siitä. Koitan lisäillä niitä vielä jossain välissä..
Kukaan ei varsinaisesti halunnut Italiaan, mutta se on nyt vähän välttämätön paha.
Tunnelin suulta tie tekee muutaman serpentiinimutkan alas päin muuttuen pikkuhiljaa useampikaistaiseksi ja lopulta ihan moottoritieksi.
Moottoriteiden käyttämisestä maksetaan täälläkin. Italian tyyli on sellainen, että automaatista saadaan lipuke ennen moottoritielle ajoa ja kun sieltä poistutaan, syötetään sama lipuke uudelleen koneeseen joka sitten ilmoittaa ryövättävän summan.
Jos joku vielä sanoo italialaisten olevan autoilukansaa, niin koppaan opettajamaisesti karttakepillä silmien väliin
Luigit ei osaa ajaa p*skan vertaa.
Moottoritielle liittymiset on ihme arpomista jossa hidastellaan kaistan päähän jos ei koko maailma satu tekemään tilaa partavesipellen liittymisaikeille. Samaten vilkun käyttö on melko vaikean oloista.
Yhtäkaikki matka joutuu konetietä ja täytyy sanoa, että tähän mennessä parhaat tiet on olleet nimenomaan italiassa.
Vähän iltapäivän puolella aletaan katselemaan josko täytyisi pieni tauko suorittaa.
Paikka ei jäänyt tarkemmin mieleen, mutta suoraan rampista näppärästi huoltoaseman pihaan ja vehkeet parkkiin.
Vessan kautta ihmettelemään mitä evästä mahtaisi löytyä.
Italian kieltähän ei ihminen toki ymmärrä, mutta tämä vaikuttaa helpolta, asemalla on mäkkäri-tyyliset tilausautomaatit
Kieli lontooksi ja listaa selaamaan.
Löytyy komeaa kinkkuleipää ja lisäillään listaan parit, kuuden vanhalle kelpaavaa ei yllättäen tahdo olla. No brownie kuulemma menisi.
Kahvipuolta ihmetellessä saadaan sämpylät katoamaan listasta
No haku uusiksi, lisukkeeksi ehdotetaan suodatinkahvia, mutta listalta sitä ei tahdo löytyä. No, capuchinolla se on sitten mentävä.
Sitten kuitti koneesta ja sekavaan jonomuodostelmaan tiskin päähän. Ei puhettakaan, että se tilaus johonkin automaattisesti menisi. Joku conchiitta yrittää vielä kiilata jonossa, mutta onneksi mario puutui touhuun ennenkuin meidän äitee ehti lyömään kylkiluut kappaleiksi kyynärpäällä
Päästään tiskille ja alkaa hillitön polotus. Mitään ei ymmärrä, mutta lopulta kahvekuppia ilmestyy nenän alle.
Leivät luonnollisesti jonotetaan eri tiskistä
Autolle syömään ja käyttämään koiria vähän pihan puolella myös. Sitten pukille ja matka jatkuu.
On kyllä tylsä maa näin moottoritietä läpi kulkien, vaan eipä se haittaa kun matka joutuu sujuvasti.
Arvotaan seuraavan yön suunnitelmia samalla. On puhuttu, että mentäisiin rajan yli ja yövyttäisiin jossain. Ehkä autossa, ehkä hotellissa. Rouva selaa bookingia hantissa ja löytää passelin hotellin, ei muuta kuin varaus sisään ja maksu visalla.
Menee tunti, niin tulee viesti, ettei pääsekään koirien kanssa.
No haku käyntiin uudestaan, lopulta löytyy sopiva. Kolmen hengen huone sisältäen illallisen ja aamupalan vähän päältä 150€ ei kuulosta pahalta. Koirista haluavat 15€ joten sekin on inhimillinen.
Itärajan tuntumassa mapsi koittaa eksyttää ajattamalla jotain pikkutietä, vaikka mootoritie olisi vienyt kai ihan suoraan..
No kerrankos sitä vuoristotietä ajellaan jossa voi melkein kuvitella näkevänsä meren, ainoa vaan että ollaan kilometri liikaa sisämaassa
Ajellaan jonkun pikkukylän läpi ja yhtäkkiä on kyltti tien vieressä jossa kerrotaan, että saavuttiin Slovenian maaperälle. Muutama hassu hetki ja saavutaan hotellin pihaan.
Ei näytä hintaansa verraten pahalta.
Käytellään koirat ja ruokitaan ne, sitten marssitaan ravintolaan illalliselle.
Puitteet on kivat, ruoka keskinkertaista.
Alkuruokana oleva sienikeitto on ihan hyvää. Pääruoista kana ja riisi on ihan syötävää, mutta rouva menee lankaan ja tilaa lohta. Kala on suolatonta ja se on leikattu ikäänkuin poikkisuunnassa jättäen ruodot poistamatta. Lisukkeena olevat kasvikset näyttävät joltain minkä koira söi toissapäivänä, eikä makukaan kuulemma ole paljon parempi. No likka ei onneksi jaksa koko annosta, joten ei tarvitse nälkään kuolla.
Sitten pikkuhiljaa unille, n.720km sunnuntai päivälle ja aamulla jatkuu.
