
Kesäloma oli ja meni, maanantaina töihin. Bussiin en lomalla juuri ehtinyt ja ennen lomaakin parit viikon työreissut piti huolen siitä ettei hommat edenneet. Mutta talopuuhasteluja lomalla sentään tein, nyt on terassi jossa kelepaa grillata ja miettiä bussitteluja. Ja polttopuut on liiteröity talveksi.

- Taka-akselin takaa himmelin pätkät uusittu.
- Taka-akselin takaa ylemmät kori-runko kiinnitykset uusittu molemmin puolin.
- Etu-akselin takaa ylempi vasen kori-runko kiinnitys uusittu.
- Tulevan kamarin ja veskin lattian palkit saatu paikoilleen (taka-akselin päälle)
- Lattia pudotettu myös syylärin etupuolelta (oikealta takaa), eli lattian rankoja hitsattu sinnekin.
- Lattiapalkit maalattu.
- Sateiden aikaan saatu merkattua vuotokohtia, joita löytyi muutamasta ikkunasta ja katolta muutamat ruuvit fuskaa. Pitää nämä tiivistellä ennen eristeitä.
- Sammuttimen sain toimimaan kunnolla putsaamisella ja säädöllä.
Lahden autokorilta kyselin kori-runko kiinnityksestä, kun mietiskelin kuinka kannattaa alukori ja rautakiinnike eristää toisistaan. Sain ohjeeksi, että rautaan ruosteenesto ja päälle maali. Kuopalle syöpyneeseen alumiiniin ensin Sika-massa täyttämään kolot ja sitten rauta pultein kiinni. Ovat myös hitsanneet alulapun tarvittaessa sisäpuolelle ja isompaa rautapalikkaa jotta saa jäykkyyttä. Näin tein itsekin. Uusiin autoihin pistävät nykyisin aina Sika-massan. Pultit ovat ihan normi 8.8 -kamaa, niitä ei mitenkään eristetä.
Kysyin Lahden autokorilta myös perän notkahtamisesta, oikealla puolella aavistuksen sellaista on havaittavissa, jos tiiraa ikkunoiden alareunaa pitkin edestä taakse päin. Tämä johtuu kuulemma siitä että taka-akselin etupuolelta sivuttaistuet antavat myöten jonka takia perä tippuu. Lääkkeenä perän nosto ja tuenta ja uutta rautaa tilalle. Tätä varten pitäisi vaihtaa ruostevaurioinen pitkittäinen 80x40 millinen palkki. Tunkkailuun en ehkä enää lähde kun on tullut lattiaan hitsattua palkkia jo sen verran että joku väärä paikka antaa kuitenkin periksi siinä puuhassa

Lattiaan ja korjailuihin on tainnut mennä jotain 80 metriä rautaa. Mitään "näkyvää" ei ole vielä saatu aikaan, mutta nyt alkaisi olemaan tilanne että vihdoin eristettä ja vaneria lattiaan. Paitsi etujousipussukat vielä.. Ylälautasineen ne joutaisi vaihtaa. ja vasemmalle pitäisi vaihtaa vielä se palkki johon ylälautanen nojaa, se on hapantunut. Savon keskuspurkaamolla ei ollu alkukesästä niitä purettuna, mutta epäili niitä kyllä saatavan. En ehkä vielä uskalla alkaa hitsaamaan tuommoista kantavaa rakennetta.. =P 150 euroa kuulemma saattaisi olla palikan hinta, kuulosti kovalle. Nyt olisi vielä helppo vaihtaa kun jousikilkkeet kun on lattia vielä auki. Mutta syyhyttäisi saada välillä jotain näkyvää aikaiseksi.. =P
Ei muuten ollut Meluttomalla äänieristemattoa mikä kävisi tuonne pyörienkoteloihin, kävin ohi kulkiessa katsomassa. Oli ennemminkin semmoisia sisätiloihin verhoilun alle tarkoitettuja heidän tuotteensä. Jotain bitumi- tai muovimattoa olisi tainnut olla, mutta yritän vielä jostain samansorttista mitä orkkismatsku on.
No, olihan tuossa kuitenkin jotain edistystäkin tapahtunut, nyt kun näin jälkikäteen asioita listailee. Aina on vaan semmoinen tunne että kun olisi enemmän aikaa ja rahaa, niin hommahan etenisi.. Ehkä se alkaa kohta helpottamaan kun pääsee sisäpintoihin
